Viikonloppu onnistuneesti takana, joskaan sitä onnistumista ei tällä(kään) kertaan agilitytuloksissa mitata. Ilman tulosta jäätiin nimittäin jälleen, enkä ole siitä tällä(kään) kertaa yllättynyt :D
Lähdettiin perjantaina Pikun kanssa matkaan Eevan (ja Urhon) kyydissä. Koirat laitettiin melkein kylmiltään keskenään auton taakse ja ihan hyvinhän ne toisiaan sietivät. Urho uskoi, kun Pikku sanoi sille, ettei saa olla liian tungetteleva. Pikku taas ei vieraassa autossa kehdannut alkaa suuremmin pärisemään. Perille majoituspaikkaan Joroisiin saavuttiin illalla kuuden tunnin matkanteon jälkeen.
Lauantaina me oltiin Pikun kanssa vain katsojina. Sää suosi ja aurinko paistoi koko päivän lämpimästi. Mukava oli seurata joukkuekisoja ja olin kyllä tyytyväinen ettei itse tarvinnut osallistua. Sunnuntaina heräsin sitten hieman ennen kellonsoittoa kuudelta ja kuulin miten ulkona sataa. Pari päivää aiemmin oli luvattu vain sadekuuroja, joten mietin, että kohtahan se sade loppuu. Niin vääärässä voi ihminen olla! Sade jatkui ja jatkui, eikä harmaa taivas luvannut yhtään parannusta tilanteeseen. Kisapaikalla sataa tihutti koko ajan. Rata näytti meidän kannalta ihan mukavalta, joskin mietin muutaman kohdan suorittamista ihan tosissani. Mikään vaikea ei rata ollut, ottaen huomioon kisojen arvon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöpaikkaamme kisaajien alkupäässä ja näin jälkikäteen vielä tyytyväisempi olosuhteista johtuen. Meidän suorituksen aikaan satoi vähän, mutta myöhemmin sade vain yltyi.
Hyppyradan ensimmäinen hyppy oli melko vinossa (ei näy kunnolla videossa), enkä edes lähtöön tullessani tiennyt kummalta puolelta kannattaisi lähteä. Päätin sitten ottaa varman päälle ja tein valssin toisen hypyn jälkeen. Valssi onnistui ihan ok, mutta jäin siinä jotenkin jälkeen, jolloin neloshypyn kääntö meni törkeän pitkäksi. Aikaahan siinä paloi. Lämmittelyn yhteydessä olin käynyt kokeilemassa lämmittelyesteillä sitä, miten hyvin Pikku löytää putken, jonka suu on toisaalle. Hyvin onnistui, joten uskalsin kokeilla suunnitelmaani varsinaisellakin radalla. Koska en ole ihmeemmin tuota harjoitellut, piti sekin asia testata :) En ollut ottanut ollenkaan huomioon, etteikö Pikku seuraisi mua radalla ennen sitä sokeaa putken päätä. Pikku nimittäin lähti hakemaan putken väärää päätä, joka oli vielä kauempana kuin se oikea. Ihmeen kaupalla sain sen kääntymään ja se vielä löysi suunnitelmien mukaan putken oikean pään. Aikaahan siinäkin paloi. Maaliin tultiin nollalla. Tarkempi ajan tutkiskelu myöhemmin osoitti, että aika oli ihmeen hyvä ottaen huomioon nuo meidän ylimääräiset koukerot. Sijoitus oli ekan radan jälkeen 19.
Molemmat radat kuvasi Leppäsen Pirkko, kiitokset!
Hyppis:
Lähdettiin perjantaina Pikun kanssa matkaan Eevan (ja Urhon) kyydissä. Koirat laitettiin melkein kylmiltään keskenään auton taakse ja ihan hyvinhän ne toisiaan sietivät. Urho uskoi, kun Pikku sanoi sille, ettei saa olla liian tungetteleva. Pikku taas ei vieraassa autossa kehdannut alkaa suuremmin pärisemään. Perille majoituspaikkaan Joroisiin saavuttiin illalla kuuden tunnin matkanteon jälkeen.
Lauantaina me oltiin Pikun kanssa vain katsojina. Sää suosi ja aurinko paistoi koko päivän lämpimästi. Mukava oli seurata joukkuekisoja ja olin kyllä tyytyväinen ettei itse tarvinnut osallistua. Sunnuntaina heräsin sitten hieman ennen kellonsoittoa kuudelta ja kuulin miten ulkona sataa. Pari päivää aiemmin oli luvattu vain sadekuuroja, joten mietin, että kohtahan se sade loppuu. Niin vääärässä voi ihminen olla! Sade jatkui ja jatkui, eikä harmaa taivas luvannut yhtään parannusta tilanteeseen. Kisapaikalla sataa tihutti koko ajan. Rata näytti meidän kannalta ihan mukavalta, joskin mietin muutaman kohdan suorittamista ihan tosissani. Mikään vaikea ei rata ollut, ottaen huomioon kisojen arvon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöpaikkaamme kisaajien alkupäässä ja näin jälkikäteen vielä tyytyväisempi olosuhteista johtuen. Meidän suorituksen aikaan satoi vähän, mutta myöhemmin sade vain yltyi.
Hyppyradan ensimmäinen hyppy oli melko vinossa (ei näy kunnolla videossa), enkä edes lähtöön tullessani tiennyt kummalta puolelta kannattaisi lähteä. Päätin sitten ottaa varman päälle ja tein valssin toisen hypyn jälkeen. Valssi onnistui ihan ok, mutta jäin siinä jotenkin jälkeen, jolloin neloshypyn kääntö meni törkeän pitkäksi. Aikaahan siinä paloi. Lämmittelyn yhteydessä olin käynyt kokeilemassa lämmittelyesteillä sitä, miten hyvin Pikku löytää putken, jonka suu on toisaalle. Hyvin onnistui, joten uskalsin kokeilla suunnitelmaani varsinaisellakin radalla. Koska en ole ihmeemmin tuota harjoitellut, piti sekin asia testata :) En ollut ottanut ollenkaan huomioon, etteikö Pikku seuraisi mua radalla ennen sitä sokeaa putken päätä. Pikku nimittäin lähti hakemaan putken väärää päätä, joka oli vielä kauempana kuin se oikea. Ihmeen kaupalla sain sen kääntymään ja se vielä löysi suunnitelmien mukaan putken oikean pään. Aikaahan siinäkin paloi. Maaliin tultiin nollalla. Tarkempi ajan tutkiskelu myöhemmin osoitti, että aika oli ihmeen hyvä ottaen huomioon nuo meidän ylimääräiset koukerot. Sijoitus oli ekan radan jälkeen 19.
Molemmat radat kuvasi Leppäsen Pirkko, kiitokset!
Hyppis:
Hyppy- ja finaaliradan välillä oli aikaa useampi tunti ja sade yltyi melkoiseksi ropinaksi. TSAU:n maapohjaiseen telttaan alkoi tulvia vettä sivuilta sisään ja koko kenttä muuttui lähinnä uima-altaaksi. Ei käynyt ollenkaan kateeksi niitä (lähinnä makseja ja medejä), jotka radalle joutuivat. Päätettiin Eevan kanssa lähteä kisapaikalta kuivempiin olosuhteisiin ja mielessä kävi sekin, että jätän kisan siihen. Päätin kuitenkin vielä seurata tilannetta muutaman tunnin. Mitään mieltä ei olisi mennä radalle, jos vettä olisi kirjaimellisesti polviin. Käytiin syömässä ja parin tunnin päästä sää alkoikin ihmeesti seljetä ja finaaliradan rakentamisen aikoihin taivaalliset vesihanat lopulta sulkeutuivat.
Finaalirata oli, kuten arvata saattaa, hyppyrataa vaativampi. Kepeille vienti tuntui haasteelliselta ja lopussa toiseksi viimeisenä esteenä oli vielä sarjahypyt. Noita uusia lyhyen välin sarjahyppyjä harjoittelin Pikun kanssa pariin otteeseen silloin kun ne tulivat. Aikaa tästä on jo varmaan vuosi(?) ja jos totta puhutaan, en ole enää edes muistanut koko esteen olemassaoloa :P Kävin ennen meidän rataa taas ottamassa lämmitelyesteitä. Palkkasin Pikkua uudella karvahiirellä, koska ajattelin varmistaa, että meno kuraisella kentällä maittaa. Tämä olikin toimivat juttu. Otin lämppäreillä myös tavoistani poiketen keppejä ja jostakin syystä en meinannut millään saada Pikkua oikein sisälle. En sitten tiedä jäikö juuri siitä pieni pelko takaraivoon, koska varsinaisella radalla hylky tuli juuri kepeillä.
Radan alku lähti mallikkaasti, mutta myöhästyin ennen muuria ja keppejä tekemässäni valssissa (Pikku meni melkein puomille), mistä sitten johtui sähläys kepeillä. Olisi ehkä sittenkin kannattanut jättää se valssi tekemättä, jäädä toiselle puolelle ja heittää Pikku edestä kepeille... Sitäkin siis rataantutustumisessa mietin, mutta päätin valita muka varmemman tavan. Pikku vielä meni kepeille oikein sisään, mutta tulokulma oli niin vino, ettei jatko onnistunut. Sisäänmeno epäonnistui toisellakin yrittämällä ja siinä vaiheessa pujoteltiin jo väärään suuntaan. Hylystä huolimatta jatkettiin loppuun asti. Jos se hylly ei olisi tullut kepeillä, niin kosahdus olisi tapahtunut sarjaesteellä. Pikku tuli nimittäin hyppyjen välistä pois, koska en ohjannut. Tuloksena näin siis tuplahylly.
En jotenkin jaksanut asiasta edes harmistua, koska nuo meidän (mun) virheet olivat niin alkeellisia. Ihme sohlausta oli se ekakin rata. Kun katseli mini- ja medivoittajien menoa, ei voi kuin todeta, että valovuosien päässä ollaan siitä tasosta. Voittajien radat oli niin superupeita ja loppuun asti mietittyjä. Ei voi kuin ihaillen todeta, että kyllä ne mestaruudet menivät aivan oikeille pareille. Meille nämä kisat taas olivat vain yksi kokemus lisää.
Kotimatka meni yllättävän nopeasti ja helppoahan se olikin vain istua, kun Eeva ajoi. Viikonloppu oli lopputuloksesta ja sunnuntain säästä huolimatta onnistunut. Matkaseurakin oli tosi mukavaa. Urhosta voisi todeta, että siinä on yksi erikoisimmista koirista, mitä olen ikinä tavannut! Kaverin täytyy saada unitiikerikin suuhun aina nokosten ajaksi :D Järjettömän hauska ja eloisa tapaus, jonka rinnalla Pikku tuntuu aivan tosikkomaiselta ylirauhalliselta tädiltä.
Maanantai meillä meni Pikun kanssa palautuessa. Ihmeen rankka reissu!
Millistä sen verran, että sillekin viikonloppu oli ilmeisen rankka. Se kun ei ole ollut lähes lainkaan ypöyksin Pikun tulon jälkeen, joten mennyt viikonloppu oli yhtä koettelemusta. Johan kun oli töissä pe-la ja vielä su. Viikonlopun jäljiltä sekä ylä- että alaoven viereistä listaa on järsitty ja perjantaina alakerran matolle oli myös pissitty! Edes eroahdistuneimpina nuoruusvuosinakaan Milli ei ikinä harrastanut sisälle pissimistä, joten mahtoi sen olo olla todella kurja. Jos vastaavia tilanteita tulee, ei Milliä enää jätetä päiväksi yksin vaan sille on pakko hommata jostakin seuranpitäjä. Sori Pampi!
Kommentit