Kuulumiset kahdessa osassa. Ensin kisaraportti eiliseltä..

Perinteiset vuoden ensimmäiset kisat Masalan kuplahallissa ovat siis ohi. Tyytyväinen olen, että matkaan lähdin, vaikka tulosten puolesta ei hurraamista olekaan. Tavoitteenanihan on tänä vuonna kehittyä ohjaajana ja tarkemmaksi osatavoitteeksi voisin ottaa sen, että selviäisin Berglundin radalta nollan kera. Eilen tuli sitten ilmeisesti määriteltyä se lähtötaso, tuloksena radoilta nimittäin kaksi hyllyä. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen, että selvitin kummaltakin radalta muutamat kohdat, joista en olisi ikipäivänä uskonut selviäväni.

En ilmoittautunut ekalle hyppyradalle, koska noita hyppynolliahan meillä on jo tarpeeksi. Nollaa me tuskin kuitenkaan oltaisi missään olosuhteissa saatu, koska neljästäkymmenestä koirasta vain yksi alitti ihanneajan se sekin koira vain puolella sekunnilla. Mukana menossa oli kuitenkin kovia nimiä, joten tuomari oli melkoisen tiukalla päällä.

Ensimmäisen radan rakennusvaiheessa Suurosen Veli-Pekan kanssa jo päiviteltiin tulevaa. Radalla kaikki kontaktit, takaakierto melkein joka hypyn kohdalla, ansoja, näkymättämissä olevia putkenpäitä, vääntöä ja kääntöä. Rataantutustumisessa rata ei sitten onneksi tuntunut aivan mahdottomalta, mutta helpolla ei Berglund meitä aikonut päästää. Oikeastaan vain kaksi viimeistä estettä olivat sellaiset, jossa sai vain kaasutella rauhassa. Pikku oli innoissaan, mutta pysyi kyllä lähdössä. Suoriuduin ekalta radalta monesta hankalasta kohdasta. Kaikki pahat paikat eivät videossa edes hahmotu (esim. keinun jälkeinen muuri, jota koira ei keinulta tullessaan voinut juuri nähdä. A-esteelle mentäessä A oli hieman poispäin ja tarjolla oli ekana putki). Videossa ei myöskään kunnolla näy se, että hylly oli hilkulla jo parissa kohtaa aiemmin, koska Pikku meinasi lähteä lapasesta. Se on alkanut irrota jotenkin eri tavalla kuin ennen, tai sitten Pikkis vain oli niin innoissaan. A:n jälkeinen hylly oli sitten aivan oma mokani ja tajusin virheen muutama sadasosa ennen sen tapahtumista. Siinä vaiheessa vain oli liian myöhäistä enää toimia! Päästin Pikun A:lta tavalla jota en yleensä tee ja sitten ohjaus jäi jälkeen. Pikkis meni hienosti ja palkkioksi ohjaajan möhläyksestä käytiinkin radan jälkeen ostamassa Pikkikselle ketunhäntä tulevia synttäreitä ajatellen :)

Tuo meidän ensimmäinen rata olisi ollut aivan suoritettavissa, myönnetään. Toisen radan suoritettavuudesta en sen sijaan suostu myöntämään mitään. Ensimmäinen rata nimittäin tuntui suorastaan helpolta Berglundin toisen agirataan verrattuna. Nauratti jo radan reunalta, rataantutustumisessa hekotus vaihtui hohotukseen ja itse kisaradalle mentäessä olo oli jo lähes luovuttanut. Olin ehtinyt omaa vuoroani odotellessa nähdä useamman eri tavan suorittaa radan alku. Hyvin moni ei selvinnyt vaan koira oli joko A-esteellä tai sitten ohjaaja oli auttamattoman myöhässä putken jälkeisen takaa-hypyn kanssa. Niistä, jotka alusta selvisivät tuntui, että moni teki sen lähes ihmeen kaupalla. Heti alun jälkeen olikin jo seuraava paha kohta eikä sen jälkeenkään tiedossa ollut mitään radan helppoa läpijuoksua. Meillä homma kosahti omaan myöhästymiseeni tuossa radan toisessa haasteellisessa kohdassa. Erittäin iloinen kuitenkin olen, että me selvittiin siitä ensimmäisesti kohdasta ja vieläpä ihan mallikkaasti. Olin tosin suunnitellut tekeväni valssin ekan putken päähän ennen takaa-hyppyä, mutta se ei ikipäivänä olisi onnistunut. Tuo oma sovellus toimi kuitenkin oikein hyvin. Loppurata hyllyn jälkeen mentiin löysäillen, mutta kontaktin puomilla tehtiin viimeisen päälle huolella. Voittaja Mimmin radan näin ja myönnettävähän se vain on, että kyllä rata oli suoritettavissa jos vain taitoa ja asennetta löytyy. Että kotiin vain harjoittelemaan ja turhat selitykset pois :) Lohduttavaa on myös se, että kokonaisuudessaan ei nollia minikolmosille montaa jaettu, toiselta radalta yhteensä 55 osallistujasta vain neljä sai nollan ja näistäkin neljäs sai hieman yliaikaa.

Ai niin, Vellu kuvasi molemmat radat. Isot kiitokset!

Ehdin jo olla jo iloinen siitä, ettei Pikun tassut näyttäneet kärsineen Masalassa kisaamisesta. No, tassut eivät kärsineetkään, mutta kotona huomasin, että Pikku oli raapinut verille mahansa. Eli jatkossakin hallikisoja vain harkitusti.