Tänään päästiin jälleen agiliitelemään ihan reilusti. Koska osasin suurin piirtein odottaa, mitä on tulossa, en ollut yhtään yllättynyt, että tänäisellä radalla oli 37 estettä. Radalla tarvittiin samoja taitoja kuin eilenkin, mutta silti uutta oli niin paljon, ettei pään kapasiteetti tahtonut riittää. Eilisen ja tänäisen radat täydensivät mielestäni toisiaan oikein hyvin. Eilen me päästiin ekalla yrityksellä muistaakseni esteelle 15 asti, tänään kosahti pari estettä aikaisemmin. Kumpanakaan päivänä en siis suorittanut kertaakaan yhteen putkeen koko rataa, vaikkakin muutama melkoisen pitkä pätkä saatiinkin sujumaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mielenkiintoisena havaintona voin todeta tänään aivan itse ymmärtäneeni, etten tiedä agilitysta oikeasti paljon mitään. Tämä tieto on syytä ryhmänikin muistaa :) Olen joskus opetellut yhden suoritustavan ja olen sitten tämän taidon kanssa yrittänyt selvitä radan kuin radan läpi. Homma on toiminut niin kauan, kun radat ovat olleet suoraviivaisen helppoja, mutta ongelmia on ollut välittömästi yhtään vaativimmilla radoilla. Olen kyllä ehkä tiennyt muitakin suoritustapoja, joita joku muu saattaisi pystyä jossakin kohdassa käyttämään, mutta en niitä ole itse osannut käyttää. Sylikäännökset nyt tästä vaikka yksinkertaisena esimerkkinä. Tämä viikonloppu auttoi tajuamaan, että oikeasti on vielä paljon muitakin tapoja ja vieläpä järkeviä sellaisia.

 

Päivän toinen mielenkiintoinen havainto edelliseen liittyen on, että me osataan Pikun kanssa asioita, joita en ole ikinä tajunnut, saati uskonut, meidän osaavan. Ongelma vain on ollut (ja on edelleen) siinä, etten osaa soveltaa eri ohjaustapoja radalla. Ja jos osaankin, niin en uskalla. Jonkun siis pitäisi olla kertomassa, mitä radalla kannattaisi tehdä ja valamassa uskoa, että pystyn asian tekemään. Opin uusia juttuja kaikkea muuta kuin nopeasti, joten tämän viikonlopun annissa riittää sulattelemista pitkään. Nyt todellakin tiedän paljon asioita, missä meillä on melkoisesti kehittämisen varaa.

 

Viikonloppu oli raskas omille koiville, mutta tietysti erityisesti Pikulle, joka ei aikoihin ole joutunut yhtään rankempiin agi-treeneihin. Metsässä tai tiellä juoksentelu ei ole sama kuin radalla kirmaaminen, se on selvää. Pikku jaksoi kyllä kiitettävän hyvin, vain tänään aivan lopussa huomasin vauhdin hieman hiipuvan. Oma vauhti oli alkanut hiipumaan jo paljon aiemmin, heh heh. Nyt me otetaan vähän rauhallisemmin ja toivotaan, ettei olla huomenna aivan jumissa molemmat :D Tein kyllä viisaasti, kun en mennyt ahneuksissani Pikkua ATT:n kisoihin ilmoittamaan. Ei oltaisi sinne kyllä sääntöjen rajoissa päästykään, koska Pikun silmät tykkäsivät kyttyrää kahdesta peräkkäisestä hallipäivästä. Onneksi tuli haettua dropit valmiiksi, joten ei tarvinnut kuin marssia jääkaapille ja korkata uusi putkilo. Kainalotkin punoittavat, mutta eiköhän ne siitä asetu.

 

Täytyykin alkaa katsella kalenterista valmiiksi päivää, jolloin näitä uusia juttuja pääsisi itsekseen harjoittelemaan... Ja jos syksyllä on mahdollisuus toiseen Jaakon kurssiin, niin olen taatusti ensimmäisenä sille ilmoittautumassa!