Ollapa aina viikonloppu!

Eilen käytiin piskien kanssa TSAU:n kentällä ottamassa agia. Milli oli taas revetä liitoksistaan päästessään kaasuttelemaan esteillä. Se lähti muutaman kerran hanskasta omin päin omaa rataansa suorittelemaan ihan vain tekemisen riemusta. Laitoin hypyt kolmeenkymppiin ja ainakin tuosta korkeudesta Milli hyppäsi aivan puhtaasti. Melkein vielä tekisi mieli ilmoittaa se johonkin kisoihin, mutta en tiedä onko se järkevää. Täytyy pohtia... 

Pikun kanssa otin jälleen lyhyitä radanpätkiä, koska pitkien ratojen tekemisessä omin päin ei ole mun mielestä järkeä. Nyt kun näyttää siltä, ettei me paljoa enää päästä kisailemaan, päätin testata yhtä juttua. Pikussahan on ollut aina vähän se "vika" että agility on sen mielestä kivaa, mutta moni muu juttu kiinnostaa enemmän jopa kesken radan. Otin Pikkiksen lempipallon taskuun ja pelkästään tämä toimenpide nosti huomattavasti lajin kiinnostavuutta Pikun silmissä. Laitoin pallon keppien päähän maahan ja sen jälkeen Pikku pujotteli täysillä loppuun asti huolimatta siitä, että itse vain seisoin paikallani kauempana. Niin helppoa! Olen pitänyt vaarana pallon käytössä sitä, että koira kuumenee liikaa. Millillähän näin käy kovin helposti ja silloin se on täysin pitelemätön, näykkivä ja korvaton pipipää. Pikulle taas pallo tuntuu tuovan lisää juuri sitä intoa, mitä olen kaipaillut. Ajattelinkin alkaa pitämään palloa mukana, mutta käyttää sitä palkkana vain harkitusti. Pallon käytössä on kuitenkin se vika, että Pikun naama ja silmät ovat leikkihetken jälkeen helposti kovin pölyssä. Eilenkin kenttä oli melko kuiva ja pölyävä ja halliin siirryttessä pölyämisongelma vielä kasvaa. Tietysti naaman ja tassut voi pestä, mutta kaikkea pölyä voi olla vaikea saada pois.

Illalla uskaltauduttiin vielä juoksulenkille, vaikkakaan ei millekään veto-sellaiselle. Pikulla riitti intoa, mutta illalla molemmat etutassut jälleen punoittivat. Vertailun vuoksi Millillä ei ollut tassuissa mitään ongelmia, joten kyllä tuon Riviera-lenkin alustamateriaali vain taitaa olla Pikulle sopimatonta. Aamulla tassut olivat onneksi ok, mutta toisaalta onhan sillä kuurikin vielä tämän päivän päällä. Seuraavaksi täytyy testata Paavolan pururadan sopivuus.

Huomenna aamuvarhaisella rakit pakataan taas autoon ja nokka suunnataan kohti Vorssaa. Tulisipa pian taas viikonloppu...