Maaliskuun eka viikko alkaa olla pulkassa. Pulkalla ei tosin enää taaskaan pääse, koska lumet ovat muuttuneet jälleen kerran vedeksi. Millin kanssa lenkkeily on siten yhtä tuskaa, koska se ei loskassa vapaaehtoisesti ottaisi ainuttakaan askelta. Asiaa ei auta kurahaalari eikä takki, koska prinsessan tassut kuitenkin kastuvat. Viimeiset metrit ulkoa kotiinpäin ovat tasan ainoat, jotka tullaan vauhdilla.

Tiistaina pistin Johanin äidin avustuksella siedätyspiikin ja tällä kertaa homma ei oikein tahtonut sujua. Pikku oli alusta asti kovin epäileväinen ja selvästi aavisti mitä tuleman pitää. Millään se ei olisi halunnut olla paikallaan. Parempaa herkkua kuin tuoretta kurkkua olisi myös pitänyt olla tarjolla ja ensi kerralla sitä taatusti varaan toimenpidettä varten. Seuraavalla kerralla sitten täytyy koittaa paremmalla onnella (ja palkalla), onneksi piikitysväli on nyt jo venynyt kahteen viikkoon.

Eilen oltiin sitten kisaamassa kaksi starttia TSAU:n kisoissa. Ilma oli aluksi suoraan sanoen aivan hanurista, koska tuuli ja satoi märkää räntää. Sää olikin suurin syy, miksi kisojen välissä lähdin puoleksitoista tunniksi kotiin. Ei tarvinnut palella ja toisaalta pystyin pesemään Pikun tassut ja silmät. Se olikin näin jälkikäteen ajateltuna viisasta, koska nytkin Pikun silmänympärykset taitavat ensi viikolla vaatia lääkitsemistä. Mitä vähemmän ja lyhyemmän aikaa droppeja, sitä parempi.

Eka rata oli ihan kiva, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa helppoa rataa :) Jokunen kaarre meni vähän turhan pitkäksi varsinkin puomin jälkeen, mutta sitä ei kuvakulmasta johtuen videosta näe. Ihan olin tyytyväinen rataan, sijoituskin oli ok, eli viides.

Kuvaajana toimi Salokanteleen Taijan isä, kiitokset!

Toka rata olikin sitten vaikeudeltaan aivan eri luokkaa kuin ensimmäinen. Rataantutustuminen osoitti, että rata oli itse asiassa hauska, mutta totesin, että ihme on jos maaliin tuloksen kanssa tullaan. Eikä me sitten tulosta saatukaan :) Hylly tosin tuli paikassa, jota en osannut aavistaa. Koska en aktiivisesti kääntänyt Pikkua kulmahypyllä (olisikohan tuolle joku viisaampikin nimi?), bongasi Pikku välissä lähellä olleen pituuden ja kävi suorittamassa sen ennen radan jatkumista. A:n jälkeisellä takaa-hypyllä taas en tehnyt mitään, joten Pikku kiersi koko esteen ja vasta toisella yrityksellä sain sen hyppäämään oikein. Tuon jälkeen mentiinkin sitten oikein mallikkaasti. Tehtiin kontaktit viimeisen päälle pysäyttäen ja vapauttavan käskynkin muistin. Olin itse asiassa aikamoisen tyytyväinen hyllystä huolimatta. Tuli todistettua nimittäin se, että Pikku tekee tasan niin kuin ohjaan ja hylly tulee vain, jos annan niin tapahtua eli jos en ohjaa. Radan jälkeen Pikku ei tiennyt tehneensä hylätyn radan, koska niiiiiiin iloisena se odotti pallopalkintoaan. Nauhalta katselu paljasti vielä yhden hauskan asian. Hyllyn hetkellä karjun Pikulle kovaan ääneen "Milli!" Taitaa mulla olla liikaa koiria, kun en pysy perässä kumpaa ohjaan :D

Tämän tokan radan kuvauksesta kiittän Hotasen Tiinaa.

Ensi viikonloppuna on sitten edessä Jaakon kurssi ja täytyy sanoa, että odotan sitä kyllä todella paljon! Toivottavasti edessä on haasteellisista pyöritystä, jonka jälkeen eilinen toka rata tuntuu lasten leikiltä.

Kaksi nollaa uupuu. Vielä en taida olla niin epätoivoinen, että ilmoittaisin Pikun ATT:n pääsiäiskisoihin.