Syysloman loppuosa on hurahtanut nopeasti, liian nopeasti. Perjantaina aamupäivällä pakkasin piskit autoon ja köröteltiin kaikki kolme TSAU:n hallille ylläpitämään ehkä joskus kauan sitten opittuja taitoja. Nyt kun ei ole kisojakaan tiedossa kuukausiin, on taas vähän vaikeampi jaksaa kohdistaa harjoituksia niihin meidän ongelma-alueisiin. Millin kanssa tosin moisia juttuja ei tarvitse miettiä vaan sen kanssa voi puuhastella sitä mikä kivalta tuntuu. Yleensä teen niin, että treenaan ensin Millin kanssa ja katson siinä samalla jonkin radanpätkän valmiiksi Pikkua varten. Koskaan en montaa minuuttia Millin kanssa edes treenaile vaikka sehän kyllä menisi ja tekisi vaikka miten kauan. Kovin Milli on aina katkera, kun pakkaan sen autoon ja otan Pikun vuorostaan ulos. Pikun kanssa tein lämmittelyhyppyjä ulkosalla, olikin hyvä juttu, että pari estettä on vielä ulkona. Sisällä harjoiteltiin vaihteeksi hyppysuoria niin, että lähetin Pikkua eteen. Molempien koirien kanssahan on harjoiteltu niin, että maaliin saavutaan tasan sitä vauhtia mitä ohjaajan jalat pystyvät liikkumaan. Oikeastaan siis en ole ikinä kunnolla edes harjoitellut tuota eteen-lähetystä loppusuoralla, vaikka moinen taito olisi usein hyödyllinen ja voisi helposti irroittaa ajasta pois vaikka miten monta sekunnin kymmenystä. Tein nyt niin, että vein pitkän hyppysuoran päähän Pikun pallon ja Pikku tietysti meni eteen-käskyllä miljoonaa aarteensa luo. Pari kertaa olin vain vievinäni pallon, mutta tietysti siitä huolimatta Pikku kiisi tarkistamaan pallon paikkaa. Ei se mua siinä paljoa kaivannut tai katsellut mihin jäin. Täytyy vähän pohtia tuota eteen-lähetys-juttua myöhemminkin, josko tuota harjoitusta voisi jotenkin kehittää.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eilen lauantaina pakattiin vuorostaan sienikamppeet ja mentiin vähän kauemmas katsomaan paria aikaisempina vuosina hyväksikoettua suppispaikkaa. Mukaan otin myös hirvikärpästakin, koska kuvittelin etteivät pikkupakkaset vielä ole nujertaneet hirvikärpäshirvityksiä. Ällötyksiin ei kuitenkaan tällä kertaa törmätty (jipii). Matkalla törmättiin hirviporukkaan ja tiedustelin eräältä mieheltä metsäystysaluetta. Mies viittoi aivan eri suuntaan kuin mihin me olimme menossa, joten uskaltauduttiin sitten mekin sukeltamaan metsään. Tosin tämä meidän paikka sijaitsee pari sataa metriä lähimmästä omakotitaloalueesta, joten ei kai nyt muutenkaan hirviporukat niin lähellä asutusta räiski? Likoille olin laittanut heijastinliivit (tosin keltaiset) päälle, mutta itse olin kovin värittömissä kamppeissa. Ehkäpä pitää tuleville sienireissuille laittaa kaikille ylle punaiset tamineet?

 

Suppiksia me löydettiin lopulta pari litraa, suurin osa Millin hakemina. Pikku oli pakko sitoa aina välillä puuhun, koska kahden koiran vahtiminen ja sienien poimiminen on vaikea tehtävä. Milli on selvästi tajunnut sienestyksen idean, eli että se löytää ja mä vien herkut sen kuonon edestä. Niinpä Millillä tuntui olevankin entistä kovempi kiire löytää saalis ja löydettyään salamana syödä suppikset ennen kuin sitä estin. Tätäkin hommaa pitäisi kyllä kehitellä.

 

Seuraavassa pätkässä ovat pääosissa Milli ja Millin nenä. Normaalisti kävelen Millin perässä ja koitan nähdä sienet ennen Milliä, joka selvästi löytää saaliin haju- eikä näköaistin avulla. Kuvaushetkellä paikassa oli jäljellä enää muutamia yksittäisiä suppiksia ja sammalikossa jalanjämiä, muut olivat jo turvallisesti tallessa (tai Millin mahassa).

 

 

Tuossa videossa näkyy myös tämän syysloman yksi omituisuus, nimittäin Millin korvat. Normaalisti lähes aina Millillä on toinen korva pystyssä ja toisen kärki on hieman taittunut lupalle. Nyt kuitenkin ovat molemmat korvat olleet useamman päivän ajan pystyssä kellonajasta, Millin vireystilasta tai mistään ulkoisista seikoista riippumatta. Tosin taas tänään on tuo toinen jälleen lupassa. Taitaa sekin olla sitten yksi merkki syysloman loppumisesta?

 

Tänään viimeisenä syyslomapäivänä on ollut kaikkea muuta kuin ulkoilukeli. Onneksi koirat pitävät sateesta yhtä vähän kuin omistajansa, joten kovin kauaa ei kenekään meistä tarvitse kastua.