Maanantaina oli vuorossa ties monesko siedätyspistos. On se vain sellainen stressinaiheuttaja tuo toimenpide! Toisinaan operaatio sujuu kuin itsestään (kuten joulukuussa), toisinaan ei sitten millään... Enkä oikein loppujen lopuksi edes tiedä missä se vika piilee. Tai tiedän, itsessä tietysti. Tällä kertaa ruiskun sisältö tuntui ylijäykältä täyttää ja tyhjentää ja lopulta se oli sitten Johan joka tilanteen pelasti. Johan otti lopulta ruiskun ja pisti sen kuin vanha tekijä ilman mitään ongelmaa. Pikku ei inahtanutkaan. Ei tulisi minusta hoitsua, ei! Onneksi on vielä yli kolme viikkoa seuraavaan kertaan. Joka tapauksessa ainakin minun mielestäni siedätys on auttanut ja tuntuu, että sellainen yleiskutina aina lisääntyy loppukuusta uuden pistoksen kynnyksellä. Varasin kontrolliajan Mevetiin hiihtolomaviikolle, kuten puhe oli vaikka kyllähän se selvältä näyttää, että siedätystä kannattaa jatkaa.

Keskiviikkona päästiin jälleen Marjan treeneihin. Nyt sitten ollaan myös oltu ohjatuissa harjoituksissa jo tänä vuonna yhtä monta kertaa kuin viime vuonna yhteensä! Marjan radassa oli meille haastetta aivan riittämiin. Radan alkua käytiin miettimässä uudelleen myös perjantaina, kun sain tiistaina myös hallin avaimen. Kontaktit tuntuvat vetävän Pikkua magneetin lailla ja muutenkin sen meno tuntuu erilaiselta kuin ennen. Haukkua se ainakin on alkanut enemmän ja palloa se odottaa palkaksi jatkuvasti. Nyt kun tätä harjoittelua on alkanut miettimään taas enemmän, huomaan lähes jatkuvasti asioita, jotka kaipaisivat parannusta. Harjoiteltavia asioita on niin paljon, etten edes oikein tiedä, mikä tai mitkä olisivat niitä tärkeimpiä. Pitäisi varmasti tehdä joku lista, jotta sitä pysyisi kaikki muistissa.

Millikin pääsi perjantaina ensimmäistä kertaa uuteen halliin sisälle. Sitä ennen se ei ole tiennyt mitä kaikkea ihanaa hallin seinät sisälleen kätkevät ja niinpä Milli on kovasti edelleenkin yrittänyt vetää kohti TSAU:n hallia. Eipä tarvitse enää senkään haikailla naapuriseuraan :) Jos joku, niin ainakin Milli rakastaa agilitya! Pikku pitänee harrastuksestaan todennäköisesti eniten pallo-palkan vuoksi, mutta Millille paras palkka tuntuu olevan itse esteet. Yhtään en sitä hyppyyttänyt, mutta syntyyhän sitä eläkeläiselle kivoja pieniä kuvioita pelkästä putkesta, pussista, puomista ja kepeistäkin. Eläkeläinen oli niiiin tohkeissaan, että sitä tuli itsekin hyvälle mielelle. Muistan ikuisesti kun Huhdin Maarit v. -00 toukokuussa alkeiskurssilla totesi Millistä, että siinä on kyllä agilityhullu koira. Niin totta on joka sana edelleenkin! :)