Nopeasti kisakuulumiset. Niksi korkkasi 3-luokan eilen TSAU:n kisoissa Mujusen kahdella radalla. Oli kyllä aika ikimuistoinen kisakokemus... :D

Olimme saaneet tiistaina Elinalta ohjeeksi yrittää lähteä hakemaan nyt vain sitä vauhtia radalle tuloksista piittaamatta. Purina-Areenallakin Niksissä näkyy niin hyvin se, miten epävarmuus kasvaa ja vauhti hidastuu aina sitä mukaa kun häiriötekijöitä tulee lisää. Mujusen eiliset radat olivat molemmat sellaisia, ettei alkuun saanut kunnon vauhtia. Loppusuorien tilalle olisin niin mielelläni ottanut suoran alun. Ennen molempia ratoja ja varsinkin ennen toista rataa Niksi oli aivan intona menossa radalle. Kun sitten meidän vuoro tuli ja marssimme lähtöön Niksiin iski samantien jänskätys. Se ei halunnut istua ja istuttuaan se sivusilmällä yritti katsella taakse yleisöön päin. Se oikea mielentila haihtui myös samalla. Itsestä tuntui, että koira liikkui etanan lailla vaikka itse asiassa videolta meno ei niin pahalta näyttänyt. Ekalta radalta tuli hylkäys väärään suuntaan hypätyn hypyn vuoksi. Katsoin vain, että jaahas, Niksi tulee väärältä puolelta, enkä edes yrittänyt pelastaa tilannetta. Keinu oli kohtuullinen tilanne huomioon ottaen. Iloinen täytyy tietysti olla myös siitä, ettei Niksi kiinnittänyt huomiota tummapukuiseen tuomariin. Kiitokset Meron Jaanalle kuvaamisesta!

Toinen rata onkin sitten se, jonka taatusti muistan pitkään! Kiitos Närhen Niinalle sen ikuistamisesta. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun koira oli ihan aidosti ja oikeasti kadoksissa ja olin useamman sekunnin aivan kujalla siitä, mihin kisakaverini hävisi. Rata oli hyppis ja putket oli sijoiteltu erittäin mielenkiintoisesti. Kepit Niksi saatteli loppuun oikein, mutta aivan järkyttävän hitaaaaasti. Radan kolmanteen putkeen Niksi sukelsi ihan vauhdikkaasti, mutta kun menin valmiiksi sitä odottamaan toiseen päähän, mitään ei kuulunutkaan! Niksi ei myöskään tullut toisesta päästä eikä sitä näkynyt missään radallakaan. Videolla näkyy hyvin ohjaajan lievä hämmennys :D Tuomari seisoi radalla aivan rauhassa ja siitä päättelin koiran jääneen putkeen kaffelle. Väärästä päästä Niksi sitten takaisin putkahtikin ja sain yrittää monta kertaa ennen kuin putki vihdoin tuli suoritettua. Matka jatkui kunnes mielenkiintoinen haju yllätti (vai sijaistoiminto?). Loppusuora olikin sitten radan vauhdikkain osuus. Tuloskin järjettömällä yliajalla me muka saatiin, vaikka videolla kyllä näkyy selvästi kolme kieltoa. Juu, ihan ei olla kyllä vielä kolmosluokan vaatimalla tasolla... :D

No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan. Taitaa käydä niin, että me saadaan kiertää monet kisat ihan vain kokemuksia keräämässä ja epävarmuutta karistamassa. Tuloksista viis kunhan saisin tuon edes joskus kulkemaan niin kuin tiedän sen pystyvän tekemään. Mitäkähän se seuraavaksi keksii...?

Ennen tämän vapun tunnelmia kuitenkin muutama sana veteraanin kuulumisia.

Vajaa kaksi viikkoa sitten keskiviikko-aamuna ajelin Turun Vettoriin Millin kanssa sydämen ultraukseen. Lääkäri teki todella huolellista työtä ja saamamme lausunto oli seuraava: "Nyt sivuääni 4/6, selkein vasemmalla alhaalla. Rytmi normaali sinusrytmi, syke 92/min. Pulssi normaali. Vasemman kammion kohtalainen laajentuma, vasemman eteisen lievä, kohtalainen vasemman eteiskammioläpän muutos. Kohtalainen vuotovirtaus läpänmuutoksen vuoksi. Muutoin sydämen mittasuhteet ja rakenne normaalit. Jatkossa rutiinikontrollit 1-2 x vuodessa ellei vointi anna muuhun aihetta. Hammashoidolle ei nyt ole estettä. Verinäytteissä kaikki hyvin." Toisinsanoen vuosikausia kuulunut lievä sivuääni on nyt aivan selvä ja sydän on hieman laajentunut, mutta mitään todella hälyyttävää ei löytynyt. Onhan tuo läppävian paheneminen tietysti ikävää, mutta sitä se ikä teettää. Mitään näkyviä oireitahan Millillä ei ole ollut. Mitään muutoksia normaalielämään ei tullut, mutta kesähelteillä pitää kuulemma ottaa rauhallisesti. Lääkkeeksi Milli sai Benakoria 5 mg 0,5 tabl/päivä. Lääkkeen pitäisi parantaa ääreisverenkiertoa ja siten helpottaa sydämen toimintaa.

Aurinkoa voi ottaa, mutta riehua ei kuumassa saa. Sopii Millille.

Sitten niihin vappufiiliksiin tai paremminkin vappua edeltäviin sellaisiin. Osallistuttiin Niksin kanssa eilen omiin kisoihin kahdelle radalle. Likka mokoma nappasi aivan tuurilla kaksi nollaa ja molemmista luvat ja yht' äkkiä minulla onkin täällä yksi uusi kolmosluokkalainen! Olin ajatellut, että kesän aikana olisi kiva nousta ja kerätä sitä ennen kisakokemusta kuninkuusluokkaa varten. Nyt sitten täytyy asennoitua uusiksi ja suoritammekin harjoittelun kolmosissa... Ei sillä, etteikö nousu ja nollat olisi olleet kiva juttu. Kävi vain vähän turhan äkkiä, eikä me olla vielä ollenkaan valmiita mihinkään tositohinoihin.

Eiliset molemmat radat olivat Luomalan käsialaa ja etenkin eka oli aika simppeli. Keinu oli vain toisella radalla. Ensimmäisellä radalla Niksillä kolahti eka rima ja alku oli tahmea sekä koiralla että ohjaajalla. Paikoitellen Niksillä oli kohtalainen vauhti, mutta hyvin suurelta osin se kulki säästöliekillä ja yhdessä kohdassa suorastaan madellen (hypyt 10-12). Eniten ennen rataa ja itse suorituksen aikana pelkäsin Niksin alkavan taas kytätä tuomaria. Taisi tämä oma epävarmuus siirtyä taas koiraan. Ihanneaika oli niin löysä, että jäätiin reilusti miinukselle ja sijoitus oli toinen. Mielestäni emme olisi tällä suorituksella kyllä sitä luvaa ansainneet jos ihan suoraan sanotaan.

Toisella radalla oli keinu kolmantena esteenä suoran päässä. Koska yleisö oli aivan keinun vieressä ja näin tuomarinkin vielä seisovan aivan keinun lähellä, päätin ensi kertaa hieman kuumentaa Niksiä aivan lähdössä. Ihan ei tehty lentävää lähtöä, mutta sen verran Niksi keräsi kierroksia, että keinu sujui oikein hyvin eikä tuomaria edes huomattu. Toinen rata oli muutenkin ensimmäistä sujuvampi, vaikka Niksi selvästi kulki edelleen vähän puoliteholla kuten aina näissä kisatilanteissa. Toisellakin radalla sijoitus oli toinen. Sitten itse radat, isot kiitokset Suurosen Johannalle kuvaamisesta!

Tuore kolmosluokkalainen poseeraa.

Ja vielä likkojen vappuaaton tunnelmia. Melkein oli kuin kesällä!

Ja täytyyhän jurpostakin yksi kuva olla. Vapputunnelmissa kai sekin?

Kuluneella viikolla lähes kuukauden kestänyt karanteeni ja aksatauko tuli vihdoin päätökseen. Millin yskä oli lopulta Niksiä selvästi lievempi, mutta hengityksen rohina aiheutti huolta. Vettorissa Millillä sitten todettiin kuuntelun ja keuhkoröntgenin perusteella keuhkoputkentulehdus, johon saatiin ab-kuuri. Antibiootit tuntuivatkin tehoavan parissa päivässä ja rohina (ja kuorsaus) lakkasivat. Ensi viikolla mennään vielä jälkitarkastukseen tarkastamaan, että jälkitautikin on talttunut. Samassa yhteydessä Millille tehdään sydänultra, koska ell kuuli sivuäänen aiempaa selvemmin.

Niksin kanssa on lenkkeilty normaalisti jo useampi viikko. Ilmoitin päähänpistosta sen WeCa:n kisoihin Noormarkkuun vähän kai siksikin kun pääsiäiskisat menivät sivu suun (talkootyöpanostani tietysti lukuunottamatta). Ennen kisoja kävin näyttämässä Niksille omalla hallilla esteet ajatuksella "muistaks mitä näillä tehdään". Odotukset eivät siis todellakaan olleet korkealla ja ymmärsin kyllä, että kakkosluokan korkkauksen olisi voinut siirtää tulevaisuuteenkin. Reissu oli kuitenkin ihan positiivinen ja opettavainen kokemus meille kummallekin. Ilmeisesti sen verran Niksi on jo eri halleja nähnyt, ettei se juuri kummeksunut uutta ympäristöä, mistä tietysti olin mielissäni. Jossain sentään on tapahtunut edistystä :D

Anders Virtasen molemmat radat olivat menevän mukavia, eivätkä mitään vaikeita. Ensimmäinen rata oli ihan ok, vaikkakin vauhti oli hitaanpuoleinen ja meno oli muutenkin sellaista varmistelua alusta loppuun. Huomaan, että edelleen valitsen aina sen varmimman ohjaustavan, vaikka tietäisin sen olevan huonompi ratkaisu kuin jokin muu. Riskinottokykyni on olematonta, enkä luota koiraan. Ei siis mitään uutta. Keinu oli hidas, mutta mitä muuta olisi voinut odottaa, kun oltiin uudessa hallissa uudella keinulla ilman harjoittelua viime kisan jälkeen. Niksillä myös silmät liikkuivat vierellä liikkuneen tuomarin suuntaan noin niin kuin ennkkovaroituksena tulevasta. Nollalla tultiin maaliin ja sijoituskin oli ihmeekseni toinen, joten eka luva tarttui haaviin.

Toinen rata olikin sitten Niksin kisauran ensimmäinen agirata, jossa ei ollut keinua. Rata jää mieleeni kuitenkin jostain aivan muusta syystä.... Anders Virtanen totesi myöhemmin huomanneensa saman kuin minä: Niksi mulkoili häntä jo radan alkuosan kepeiltä asti. Videolla ei vielä keppien ja puomin välillä kunnolla näy sitä miten Niksi silmät jatkuvasti kääntyivät kohti epäilyttävää meitä seuraavaa tummapukuista heppua, jota tässä tapauksessa  kutsutaan myös tuomariksi. Vauhti tietysti tippui selvästi, kun tummaa tyyppiä täytyi pitää silmällä. Kun tyyppi seurasi meidän perässämme koko puominkin, Niksi päätti jo ilmaista mielipiteensä moisesta toiminnasta. Niksi stoppasi puomin alastulolle kaksikin kertaa ennen oikeaa paikkaa. Videolla näkyy vain se, miten Niksi kääntyy tuijottamaan tuomaria, mutta siinä ei näy ylösnousseita selkäkarvoja tai kuulu matalaa murinaa. Pelkäsin jo, että Niksi hyppää puomilta alas ilmaisemaan mielipiteensä ihmetyypin hiipparoinnista... Keskityin niin siihen, ettei Niksi vain lähde haukkumaan Virtasta, että meinasin tehdä väärän radankin. Oli suorastaan ihme, että saatiin räpiköityä rata loppuun ratavirheettä, vaikka yliaikaa sitten tietysti kaikesta patsastelusta ja muusta hidastelusta seurasikin. Vieläkään siis tummapukuissyndroomasta ei olla päästy... Huoh! Oli erittäin opettavainen kokemus ja toivon, että nyt kakkosluokassa useampikin tuomari seuraisi meitä tämän jälkimmäisen radan lailla. Siinä vaiheessa kun kolmosiin siirrytään, toivon todella, että kaikista syndroomista on päästy ja vauhti muutenkin saatu sellaiseksi, mitä se treeneissä on. Ai niin ja ne radat.

Mä olen tämän päivän sankari. Täytän kaksi vuotta ja se tarkoittaa kuulemma sitä, että olen aikuinen nainen!

Yritin sitten käyttäytyä sen mukaan, aikuisesti.

Kuulin siinä, että kaikille päivänsankareille tarjoillaan myös kakkua!

Kakkua! Paketteja! Kunnon bileet! Sit rupes tää tyttö keuliin!

Kyllä se totta vaan on: ikä tuo viisautta!

Onnea velipojat Keke ja Hermanni siellä kaukana maailmalla!

No, ei mekään sitten voitu tältä välttyä. Koko alkuvuoden olen pelolla odottanut, koska se kaikkialla riehunut kennelyskä saavuttaa meidän talouden. Niksi alkoi yskiä noin viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 0:50. Muutaman viattomankuuloisen kevyen yskäisyn jälkeen yskänpuuskat sen kuin yltyivät. Ikinä en ole vastaavia limaysköksiä nähnyt ja yö meni kaikilla aika vähillä unilla. Pahin yskä laantui onneksi jo maanantaipäivän aikana, mutta sitä kevyempää yskää onkin jatkunut koko viikon. Torstaina jo kuvittelin, että yskä olisi historiaa, mutta perjantaina tuttu köh köh taas jatkui. Ehdin salaa jo toivoa, että Milli ja Mando säästyisivät. Sekä Milli että Mando ovat molemmat kuulostaneet nyt loppuviikolla sellaisilta vähän kröhäisiltä, mutta vasta eilen illalla Milli aloitti yskimisen. Toistaiseksi Millin yskä on ollut kohtuullisen kevyttä, mutta tietysti mietityttää miten yskä (ja mahdolliset jälkitaudit) vaikuttavat tuollaiseen vähän iäkkäämpään koiraan. Ei kiva! :( Koko sakki on siis sairaslomalla ja ulkona käydään vain asioilla. Niksillä energiaa on kertynyt varastoon aivan liikaa ja se ei yhtään voi ymmärtää tällaista himmailua. Elinan kontaktikurssin kahdelle kerralle löytyi helposti ottaja, kuten myös mölliratakurssille. Näyttää pahasti siltä, että toinenkin mölliratakurssikerta täytyy laittaa myyntiin. Harmittaa, että menee neljän viikon kurssikerrat. Tietysti tärkeintä on, että tästä taudista selvitään ilman pahempia seurauksia. Toivon myös kovasti, ettei Niksi ehtinyt tartuttaa ketään muuta ennen yskän alkua.

Viikko on jo vierähtänyt ATT:n kisoista. Taas kerran lähtönumero oli ensimmäisten joukossa eli huono arpaonni iski jälleen. Olin ilmoittautunut kahteen kisaan, mutta päästiinkin osallistumaan vaan yhteen. Niksi meni ja nappasi viimeisen tarvittavan nollan ja seuraavissa kisoissa kisaammikin sitten kakkosissa.

Viimeinen ykkösluokan nolla

Jos olisin jaksanut jäädä odottamaan usemmaksi tunniksi, oltaisiin päästy korkkaamaan kakkoset jo samana päivänä. Päätin kuitenkin, että oli järkevämpää olla menemättä. En ollut tekemäämme nollarataan kovinkaan tyytyväinen. Tai no, muuten kai, mutta se keinu! Hidas kuin mikä ja syykin on ainakin osittain selvä. Edellisenä viikonloppuna kävi ikävä sattumus yksin harjoitellessamme. Viereiseltä kentältä karkasi haukkuva koira (bc) juuri kun Niksi oli nousemassa keinulle. Pelästyin siinä itsekin selän takaa tullutta koiraa, vaikka koira ei aivan kiinni tullutkaan. Vahinkohan se oli ja sellaista sattuu itse kullekin, mutta kyllä harmitti. Yritin tapahtuman jälkeen jatkaa normaalisti, mutta Niksi hädin tuskin suostui menemään edes putkeen keinusta puhumattakaan. Pari päivää ennen kisoja kävin hallilla jälleen ja tyhjässä hallissa keinu kyllä sujui, joskin aiempaa epävarmemmin. Kisoissa keinu oli sitten mitä oli, täytyy kai olla tyytyväinen, että Niksi ylipäätään suostui sen menemään. Kaksi kertaa kisojen jälkeen olen nyt keinua käynyt tekemässä ja tuntuu, että jänskätykset on onneksi jo unohdettu. On se silti vaan pienestä kiinni.

Elinan mölliratakurssilla ollaan päästy käymään jo kolmena viikkona. Välillä en tiedä pitäisikö sitä itkeä vai nauraa, kun oma ohjaus on niin surkeaa :D Olematon koordinaatio- ja kehonhahmotuskykyni tulee esille erityisesti silloin, kun jotain pitäisi osata tehdä eri tavalla kuin ennen. Moni tajuaa asiat kertanäyttämällä, mutta meikäläisen täytyy nukkua yön tai useamman yli, ennen kuin edes kaukaisesti ymmärrän mistä on kyse. No joo, kyllä niitä onnistumisenkin elämyksiä tulee, mutta harvemmin. Ei ainakaan pääse luulemaan liikoja omista taidoistaan, hah!