Viime tiistaina käytiin Millin kanssa eläinlääkärissä näyttämässä turvonnutta silmänalustaa ja punoittavaa takapuolta. Ell antoi Millille rauhoitteen, jotta pääsi tutkimaan kunnolla. Takapuolen ongelmaksi paljastui sitten kuitenkin tulehtuneet anaalirauhaset ja myös rikkoutunut iho. Turvonneen silmänalustan ell arveli johtuvan jostakin ulkoisesta vammasta eikä niinkään hammasvaivasta. Silmävamman syytä ei tarvitse paljoa miettiä, turvotus kun tuli naapurin koiran hyökkäyksen jälkeen. Tosin hammasvaivaa ei kokonaan poissuljettu vaihtoehtona, joten varasin samalla reissulla ajan hammaskiven poistoon ja hammasröntgeniin. Nuo hampaat kun on ollut tarkoitus katsastaa muutenkin. Viemisiksi kotiin Milli sai viikon antibioottikuurin lisäksi kipulääkettä.

Torstaina olimme eläinlääkärissä jälleen, tällä kertaa tosin aika oli varattu jo monia viikkoja aiemmin. Joukkotarkastuksessa olikin koko joukko tuttuja ja saatiin Niinan kanssa sovittua tarkemmin tulevan Tornion reissun yksityiskohdistakin. Pikulle tehtiin vain polvitarkastus ja tulokseksi saatiin aivan priimat polvet (0/0). Tämän lisäksi Pikku sai nelosrokotteen, mutta myös silmätippakuurin (Fucithalmic 1% --> uusi tuttavuus). Silmät ovat oireilleetkin jo taas jonkin verran, mutta keskiviikon ulkotreenit hiekkakentällä olivatkin sitten se "heinänkorsi, joka katkaisi kamelin selän" :P Onneksi saatiin samalla näin kätevästi myös nuo dropit. Hiekkakenttiä meidän on kyllä syytä välttää aina, kun se vain on mahdollista.

Millin polvet olivat myös moitteettomat (0/0), kuten epävirallisessakin lausunnossa joskus aiemmin (-01) todettiin. Silmiä jännitinkin sitten paljon enemmän. Iän tuomia muutoksia oli tullut silmiin viime syksystä melko paljon enemmän. Vaikuttaa kuulemma erityisesti hämäränäköön, eikä muutoksille voi mitään. Se, mikä oli huojentava uutinen oli, että oikeassa silmässä ei edelleenkään ole kaihimuutoksia. Voi siis hyvinkin olla, ettei kaihi koskaan tule sokeuttamaan Milliä kokonaan. :)

Orpopojan kanssa on sujunut ihan kiitettävästi. Mando on ollut mukanani aina, kun olen hallilla käynyt. Kovasti sen täytyy yrittää kaikille haukkua, mutta vieraiden ihmisten syöttämät juustot kyllä maistuvat, kunhan ihmiset vain ensin antavat Mandon itse lähestyä heitä. Ehkäpä tuo vähitellen tottuu? Ihan epävarmuuttaanhan Mando vain metelöi, eikä tuota haukkumista ole muulloin kun silloin jos ihmisiä tai koiria on vastassa enemmän. Lenkillä muiden ohitukset menevät ok ilman rähinöitä jos meidän tytöt eivät sano mitään. Ohi kulkevalle toiselle urokselle se voi joskus murahtaa tai haukahtaa kerran pari, mutta sitäkään se ei tee joka kerta. Kovasti Mando tuntuu hakevan meidän tytöistä tukea. Jos lenkillä Mando ei ole aivan varma miten suhtautua vaikkapa ohi päristävään mopoon, tulee se varmistamaan asian yleensä Pikulta (=tuuppaa kuonolla/haistaa ohikulkiessaan Pikun kaulan seutua). Toisaalta Mando oli aivan ulalla, kun se ei ollenkaan ymmärtänyt mistä Pikku innostui rusakon juostua tien yli. Ei ole siis poika perinyt tädiltään kiinnostusta metsäneläviin. Yöt Mando on alkanut nukkua meidän sängyn vieressä matolla, johon sitten siirsin sille tyynyn ja peiton. Tuon muutoksen jälkeen se onkin ollut illalla rauhallisempi, eikä turhia vaeltelusessioita ole enää ollut. Kova poika Mando on leikkimään leluilla ja jos ei ole tarkkana, silputaan lelut (ja sukat!) hetkessä.

 



 

Ikivanhaa kameran muistikorttia käyttäessäni huomasin, että siellä on ikivanhoja purkamattomia kuvia. Kuvat ovat toukokuulta -02 ja Pikku on niissä reilun 3 kk:n ikäinen :)

Ei mitään rauhallista yhdessä hengailua, vaan Pikkis vain kärkkyy Millin lelua hivutustaktiikalla. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa....

 

Saaliin (=vanhan sukan) tyytyväistä mutustelua.