Eilinen päivä ei monessa mielessä ollut niitä parhaimpia, vaikkakin päivä parani huomattavasti iltaa kohti.

Aamulenkillä hieman ennen puolta kahdeksaa olin pissittämässä lähimetsätiellä kolmea koiraa, kun Mando sai epilepsiakohtauksen ilman mitään ennakko-oireita. Olin kääntyneenä Mandosta poispäin ja ihmettelin kun se yht'äkkiä hypähti ja osittain kaatui jalkaani vasten. Tajusin saman tien mistä oli kysymys. Mandon selkä oli kaarella ja se yritti huonolla menestyksellä pysyä pystyssä. Soitin ja herätin Johanin ja käskin sen tulla pikapikaa paikalle apuun. Onneksi tytöt vain kummastuneena katselivat Mandon hoippumista, eikä kumpikaan yrittänytkään hyökätä sen kimppuun (Milli on kerran hyökännyt Pikun kimppuun kun se heräsi narkoosista). Johan tuli paikalle kun kohtauksen ensimmäinen aalto oli jo mennyt ohi. Mando siis alkoi pysyä taas pystyssä ja kävellä suoraan, kun kohtauksen toinen aalto tuli. Siinä vaiheessa soitin töihin ja sanoin hieman myöhästyväni. Toisen aallon aikana Mando painautui kohti maata ja sen katse harhaili läheisessä metsässä. Aivan kuin Mando olisi seurannut vihreiden pikku-ukkojen tanssimista pusikossa! Johan kuvasi hetken kännykällä tätä tapahtumaa:

 

 

Toisen aallon jälkeen sanoin Johanille, että kolmaskin aalto (vai miksi niitä nyt nimittäisi?) voisi vielä tulla ja niinhän se sitten tulikin. Missään vaiheessa Mando ei menettänyt tajuntaansa eikä kouristellut pahasti. Koko kolmen aallon sarjan pituus kesti arviolta reilut 10 minuuttia. Itse en pahemmin säikähtänyt, koska kohtaus meni paljolti juuri niin kuin Kati on kertonut. Kohtaus oli myös lievä ja aika lyhyt, paljon rajumpia ja pitkäkestoisempiakin Mandolla on kuulemma ollut. Toivottavasti Mando saa elää sen pari kuukautta kohtauksetonta elämää!

Sitten päivän muuhun jatkoon. Viikolla tiistaina Milli oli syönyt viikon antibioottikuurin (Clindabuc 75 mg) ja takapuolen punoitus kyllä sillä väheni. Oireilu ei kuitenkaan ollut selvästikään ohi, vaan Milli pyrki vähän väliä nuolemaan hanuriaan. Myöskään vasemman silmän turvotus ei juurikaan mennyt paremmaksi ja viikon aikana silmän alta turvotuksen kohdalta lähti myös karvaa. Hankaavan en silti Millin silmiään nähnyt. Jo loppukuurin aikana ja erityisesti sen loputtua Milli toisaalta alkoi yhä enenevissä määrin hangata tassulla kuonoaan, erityisesti oikeaa puolta. Yritimme katsoa hampaita ja suuta hankauskohdasta, mutta emme nähneet mitään poikkeavaa. Suupielen huomasin olevan hieman auki, mutta ajattelin sen johtuvan kuonon hankauksesta. Mitään ylimääräisiä tikkuja tai muuta ei suusta löytynyt. Millin leuan alus myös oli turvonnut ja arvasin turvotuksen syyksi suurentuneet imusolmukkeet. Syötimme yhden ylimääräisen päivän Metacamia, mutta kun torstaina Milli oli ollut 1,5 vuorokautta ilman kipulääkettä, päätin antaa sitä taas. Torstaina Johanilla oli nimittäin vapaapäivä ja Milli oli jatkuvasti nuolemassa ja jäytämässä tassujaan tai hankasi tassulla kuonoaan. Kipulääkken saatuaan se rauhoittui nukkumaan. Koira ei osaa puhua, mutta kyllähän tuo selvästi kipuun ja hankalaan oloon viittasi.

Perjantaina Johan vei Millin KoiraKissa-Klinikalle klo 10. Olin kirjoittanut lapulle, mitä kaikkea pitää muistaa sanoa. Menin itse paikalle klo 12:30 (hyppytunnilla kaasuttelin miljoonaa, miksi kaikki (=numeroiden anto yms. kevätkiireet) kasautuvat aina samalle päivälle??). Milli odotteli häkissä ja oli rauhoituksen jäljiltä vielä hieman pihalla. Ihan syystäkin meidän "lempeäluonteisen" pikkupiskin häkin oveen oli teipattu seuraava lappu (huomatkaa myös taustalla häämöttävä pikkupiski):

 

Millihän siis viime viikon tiistaina edellisen rauhoituksen yhteydessä pääsi narskaisemaan eläinlääkäriä sormesta. Jotkin eläinlääkärit Milli hyväksyy paremmin kuin toiset, mutta tuo tapahtuma oli kyllä minun mokani; en pystynyt pitämään Milliä riittävän hyvin paikallaan.

Tenttasin sitten Milliltä hammaskivet poistaneelta eläinlääkäriltä erinäisiä asioita. Ell sanoi, että vasen ylä P4 pitää poistaa (totesi saman jo viimeksi), mutta että silmän alaluomen turvotus ei siihen liity. Ymmärsin myös, ettei mitään juuripaisetta olisi näkynyt, mutta papereissa sitten luki, että etummaisissa juurissa on juuripaisetta. Millin poskien limakalvolta löytyi haavaumia/reikiä, jotka varmasti suurelta osalta aiheuttivat kuonon hankauksen. En vain ollut niitä itse huomannut, koska olin lähinnä katsonut hampaita ja kuononseutua. Syytä suun haavaumille ei löytynyt. Ell kysyi mm. olisiko Milli päässyt nuoleskelemaan jotakin pesuainetta. Ei minun tietääkseni! Todella omituista! Milliltä oli myös otettu verikoe pyynnöstäni ja munuaisarvoista krea-arvo oli ollut koholla. Anemiaan viittavistakin oireista ell puhui, mutta näytettä ei kuulemma oltu saatu otettua kunnolla ja laitekin syystä tai toisesta saattoi antaa vääristyneen arvon (??) Millin takapuolta ja anaalirauhasia ell ei muistanut tutkia. Kotiinviemisiksi saatiin uusi antibioottikuuri (Synulox), OftanDexa-Chlora-voidetta silmään ja kuulemma kipulääkettä voidaan tarvittaessa antaa viikonlopun yli. Käskyksi saatiin seurata tilannetta.

Töistä kotiin tultuani olin saanut sulatella tapahtunutta muutaman tunnin ja sen seurauksena päätin varata ajan Raision Vettorista. On vain nyt sellainen olo, että nämä kaikki vaivat on selvitettävä! Vettorissa on kaksi hampaisiin erikoistunutta lääkäriä ja saatiin ensiksi aika tarkastukseen ensi tiistaiksi. Varasin jo nyt myös alustavasti ajan samalle eläinlääkärille hampaanpoistoon 28.5.. Jos Millillä kerran on juuripaise, haluan kyllä siitä eroon niin pian kuin mahdollista. Millin kohdalla voin aina sortua hätävarjelun liioitteluun, mutta toisaalta, mulla on nyt sellainen olo, ettei tällä toisellakaan antibioottikuurilla välttämättä ihmeitä tehdä. Myös sitä nyt kokeillaan, että jätetään ainakin vähäksi aikaa Aktiivi-Puhdit pakastimeen ja kokeillaan muuta sapuskaa. Kävin hakemassa palkonnoksi Pikun kanssa saamallamme lahjakortilla pari pussia Royal Caninin Mini Mature-nappulaa. Tässäkin taustalla on ehkä hieman hätävarjelun liioittelua: Aktiivi-Puhti on viime ajat haissut todella omituiselle, vaikka valmistajan mukaan mitään ei ole muutettu. Milli nyt syö vaikka pieniä kiviä, joten ruuanvaihto ei sen kanssa ole yhtä ongelmallista kuin näiden kahden muun hurtan kanssa.

Jätin Millin illaksi Johanin kanssa toipumaan ja lähdin Pikun kanssa SM-treeneihin hallilla. Mandon otin mukaan myös. Muutama ihminen syötteli Mandolle taas juustoa ja ne kyllä maistuivatkin. Mandolla vain on kova tarve kaikesta huolimatta haukkua kaikkea vähääkään epäilyttävää. Suurosen Vellu sanoi heidän edesmenneen villiksensä tehneen samaa, jos se halusi ihmisen pysyvän pienen matkan päässä. Näin se varmasti Mandonkin kohdalla on. Se pelkää, mutta toisaalta samalla se haluaisi tehdä tuttavuutta ja saada vieraalta herkkuja. Lopulta Mandon haukkuäänessä alkoi olla jo vähän komennustakin: "Juustoa tänne, kiitos!". Toisella tapaamiskerralla olen huomannut Mandon jo hyväksyvän hyvin vieraan ihmisen. Poika on vain niin kovin epävarma. Vellihousu, joka yrittää näyttää kovalta jätkältä :)

Pikun treenit menivät kivasti. Se osaa niin paljon sellaista, mitä en tiedä sen osaavan. Pikku irtoaa vaikka miten kauas piilossa olevaan putken suuhun, jos vain itse luotan sen taitoihin ja annan sille luvan mennä. Pyysin oman treenin jälkeen kouluttajana tällä kertaa toiminutta Miiaa ohjaamaan Pikkua. Halusin nähdä ulkopuolisen silmin Pikun menoa ja toisaalta nähdä miten Miian erilaiset ohjausvalinnat toimisivat Pikulla. Ensimmäisen radan Miia teki samoin ohjausvalinnoin kuin itse, toisella kerralla mukana oli jo mm. sylikäännös, joita en itse osaa/uskalla radalla toteuttaa. Hyvin toimi! Hauskaa oli myös nähdä se, että kun Miialla oli Pikun aarre (pieni tennispallo) olisin itse voinut häipyä paikalta, eikä Pikku olisi kaivannut minua mitenkään :) Toisaalta nyt tuli lopullisesti todistettua sekin, että Pikku kulkee kyllä kenellä vain ja on loistokoira (vaikka Miia nyt ei tietenkään ole "kuka vain", vaan huippuohjaaja). Minä olen meidän radoilla se mahdoton jarru, joka vain hidastaa ja estää koiran irroittelua.

Ai niin, tällä viikolla julkaistiin kaiken kansan luettevaksi myös joskus aikoja sitten lähettämäni v. 2008 minikoirien agi.fi-rankingin voittajahaastattelu. Kaikki kunnia tuota saavutuksesta kuuluu kyllä meidän Pikkikselle! t: jarru