Eilen oli päivä, jolloin olisi voinut vetäistä vaikka rastin seinään: ekat ryhmätreenit n. 2,5 vuoden tauon jälkeen! Vielä hienommalta tuntuu ajatus, että tästä voi tulla jokaviikkoinen ilo. Peruspessimistinä en silti ala vielä tuulettelemaan ennenaikaisesti, katsotaan viikko kerrallaan ja ollaan iloisia joka kerta jos/kun treeneihin päästään.

Marjan rata ei ollut ylivaikea, mutta se riitti osoittamaan, että melkoisen ruosteessa me (=minä) ollaan. Ohje "tee sillä tavalla mikä Pikulle on nopein/paras tapa" saa olon kyllä neuvottomaksi: mulla ei ole hajuakaan mikä ohjauskuvio olisi se paras missäkin tilanteessa. Kisoissa olen aina tehnyt niin, mikä itsestä tuntuu varmimmalta ja Pikkuhan tekee tasan sen minkä siltä pyydän. Se varmimpana pitämäni tapa ei kuitenkaan omasta mielestänikään ole aina tuntunut järkevältä. Videolta olen sitten myöhemmin kauhistellut omaa ohjaustani ja sen jälkeen tilanne on lähinnä unohtunut. Seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa olen jälleen toistanut samat kuviot ja tällä tavalla sitä on junnattu eteenpäin ikuisuuksia. Eilen Marja jo osasi nähdä sen mikä oikeasti on toimivin vaihtoehto vaikka itse (luonnollisesti...) en sitä uskonut. Kun vielä jossakin vaiheessa saan sen avaimen pääsen myös myöhemmin testaamaan niitä hankalia kohtia. Minähän sitä harjoitusta tarvitsen, ei niinkään koira. Oikein jo innolla odotan ensi viikkoa!

Eilisten harjoitusten jälkeen Pikun toinen takatassu oli hieman punoittava ja arka, mutta se olisi voinut olla sitä ilman agilityakin. Samoin toinen silmä oireili, mutta nytpä sinne ei kertynyt "kilokaupalla" hiekkaa ärsyttämään. Kaikkia ympäristötekijöitä ei voi mitenkään eliminoida. Se, että tänään lenkkeiltiin -5 asteen pakkasessa ja pienessä viimassa pakottaa kaivamaan Oftan Dexa-Chlorat taas kaapista. Asia on vain hyväksyttävä. Omatunto on kuitenkin puhdas, koska tällä kertaa droppien esiinkaivamiseen ei ole syynä omistajan itsekäs halu harrastaa.