Kolme yötä takana ja otsikko kuvaa ainakin joitakin tunnelmia. Olen nimittäin saanut uuden varjon. Tiesinkin jo ennalta Mandon olevan sellainen, että se helposti ottaa jonkun, jota sitten ei halua päästää silmistään. Vielä kertakaan en ole tästä koneelta päässyt kulkemaan yläkertaan ilman, että viimeistään ollessani yläportailla kuuluu takanani tassutusta. Ihan kaikkialle Mando ei sentään seuraa, mutta odottaa kuitenkin aina uskollisesti oven takana. Mando ei ole koskaan päästetty hyppimään sohvilla tai nukkumaan ihmisten sängyssä, joten se ei ole kertaakaan täälläkään sitä yrittänyt. Hyvä niin, koska meidän tytöt sitä tuskin isännän ja emännän peiton alle päästäisivätkään. En tiedä nukkuuko Mando yönsä omassa petissään vaiko alakerran matolla, mutta hiljaa se ainakin osaa olla.

Lauantaina iltapäivällä Mando ykäsi aamusapuskansa matolle. Mietin jo, että ennakoisikohan ykäys kohtausta, mutta taisi kyseessä olla vain pieni ruuansulatushäiriö tai stressin aiheuttamaan oireilua. Sen jälkeen ovat nappulat pysyneet siellä missä pitääkin. Lauantaina laitoimme takapihaa kuntoon ja vaihdoimme mm. vanhat puulaatat uusiin. Grillikin tuli laitettua käyttökuntoon.

Pikku halusi antaa oman panoksensa pihatöihin "haravoimalla". Tosiasiassa se vain odotti, että joku heittäisi sille tupon ruohoa. Millin piti tulla jälleen väliin kertomaan, että liian innokas haravointi ei meidän pihalla ole sallittua. Toisinaan tuolle meidän järjestyksenvalvojalle joutuukin kertomaan, että itseasiassa se on kyllä me kaksijalkaiset, jotka sitä järjestyksenvalvontaa johtaa.

 

Sunnuntaina pakkasin Pikun ja Mandon autoon ja menimme hallille. Pikun lisäksi otin muutamia esteitä myös Mandon kanssa. Sillä on kyllä mieletön into tehdä kaikkea ja tuntuu, että Mandolle toimii palkkana ihan vain itse se tekeminenkin. Hallissa ei ollut muita, joten mitään häiriötäkään ei ollut. Häiriötekijöiden läsnäollessa olisi keskittyminenkin varmaan ollut toista mitä se nyt oli. Otin Mandon kanssa hieman myös seuraamis- ja paikallaanoloharjoituksia ihan senkin vuoksi, että kiihdyttävä agility ei ehkä ole parasta tekemistä Mandolle. Hihnassa kiskominen on ollut Mandolla tapana aina ja tiedän Katin tehneen paljon töitä asian parantamiseksi. Käskyn alla Mando kulkeekin kauniisti, mutta lenkillä onkin sitten hankalampaa. Nyt on nimittäin sitten kaksi veturia ja yksi jarru, Milliä kun ei yleensä alkumatkasta hihnalenkit kiinnosta pätkääkään. Jännityksellä odotin, miten Mando reagoi TSAU:n hallin suunnalla vastaantulleisiin koiriin, mutta Mandopa ei sanonut mitään. Hyvä niin, koska huomenna menen Pikkiksen kanssa SM-treeneihin ja otan koko koiralauman mukaan. "Jokunen" kohtaamistilanne on siis odotettavissa...

Tänään Mando ja tytöt joutuivat ensi kertaa olemaan kolmisin jokusia tunteja sillä aikaa, kun olimme töissä. Teimme aitaviritelmän rappusten yläpäähän niin, että Mando pääsee kyllä ylärapuille tuijottelemaan, mutta ei pääse yläkertaan missä tytöt päivän ovat. Ainakin tänään yksinolo ilmeisesti sujui, koska minua iltapäivällä vastassa olivat vain tytöt ja vasta hetken kuluttua alakerrasta mönki uninen Mando. Tuhotöitähän Mando ei Millin lailla ole yksinolleessaan harrastanut, vaan se on ilmaissut itseään lähinnä haukkumalla. Tullessani kotiin talo ainakin vaikutti hiljaiselta.

Eli olosuhteet huomioiden kohtuullisen hyvin nämä päivät kai ovat Mandon kanssa menneet? Suurin ongelma lienee koirien välisissä suhteissa. Milliä ärsyttää ajoittain Mandon touhuaminen niin, että se katsoo asiakseen kertoa kaapin paikan. Eritysesti uloslähtö ja ulkoa tulo ovat tilanteita, jossa Millin hermo meinaa mennä. Millillä palaa pinna myös silloin, jos Mando pyrkii haistelemaan sen takapuolta tai peräti osoittaa aikomuksia hypätä selkään. Ennen pallien vientiä nuorena poikana Mando harrasti tuota ahdistelua enemmänkin, mutta en sitten tiedä johtuuko nykyinen käytös enemmän Millin hiljattain loppuneesta juoksusta vaiko jostakin valtasuhteiden koettelemisesta. Pikun takapää ei Mandoa nimittäin kiinnosta ollenkaan samassa määrin. Lauantaina Mando yritti astua muutaman kerran Johanin jalkaa, mutta siinä vaiheessa kaivoimme suihkupullot esille. Vesisuihkaus naamalle ei nimittäin ole Mandosta ollenkaan kiva juttu. Tässä nyt selvästi edelleen tutustutaan puolin ja toisin ja huomenna edessä onkin taas monta uutta tilannetta. Jos ei muuta, niin ainakin tässä oppii melkoisesti uutta koirien sielunelämästä.