Hieman on tuota päivityskatkosta taas tullut. Viime viikon keskiviikkona jätimme pakkasen vuoksi Marjan treenit väliin. Olen pitänyt pakkasrajana -5 astetta ja mittarin lukema tippui useamman asteen tuon lukeman kylmemmälle puolelle. Jälkeenpäin tietysti harmitti se, että Marja oli kuulemma rakentanut sen meidän Kirkkonummen toisen radan hyllykohdan harjoiteltavaksi. Tosin perjantaina kävin itse päivällä Pikun kanssa hallilla ja rakensin vastaavan kohdan (suora putki ja ne hypyt). Jos vauhtia oli yhtään enemmän, en edelleenkään pystynyt selvittämään kohtaa mitenkään ilman valssia. Jos vauhti oli kokonaisuudessaan kova putkelle tultaessa (eli olin jo siinä jäljessä kuten kisaradallakin) oli aivan arpapeliä miten putken jälkeen kävi. Tosin Pikku tietysti alkoi parin toiston jälkeen selvästi jo oppiakin odottamaan perässä laahustavaa ohjaajaa. Kontaktit ovat alkaneet vetämään Pikkua vastustamattomasti puoleensa. Neljä kertaa se lähti puomille, vaikka ei oltu sitä edes aivan lähellä. Myös tiistaina oman koulutuksen päätteeksi jäin ottamaan muutaman esteen ja veto kontakteille oli edellen vastaustamaton.

Eilen keskiviikkotreenien tilalla oli epäviralliset kilpailut, jossa työnteon lisäksi osallistuin myös avoimen radalle. Radan alku- ja keskiosa olivat mielestäni suhteellisen haasteellisia. Epäilyistäni huolimatta mielestäni hankalimmat kohdat (esim. kepeille vienti) sujuivat hyvin, mutta keppien loppuosassa sitten tökkäsi. Kepit olivat kohden nurkkaa, mutta en osannut pitää kohtaa erityisen vaikeana. Noita vastaavia keppijuttuja ollaan harjoiteltu itsekseen (tosin ei vähään aikaan, mutta kuitenkin) ja Pikun olisi pitänyt tuollaisesta hyvinkin suoriutua siitä huolimatta, että olin kllä turhan paljon kepeillä edellä. Virhen jälkeen se alkoi; louskuttaminen nimittäin. Pikku haukkui samaan tapaan kuin silloin, jos sille heittää vaikka lumipalloja. Lumipalloista se kiihtyy niin, etteivät korvat enää oikein toimi (myöskään pallojen heittäjällä kuulovaurioiden vuoksi...) Otimme kepit uusiksi. Yleensä riittää, että vienosti vinkkaan Pikulle, että otapa kiitos nuo kepit tuosta uudelleen. Nyt se pieni vinkkaus ei riittänyt ja kun kepit eivät toisellakaan yrityksellä sujuneet, jouduin jo ottakaan koiran suoraan keppien päähän ja sanomaan sille että nyt se suu kiinni :) Kolmannella kerrallakaan emme kovin sujuvasti keppien loppua selvittäneet, joten siinä on paikka jota palautella myöhemmin mieleen. Toinen erikoisuus on edelleen tuo mattokeinu. Vieläkään Pikku ei halua/osaa tulla sitä kertalaakista loppuun, vaikka vanhalla keinulla ei suurempia ongelmia ole. Mielestäni Pikku on alkanut syttymään agilityyn uudella tavalla, siitä osoituksen tuo haukkuminen ja se into, millä hallille kiskotaan. Ennen se oli lähinnä Milli, jota halli veti puoleensa magneetin lailla.

Eilen illalla oli vuorossa vielä siedätyspistos. Eilisen pistelyoperaation jälkeen olen vakuuttunut, että Johan voisi alkaa vaikka sairaanhoitajaksi :) Pikku nostettiin pöydälle kuten viimeksi ja minä pidin kiinni. Johan pisti uutteet niskaan, eikä homma llut sen kummempi kuin nyt vaikka maitopurkin aukaisu. Niin helppoa se on, jos vain ei ole tällainen stressi-erkki!

Pitkään tuossa vähän aikaan sitten arvoin, mitä teen tämän viikonlopun kisojen kanssa. TSAU:n ilmoittautuminen meni umpeen, mutta Riihimäelle sitten ilmoittauduin lauantain agi- ja hyppyradalle. Välttämättä en olisi välittänyt kisata, mutta tajusin, että seuraava mahdollisuus meillä on vasta huhtikuussa. ATT:n omat kisat menevät ristiäisissä. Pikun oikea silmä on taas alkanut vihoitela ilmeisesti muutaman lievästi viimaisen päivän seurauksena. Eilen silmä oli hiukan vetistävä, tänään myös jo hieman kutiava. Mietinkin että pitäisikö varoiksi varata huomenna ell-aika silmärasvan saamiseksi maanantaille. Olen melko varma, että sille tulisi käyttöä, kun nyt varastossakaan ei enää ole yhtään käyttökelpoista tuubia. Pikun selän harvakarvaiset kohdat näyttävät aika ikäviltä ja kohdat tuntuvat olevan kovin kuivia ja kutiaviakin rasvauksesta huolimatta. Ei varmasti tämä takkikausikaan tuolle kovin hyvää tee :/