Olimme saaneet tiistaina Elinalta ohjeeksi yrittää lähteä hakemaan nyt vain sitä vauhtia radalle tuloksista piittaamatta. Purina-Areenallakin Niksissä näkyy niin hyvin se, miten epävarmuus kasvaa ja vauhti hidastuu aina sitä mukaa kun häiriötekijöitä tulee lisää. Mujusen eiliset radat olivat molemmat sellaisia, ettei alkuun saanut kunnon vauhtia. Loppusuorien tilalle olisin niin mielelläni ottanut suoran alun. Ennen molempia ratoja ja varsinkin ennen toista rataa Niksi oli aivan intona menossa radalle. Kun sitten meidän vuoro tuli ja marssimme lähtöön Niksiin iski samantien jänskätys. Se ei halunnut istua ja istuttuaan se sivusilmällä yritti katsella taakse yleisöön päin. Se oikea mielentila haihtui myös samalla. Itsestä tuntui, että koira liikkui etanan lailla vaikka itse asiassa videolta meno ei niin pahalta näyttänyt. Ekalta radalta tuli hylkäys väärään suuntaan hypätyn hypyn vuoksi. Katsoin vain, että jaahas, Niksi tulee väärältä puolelta, enkä edes yrittänyt pelastaa tilannetta. Keinu oli kohtuullinen tilanne huomioon ottaen. Iloinen täytyy tietysti olla myös siitä, ettei Niksi kiinnittänyt huomiota tummapukuiseen tuomariin. Kiitokset Meron Jaanalle kuvaamisesta!

Toinen rata onkin sitten se, jonka taatusti muistan pitkään! Kiitos Närhen Niinalle sen ikuistamisesta. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun koira oli ihan aidosti ja oikeasti kadoksissa ja olin useamman sekunnin aivan kujalla siitä, mihin kisakaverini hävisi. Rata oli hyppis ja putket oli sijoiteltu erittäin mielenkiintoisesti. Kepit Niksi saatteli loppuun oikein, mutta aivan järkyttävän hitaaaaasti. Radan kolmanteen putkeen Niksi sukelsi ihan vauhdikkaasti, mutta kun menin valmiiksi sitä odottamaan toiseen päähän, mitään ei kuulunutkaan! Niksi ei myöskään tullut toisesta päästä eikä sitä näkynyt missään radallakaan. Videolla näkyy hyvin ohjaajan lievä hämmennys :D Tuomari seisoi radalla aivan rauhassa ja siitä päättelin koiran jääneen putkeen kaffelle. Väärästä päästä Niksi sitten takaisin putkahtikin ja sain yrittää monta kertaa ennen kuin putki vihdoin tuli suoritettua. Matka jatkui kunnes mielenkiintoinen haju yllätti (vai sijaistoiminto?). Loppusuora olikin sitten radan vauhdikkain osuus. Tuloskin järjettömällä yliajalla me muka saatiin, vaikka videolla kyllä näkyy selvästi kolme kieltoa. Juu, ihan ei olla kyllä vielä kolmosluokan vaatimalla tasolla... :D

No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan. Taitaa käydä niin, että me saadaan kiertää monet kisat ihan vain kokemuksia keräämässä ja epävarmuutta karistamassa. Tuloksista viis kunhan saisin tuon edes joskus kulkemaan niin kuin tiedän sen pystyvän tekemään. Mitäkähän se seuraavaksi keksii...?

Vajaa kaksi viikkoa sitten keskiviikko-aamuna ajelin Turun Vettoriin Millin kanssa sydämen ultraukseen. Lääkäri teki todella huolellista työtä ja saamamme lausunto oli seuraava: "Nyt sivuääni 4/6, selkein vasemmalla alhaalla. Rytmi normaali sinusrytmi, syke 92/min. Pulssi normaali. Vasemman kammion kohtalainen laajentuma, vasemman eteisen lievä, kohtalainen vasemman eteiskammioläpän muutos. Kohtalainen vuotovirtaus läpänmuutoksen vuoksi. Muutoin sydämen mittasuhteet ja rakenne normaalit. Jatkossa rutiinikontrollit 1-2 x vuodessa ellei vointi anna muuhun aihetta. Hammashoidolle ei nyt ole estettä. Verinäytteissä kaikki hyvin." Toisinsanoen vuosikausia kuulunut lievä sivuääni on nyt aivan selvä ja sydän on hieman laajentunut, mutta mitään todella hälyyttävää ei löytynyt. Onhan tuo läppävian paheneminen tietysti ikävää, mutta sitä se ikä teettää. Mitään näkyviä oireitahan Millillä ei ole ollut. Mitään muutoksia normaalielämään ei tullut, mutta kesähelteillä pitää kuulemma ottaa rauhallisesti. Lääkkeeksi Milli sai Benakoria 5 mg 0,5 tabl/päivä. Lääkkeen pitäisi parantaa ääreisverenkiertoa ja siten helpottaa sydämen toimintaa.

Aurinkoa voi ottaa, mutta riehua ei kuumassa saa. Sopii Millille.

Sitten niihin vappufiiliksiin tai paremminkin vappua edeltäviin sellaisiin. Osallistuttiin Niksin kanssa eilen omiin kisoihin kahdelle radalle. Likka mokoma nappasi aivan tuurilla kaksi nollaa ja molemmista luvat ja yht' äkkiä minulla onkin täällä yksi uusi kolmosluokkalainen! Olin ajatellut, että kesän aikana olisi kiva nousta ja kerätä sitä ennen kisakokemusta kuninkuusluokkaa varten. Nyt sitten täytyy asennoitua uusiksi ja suoritammekin harjoittelun kolmosissa... Ei sillä, etteikö nousu ja nollat olisi olleet kiva juttu. Kävi vain vähän turhan äkkiä, eikä me olla vielä ollenkaan valmiita mihinkään tositohinoihin.

Eiliset molemmat radat olivat Luomalan käsialaa ja etenkin eka oli aika simppeli. Keinu oli vain toisella radalla. Ensimmäisellä radalla Niksillä kolahti eka rima ja alku oli tahmea sekä koiralla että ohjaajalla. Paikoitellen Niksillä oli kohtalainen vauhti, mutta hyvin suurelta osin se kulki säästöliekillä ja yhdessä kohdassa suorastaan madellen (hypyt 10-12). Eniten ennen rataa ja itse suorituksen aikana pelkäsin Niksin alkavan taas kytätä tuomaria. Taisi tämä oma epävarmuus siirtyä taas koiraan. Ihanneaika oli niin löysä, että jäätiin reilusti miinukselle ja sijoitus oli toinen. Mielestäni emme olisi tällä suorituksella kyllä sitä luvaa ansainneet jos ihan suoraan sanotaan.

Toisella radalla oli keinu kolmantena esteenä suoran päässä. Koska yleisö oli aivan keinun vieressä ja näin tuomarinkin vielä seisovan aivan keinun lähellä, päätin ensi kertaa hieman kuumentaa Niksiä aivan lähdössä. Ihan ei tehty lentävää lähtöä, mutta sen verran Niksi keräsi kierroksia, että keinu sujui oikein hyvin eikä tuomaria edes huomattu. Toinen rata oli muutenkin ensimmäistä sujuvampi, vaikka Niksi selvästi kulki edelleen vähän puoliteholla kuten aina näissä kisatilanteissa. Toisellakin radalla sijoitus oli toinen. Sitten itse radat, isot kiitokset Suurosen Johannalle kuvaamisesta!

Tuore kolmosluokkalainen poseeraa.

Ja vielä likkojen vappuaaton tunnelmia. Melkein oli kuin kesällä!

Ja täytyyhän jurpostakin yksi kuva olla. Vapputunnelmissa kai sekin?

Niksin kanssa on lenkkeilty normaalisti jo useampi viikko. Ilmoitin päähänpistosta sen WeCa:n kisoihin Noormarkkuun vähän kai siksikin kun pääsiäiskisat menivät sivu suun (talkootyöpanostani tietysti lukuunottamatta). Ennen kisoja kävin näyttämässä Niksille omalla hallilla esteet ajatuksella "muistaks mitä näillä tehdään". Odotukset eivät siis todellakaan olleet korkealla ja ymmärsin kyllä, että kakkosluokan korkkauksen olisi voinut siirtää tulevaisuuteenkin. Reissu oli kuitenkin ihan positiivinen ja opettavainen kokemus meille kummallekin. Ilmeisesti sen verran Niksi on jo eri halleja nähnyt, ettei se juuri kummeksunut uutta ympäristöä, mistä tietysti olin mielissäni. Jossain sentään on tapahtunut edistystä :D

Anders Virtasen molemmat radat olivat menevän mukavia, eivätkä mitään vaikeita. Ensimmäinen rata oli ihan ok, vaikkakin vauhti oli hitaanpuoleinen ja meno oli muutenkin sellaista varmistelua alusta loppuun. Huomaan, että edelleen valitsen aina sen varmimman ohjaustavan, vaikka tietäisin sen olevan huonompi ratkaisu kuin jokin muu. Riskinottokykyni on olematonta, enkä luota koiraan. Ei siis mitään uutta. Keinu oli hidas, mutta mitä muuta olisi voinut odottaa, kun oltiin uudessa hallissa uudella keinulla ilman harjoittelua viime kisan jälkeen. Niksillä myös silmät liikkuivat vierellä liikkuneen tuomarin suuntaan noin niin kuin ennkkovaroituksena tulevasta. Nollalla tultiin maaliin ja sijoituskin oli ihmeekseni toinen, joten eka luva tarttui haaviin.

Toinen rata olikin sitten Niksin kisauran ensimmäinen agirata, jossa ei ollut keinua. Rata jää mieleeni kuitenkin jostain aivan muusta syystä.... Anders Virtanen totesi myöhemmin huomanneensa saman kuin minä: Niksi mulkoili häntä jo radan alkuosan kepeiltä asti. Videolla ei vielä keppien ja puomin välillä kunnolla näy sitä miten Niksi silmät jatkuvasti kääntyivät kohti epäilyttävää meitä seuraavaa tummapukuista heppua, jota tässä tapauksessa  kutsutaan myös tuomariksi. Vauhti tietysti tippui selvästi, kun tummaa tyyppiä täytyi pitää silmällä. Kun tyyppi seurasi meidän perässämme koko puominkin, Niksi päätti jo ilmaista mielipiteensä moisesta toiminnasta. Niksi stoppasi puomin alastulolle kaksikin kertaa ennen oikeaa paikkaa. Videolla näkyy vain se, miten Niksi kääntyy tuijottamaan tuomaria, mutta siinä ei näy ylösnousseita selkäkarvoja tai kuulu matalaa murinaa. Pelkäsin jo, että Niksi hyppää puomilta alas ilmaisemaan mielipiteensä ihmetyypin hiipparoinnista... Keskityin niin siihen, ettei Niksi vain lähde haukkumaan Virtasta, että meinasin tehdä väärän radankin. Oli suorastaan ihme, että saatiin räpiköityä rata loppuun ratavirheettä, vaikka yliaikaa sitten tietysti kaikesta patsastelusta ja muusta hidastelusta seurasikin. Vieläkään siis tummapukuissyndroomasta ei olla päästy... Huoh! Oli erittäin opettavainen kokemus ja toivon, että nyt kakkosluokassa useampikin tuomari seuraisi meitä tämän jälkimmäisen radan lailla. Siinä vaiheessa kun kolmosiin siirrytään, toivon todella, että kaikista syndroomista on päästy ja vauhti muutenkin saatu sellaiseksi, mitä se treeneissä on. Ai niin ja ne radat.

Yritin sitten käyttäytyä sen mukaan, aikuisesti.

Kuulin siinä, että kaikille päivänsankareille tarjoillaan myös kakkua!

Kakkua! Paketteja! Kunnon bileet! Sit rupes tää tyttö keuliin!

Kyllä se totta vaan on: ikä tuo viisautta!

Onnea velipojat Keke ja Hermanni siellä kaukana maailmalla!

Viimeinen ykkösluokan nolla

Jos olisin jaksanut jäädä odottamaan usemmaksi tunniksi, oltaisiin päästy korkkaamaan kakkoset jo samana päivänä. Päätin kuitenkin, että oli järkevämpää olla menemättä. En ollut tekemäämme nollarataan kovinkaan tyytyväinen. Tai no, muuten kai, mutta se keinu! Hidas kuin mikä ja syykin on ainakin osittain selvä. Edellisenä viikonloppuna kävi ikävä sattumus yksin harjoitellessamme. Viereiseltä kentältä karkasi haukkuva koira (bc) juuri kun Niksi oli nousemassa keinulle. Pelästyin siinä itsekin selän takaa tullutta koiraa, vaikka koira ei aivan kiinni tullutkaan. Vahinkohan se oli ja sellaista sattuu itse kullekin, mutta kyllä harmitti. Yritin tapahtuman jälkeen jatkaa normaalisti, mutta Niksi hädin tuskin suostui menemään edes putkeen keinusta puhumattakaan. Pari päivää ennen kisoja kävin hallilla jälleen ja tyhjässä hallissa keinu kyllä sujui, joskin aiempaa epävarmemmin. Kisoissa keinu oli sitten mitä oli, täytyy kai olla tyytyväinen, että Niksi ylipäätään suostui sen menemään. Kaksi kertaa kisojen jälkeen olen nyt keinua käynyt tekemässä ja tuntuu, että jänskätykset on onneksi jo unohdettu. On se silti vaan pienestä kiinni.

Elinan mölliratakurssilla ollaan päästy käymään jo kolmena viikkona. Välillä en tiedä pitäisikö sitä itkeä vai nauraa, kun oma ohjaus on niin surkeaa :D Olematon koordinaatio- ja kehonhahmotuskykyni tulee esille erityisesti silloin, kun jotain pitäisi osata tehdä eri tavalla kuin ennen. Moni tajuaa asiat kertanäyttämällä, mutta meikäläisen täytyy nukkua yön tai useamman yli, ennen kuin edes kaukaisesti ymmärrän mistä on kyse. No joo, kyllä niitä onnistumisenkin elämyksiä tulee, mutta harvemmin. Ei ainakaan pääse luulemaan liikoja omista taidoistaan, hah!

Niksin kanssa ollaan käyty rally-tokossa viikoittain ja enää yksi kerta on kurssia jäljellä. Jos aikaa olisi rajattomasti, kivahan tuota olisi jatkaa. Vapaa-aika on kuitenkin sen verran rajallista, että tämä harrastus jatkunee kukaties sitten ehkä taas ensi vuonna kovien pakkasten ajan. Todella rennosti ollaan harjoitukset otettu ja kotona asioita harjoiteltu. Ei ole yllätys, että vaikeinta Niksille on pysyä paikallaan etenkin seisten, mutta kyllä sitä malttiakin on alkanut löytyä.

Tammikuun loppupuolella ennen kovien pakkasten alkua Niksi oli juoksemassa metsässä Mandon kanssa. Kuten arvata saattaa, vauhtia riitti ja ilmeisesti niitä vaarallisiakin tilanteita, koska Niksi reilun viikon ajan aina levon jälkeen ontui oikeaa takajalkaansa. Metsälenkkiä seuraavana viikkona olin onneksi sattumalta varannut ajan Tanjalle. Tanja löysi selästä ilmeisesti metsälenkillä päättömän törmäilyn seurauksena syntyneen lukon, joka saatiin auki. Mitään muuta isompaa vikaa ei löytynyt ja Tanja epäili Niksin venäyttäneen kinttunsa. Koska ontuminen (ei laskenut heti oikeaa takajalkaa maahan) levon jälkeen jatkui Tanjalla käynnin jälkeenkin, ehdin jo varata ajan Vettoriin Granholmille. Ehdin siinä jo mielessäni pohtia kaikki ristisidevauriot ja muut isot ongelmat, kun ontuminen lopulta vain itsekseen katosi ja sain perua lääkäriajan. Tanjalla käytiin myös tällä viikolla ja Niksi sai puhtaat paperit kaiklta osin.

Pakkasjakson vuoksi lenkkeilyt jäivät pariksi viikoksi minimiin. Pakkasten osuivat tietysti siinä mielessä sopivasti, ettei mitää aksailua olisi voinut kuvitellakaan ilman ontumisiakaan. Hieman Niksi ehti kyllä käymään ylienergisine mielentiloineen kaikkien hermoille :P

Niksin fyssarikäynnin vuoksi Milli sai toimia tuuraajana yhden kerran rally-tokossa. Epäilin, mahtaako se lainkaan vuosien tauon jälkeen muistaa yhtään mitään muuta kuin istumisen. Niin ne asiat vain tuntuvat iskostuneen muistiin, että Milli selvisi rallytokosta kerrassaan hienosti! Se oli jo kotoa lähtiessä aivan tohkeissaan päästessään mukaan ja intoa riitti koko ajaksi. Sen huomasi, että vasemman silmän sokeus haittaa tietyissä liikkeissä ilmeisesti koska näkökenttä on vajavainen toiselta puolelta. Tuntui myös luksukselta se, että Milli osaa näin varttuneella iällä ottaa monet asiat paljon lunkimmin kuin nuorena plikkana. Ihana, taitava Milli!

"Me oltiin rally-tokossa! Lihapullat riitti, vaikka söin niitä monta!"

Olin päättänyt jo kauan sitten, että haluan Niksin kanssa osallistua KKK:n kisoihin Masalassa hiihtolomaviikon alussa. Näihin Masalan kisoihinhan Milli osallistui v. -03 ja -04 ja Pikku -05 -  -10. Viime vuosi jäi välistä, mutta taas päästiin mukaan. Masalan etu on se, että helmikuun pakkaset eivät lämpimässä kuplahallissa haittaa ja koiran pystyy hätätilassa jopa lämmittelemään hallia ympäri kiertämällä. ATT:llakin olisi ollut samana päivänä ykkösten kisat ja kieltämättä lumimyrsyssä aamuvarhaisella kohti Kirkkonummea ajalu ei ehkä ollut kovinkaan järkevää. Olin ehtinyt käymään Niksin kanssa harjoittelemassa leikkauksen jälkeen vain jokusia kertoja, joten siltä pohjalta odotukset tulosten suhteen eivät olleet suuria. Sitä viimeistä ykkösluokan nollaa ei aivan saatu, mutta muuten reissu oli mielestäni oikein onnistunut.

Ensimmäinen Muotkan rata kaatui puomin suureen vetovoimaan. Ne kerrat, kun vuoden vaihteen jälkeen olemme hallilla käyneet harjoittelemassa, olemme keskittyneet paljolti vain kontakteihin. En silti arvannut, että Niksi kahdesti yritti puomille väärään aikaan. Ensimmäinen kerta oli ihan oma moka, mutta toinen kerta jo nauratti. Keinu oli loistava. Niksille uudenlainen rengas tuotti taas ensiyrittämällä ohimenon, mutta sen jälkeen homma jo sujui. Vauhti oli koko radan oikein hyvä ja olin rataan tyytyväinen pieniä lipsahduksia lukuunottamatta. Toinen rata oli ensimmäinen lähestulkoon toisinpäin. Koska keinu oli taas sitä rämähtävämpää sorttia, arvasin Niksin nyt jännittävän toisella kerralla keinun suoritusta. Toinen rata oli ratavirheetön, mutta Niksille oli taas iskenyt jänskätysvaihde päälle ja se tuntui heti vauhdissa. Jo toisena esteenä olleet kepit mentiin hitaaaaaaasti ja kahdessa viimeisessä putkessa kupattiin pieni ikuisuus. Videota katsoessa hitaus ei ehkä niin näy, mutta radalla ollessa ero ensimmäiseen rataan tuntui kyllä suurelta. Toiseksi viimeisestä putkesta olisin sitä paitsi antanut kiellon pysähtymisen johdosta, mutta ilmeisesti tuomari oli ykkösluokkalaisille kiltimpi. Ihanneaika oli aika tiukka ja meidän aika +0,94. Olen silti ihan tyytyväinen, ettei tällä toisen radan suorituksella vielä nousua kakkosiin saatu. Paljon on menty näissä jänskätysjutuissa eteenpäin, mutta vielä tarvitaan rutkasti lisää kokemusta. Radat. Siitä olen iloinen, että Niksi ei arastellut yhtään kaikuvaa kuplahallia, pyöröovia tai protestoinut lainkaan boksiinjäämistään rataantutustumisten ajaksi. Helppo kisakaverihan tuosta on muodostunut :)

Mandostakin muutama sana. Kolmen lääkkeen yhdistelmä lääkkeiden sivuvaikutuksia ajatellen on toiminut ihan ok. Yleinen huteruuskin on vähentynyt. Suuri takaisku on kuitenkin se, että Mando sai kohtauksen 8.2. Kohtaus kesti yhden aallon eikä ollut mitenkään kovin pitkä, mutta kyllä sitä oli taas ikävä katsella. Olin yksin kotona ja kamera oli lähettyvillä. Pystyin kuvaamaan kuitenkin vain kohtauksen alkua ja loppua, koska Mandoa oli pidettävä kiinni ettei se heittelehtiessään olisi loukannut itseään. Lääkärissä käytiin pari päivää sitten ja kaikesta huolimatta järkevimmältä tuntuu pitää lääkitys nyt samassa. Mitään uutta lääkettä en halua ja uskalla lähteä kokeilemaan. Jos kohtauksia tulee vain kahden kuukauden välein, on se kai vielä aika siedettävää vaikka niitä tuhoja siellä päänupissa todennäköisesti tuleekin. Niin kauan mennään, kun se yhtään on järkevää. Tulevaisudesta ei sitten koskaan tiedä.

Suomessa on monta koirien vaatteiden valmistajaa ja kokemusta on useammasta eri valmistajasta ja mallista. Erilaisia takkeja ja haalareitahan meille on vuosien varrella kertynyt useita ja osa on oikeastikin jo puhkikuluneita runsaan käytön johdosta. Tilasin Niksin takin Dog Wearista eikä tarvinnut tälläkään kertaa pettyä. Mittojen mukaan tehty takki tuli viikossa, oli käsittämättömän edullinen ja tietysti mikä parasta, on aivan täydellinen! Takissa on lämmin teddyvuori ja toivoin korkeaa kaulusta. Väriksi valitsin punaisen, ettei Niksiä enää luultaisi urokseksi :) Punainen väri ja sievä rusetti(!) kauluksessa eivät varmasti ohjaa vastaantulijoita harhaan sukupuolen suhteen. Kaulus on aivan loistava siksikin, että sen voi noistaa korvien suojaksi. Kyllä nyt kelpaa viipottaa hangessa!

Niksin elämässä uutta ei ole ainoastaan takki, vaan myös harrastus. Samana viikonloppuna takkitilauksen kanssa sain (taas) päähäni, että tämä alkuvuoden agikurssiton aika pitää käyttää jotenkin hyväksi. Niksi käy välillä (eli usein) sen verran kierroksilla energiaa pursuten, että siksikin ajattelin keksiä sille tekemistä. Olin ajatellut jotain perustottelevaisuuskurssia tai möllitokokurssia, mutta laitettuani kyselyä Keskievarin Nooralle vapaista kurssipaikoista, hän ehdottikin rallytoko-kurssia. Katsoin YouTubesta pienen rallytoko-pätkän ja sen perusteella ajattelin, että kurssi voisi olla kokeilemisen arvoinen. Hanna Hautamäen pitämä kurssi alkoi viime torstaina ja kestää yhteensä viisi kertaa. Menin ilman mitään ennakko-odotuksia ja yllätyin tosi positiivisesti. Sehän on hauskaa! Juuri sellaista mitä tähän väliin tarvittiinkin, ei mitään pingottamista ja tarkkaa säätämistä vaan enemmän sellaista hauskanpitoa koiran kanssa. Niksilläkin tärräsi leuka lähes koko ajan :)

Positiivisilla uutisilla jatketaan. Mandon Barbivet-annos on nyt vajaan viikon ollut se alkuperäinen  1/2 tabl. kahdesti päivässä (+ kaliumbromidi ja gabapentiini). Kaikesta voi päätellä, miten vahva ja kurja lääke tuo Barbivet on ollut. Mando nimittäin on taas lähes oma itsensä. Pidätyskyky on palannut, hoippuminen ja zombiemainen olemus on lähes kokonaan kadonnut  ja jäljellä sivuoireista on melkein enää vain lääkkeenannonjälkeinen väsymys ja runsas (muttei tolkuton) juominen. Tämä sivuoire on kuitenkin niin pientä siihen, mitä joulukuussa ehdimme näkemään. Kun nyt vaan kohtaukset pysyisivät poissa...

T-Y-L-S-Ä-Ä-Ä-Ä....

"Uimarengasta" käytettiin vain pari ensimmäistä päivää, sitten siirryttiin bodyyn. Yöpaita päällä 24/7.

Haava 8 päivää leikkauksesta. Niin mikä  haava?? Haava on parantunut tosi hyvin, vain sivusuunnassa näkyy pientä kohoumaa ilmeisesti sisäisistä tikeistä.

Muutamana päivänä ennen ja jälkeen uudenvuoden pakasti sen verran, että veteraaniosastokin pääsi koipia kastelematta metsälenkille. Lähimetsistä moni puu oli joutunut antamaan periksi tapanin myrskylle.

Milli löysi vuoden viimeiset ja myös uuden vuoden ensimmäiset suppikset.

Mando on nyt puolitoista viikkoa syönyt hieman pienempää annosta Barbivetia, entisellä annoksella kaliumbromidia ja uutena lääkkeenä gabapentiininä. Nyt muutamiin päiviin ei ole tapahtunut sisälle vahinkoja, mutta kyllä niitä ehtikin sitten jo tapahtua... Olen varma, että pidätyskyvyttömyys on johtunut Barbivetista. Ensi viikolla annosta vielä lasketaan haluttuun 1/2 tabl. 30 mg 2 krt/pv ja sillä sitten pitäisi jatkaa. Melkoiset coctailit sillä kyllä on. Etenkin iltaisin noin tunti pari lääkkeiden annosta vaikutuksen näkee selvimmin, Mando on ihan aineissa. Jopa katse harittaa, kävely on humalaista ja lopulta tulee syvä uni. Ei ole kivaa, mutta pakko nyt luottaa siihen, että ell tietää tämän lääkityksen kannattavan.