Olikin sitten ensimmäinen kokonaan aurinkoinen päivä pitkään aikaan. Tulipahan se toinenkin pensasaita lopulta siistittyä. Illansuussa saatiin vieraiksi Mando perheineen. Taisi olla Mandon ensimmäinen venekyyti? Millin piti -tottakai- laittaa poika järjestykseen ja sitten -tietysti- kerjätä herkkupaloja kahvipöydästä. Ai miten niin hyvin koulutettu koira??

Yhteispotrettikin (pienillä hajurajoilla) saatiin:



Naapurin lapset tulivat jälleen pyytämään Pikkua leikkimään. Tulivat jo eilen, mutta oltiin silloin lähdössä kisoihin, joten leikit piti jättää myöhempään. Millin telkesin jälleen sisään, mutta Pikulla oli ilo ylimmillään kun vielä annoin lapsille heitettäväksi yhden sen lempipalloista. Tarkkana saa kyllä olla näissä leikeissä. Tahallaan Pikku tuskin purisi ketään, mutta riehakkaissa leikeissä vahinkohaukkaisut ovat aina mahdollisia. Hyvää siedätystä oli jälleen tämäkin leikkihetki.



Milli ei tiedä mitä menettää. Palloleikit olisivat taatusti senkin mieleen, harmi vain, ettei se osaa käyttäytyä.