Olipahan vähän erilainen viikko! Ei tarvinnut paljon töitä miettiä paitsi silloin, kun lähetteli sijaiselle tekemistä sähköpostilla. Jäihän tässä koulukuvaukset ja maastoretketkin väliin, mutta tuleehan noita uusia.... Koko viikko on siis mennyt sairaslomalla. Viime lauantaina menin terveyskeskukseen päivystykseen, vaikka olo nyt ei niin kovin paha ollutkaan. Kuume vain vaivasi viidettä päivää. Lääkäri epäili oireiden perusteella myyräkuumetta, mikä tällaiselle mettämöyrijälle olisikin ihan todentuntuinen diagnoosi. Kankkuun kuitenkin tuikkasivat antibioottipiikin kaiken varoiksi. No, lauantai-iltana kuumemittari näytti 39,6 C°, sunnuntaina onneksi vähemmän. Menin kuitenkin kiltisti mittauttamaan tk:seen CRP:ni, joka oli niin korkea (155 mg/l, kun viitearvo on 10 mg/l), että lääkäri laittoi lähetteen TYKS:iin mun vastusteluistani huolimatta. Tuntui taas vähän hassulta marssia TYKS:n ensiapuun ihan omin jaloin ajeltuani ensin Turkuun. Myyräkuume-diagnoosi vaihtui johonkin epämääräiseen bakteeri-/virusperäiseen infektioon ja valkotakit alkoivat pumppaamaan antibioottia meikäläiseen iv:nä 3 krt/pv. Tuttuahan tuo tietysti on. Kärräsivät kuitenkin tällä kertaa infektio-osastolle (os. 014) ja sain rattoisan käytäväpaikan :P Tuli sekin testattua, etteivät korvatulpat paljoa auta jos joku puolikuuro ukko alkaa lähietäisyydellä hourailemaan. Että hyviä unia vaan! Kaksi yötä siellä suostuin nököttämään, mutta tiistaina sanoin, että häivyn ja niin myös tein. Kuumetta ei ollut ollut sunnuntain jälkeen, olo oli aivan normaali (jos megaluokan ketutusta ei lasketa), enkä katsonut olevan mitään järkeä jäädä odottelemaan CRP:n laskua viidenkympin alle. Olisin nimittäin päässyt luultavasti pois vasta eilen ilman tätä pakenemisoperaatiotani. Sen verran on tuota sairaalaelämää tullut vietettyä, etten ala siellä kyllä täysissä ruumiinvoimissa vapaaehtoisesti olemaan. Sitäpaitsi kanyyli kädessä en edelleenkään viihdy :P Antibiootit on paljon mukavampi sisäistää suun kautta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No, riitti kotonakin sitten tekemistä, mutta ei siitä sen enempää. Kaikille niille tiedoksi, jotka asiasta tietävät, niin sanottakoon, että loppu hyvin, kaikki hyvin J Kokonaisuudessaan viikon stressitaso oli tuhatkertainen normaaliviikkoon verrattuna. Kaikesta tästä johtuen, en ole Pikun korvia ehtinyt seurailemaan niin kuin olisin halunnut. Protopicit on laitettu kahdesti päivässä korviin ja nyt kun kuuria on kulunut viikko, on tilanne seuraavanlainen:

 

ja

 

Mitään megalomaanista paranemista ei mun mielestä ole ainakaan vielä nähtävissä, mutta kyllä ainakin tuo oikea korvalehti näyttää paremmalta. Viikko on kuuria jäljellä, joten kyllähän siinä ajassa ehtii vielä tapahtumaan. Kennelliitosta vastattiin varoajasta kysyessäni, että vaikka normaalisti lääkerasvoilla varoaika on 7 vrk, on se Protopicilla 14 vrk. Sinänsä kyllä kökkö homma, koska jos tuota ainetta vielä jatkossa käytetään, haittaa pidempi varoaika entisestään kisaamista. Pääasia tietysti on, että korvat tulisivat kuntoon.

 

Likat ovat reilun viikon joutuneet pärjäämään normaalia lyhyemmillä lenkeillä. Kyllähän Johan tietysti tytöt on lenkittänyt, mutta ehkä ihan samanlaisia kipittelyitä he eivät ole harrastaneet...? Pikulla ainakin on ylimäärin virtaa ja se singahtelee ja pongahtelee lenkillä joka rasahduksen perään. Kaipa tästä pian normaalirutiineihin päästään palaamaan? Milli tuntuu kyllä olevan ihan tyytyväinen sohvalla makailuunkin.