Tultiin koirien kanssa vuoden viimestä kertaa mökille Pietarsaareen. Edes pelastusliivejä en ollut ehtinyt Pikun päältä riisua, kun se jo oli kiitänyt myyräjahtiin samalle paikalle, josta se paistin viimeksi nappasi. Tällä kertaa saalista ei tullut.

Jo vuosia olen ollut sitä mieltä, ettei Millin näkö ole sieltä parhaimmasta päästä. Muistan hyvin, miten hyppyesteet ATT:n vanhan hallin hämärässä päädyssä aiheuttivat keräämistä hypyillä. Kävin silloin mm. kuvauttamassa selän ja kintut, mutta mitään erikoista ei löytynyt. Vuosi taisi olla -02 tai -03? Milli ei myöskään pimeässä ole tykännyt hypätä sängylle ja se tulee raput alakertaan sitä hitaammin mitä vähemmän on valoa. Nyt sitten alan olla vakuuttunut, että näössä todellakin on vikaa. Nyt illalla taskulampun valossa (on muuten jo melkoisen pimeitä nämä illat) huomasin, miten Millin vasen silmä loistaa eri tavalla kuin oikea. Oikea taas näyttää samalta kuin Pikun molemmat silmät. Valossa samaa ei huomaa, eikä me Johanin kanssa myöskään huomattu mitään erikoista salamalla otetuissa valokuvissa. Olemme siis testanneet tämän aiemmin. Jos kyseessä on vaikka kaihi, niin mitäänhän asialle ei voi. Ymmärtääpähän vain koiraa paremmin ja hankkii sille vaikka yövalon rappusiin. Täytyypä alkaa katselemaan, koska hankkisi sen virallisen varmistuksen asiasta.