Taas on kaivettu sama vanha paita kaapista jälleen Millin päälle. Ei nuo tikit vain jätä sitä rauhaan ja paidasta huolimatta kirjaimellisesti ärsyttäviä punaisia patteja riittää. Ilman paitaa olisi iho nuoltu jo rikki. Paita, suihkuttelu, Bepanthen ja aika. Kai ne tikit joskus katoavat?? Itse haavakohtahan on jo lähes näkymätön.

Ja sitten jotain positiivista. Näyttäisi todellakin siltä, että meidän harrastaminen Pikun kanssa aktivoituu jo nyt tammikuussa. Viime vuotta en voi mitenkään pitää onnistuneena harrastusvuotena nollista ja piirinmestaruuksista huolimatta. Sellainen olo menneestä vuodesta jäi, ettei me edes harrastettu mitään lenkkeilyä kummempaa, koska niin satunnaista tuo agilitypuuhastelu meillä oli. Tuntui ihan älyttömän mukavalta kun eilisessä ATT:n kouluttajapalaverissa meidän nimet kirjoitettiin Salomaan Marjan ryhmään. Jotenkin sitä on jo tässä menettänyt toivonsa tämän agilityn suhteen. Täksi vuodeksi en asetakaan muita tavoitteita kuin sen, että päästäisiin suhteellisen säännöllisesti Pikun kanssa treenaamaan. Pikun ehdoilla tietysti. Silloin tulisi tästä vuodesta onnistunut, ihan sama sitten miten kisoissa menee. Nälkä tietysti kasvaa syödessä, mutta tällaiset on fiilikset nyt. Ensi viikolla se sitten alkaisi...