Ensin ei ole aikaa ja sitten ei pelaa netti. Siinä syy hiljaisuuteen.

Pian viikko ollaan saatu Pikkiksen kanssa toipua SM-kisaviikonlopusta. Pikku taisi tosin toipua saman tien, mutta tällä toisella puoliskolla palautumiseen meni pari päivää. Wanhuus ei tule yksin!

Torstaina 11.6. iltapäivällä lähdettiin Niinan ja Sumun seurassa ajelemaan kohti pohjoista. Mun tilaihme-Skodassa ei montaa vapaata neliösenttiä ollut, mutta ihmeen hyvin mahduttiin. Takapenkillä olisi itseasiassa ollut kyllä vielä tilaakin, koska Sumu matkusti Niinan jaloissa. Ensimmäinen yö vietettiin matkan puolivälissä Pietarsaaressa ja perjantaina jatkettiin kohti Keminmaata ja Torniota kaikessa rauhassa. Tuli se uusi venekin ostettua aika oikeaan aikaan, koska meidän vanha soutuvene nyt sitten vuotaa sen ison myrskyn jäljiltä. Takaisintulomatkalla ei uskallettu vuotavaa venettä enää käyttää, mutta onneksi mökkinaapurin ihanat ihmiset hoisivat meidät perille ja lainasivat venettään. Uusi venehän siis saapui vasta juhannuksen aatonaattona.

Perjantaina käytiin katsastamassa Tornion kisapaikka jo etukäteen. Kumpikaan ei ollut ilmoittautunut illan kisoihin, joten ihan vain turistina oltiin. Majapaikkana meillä toimi Keminmaassa sijaitseva Jokikeskus ja samassa huoneistossa yöpyi myös Arja & Miiru sekä Anne ja Nicky. Niin ja vintillä omassa kopissaan majailivat Vellu ja Ella. Ihmeen hyvin tuli molemmat yöt siellä nukuttua, vaikka molempina kisapäivän aamuina oli aikainen herätys.

Lauantaina sää oli ihan mukava, vaikkakin tuulinen (ATT:n iso teltta odotti meitä aamulla kisapaikalla kyljellään).  Ensimmäisenä ATT:n joukkueesta lähtivät Anne ja Nicky, jotka tekivät aivan upean nollan.

Pikku ja minä olimme joukkueemme toisena koirakkona eli toisessa rataantutustumiserässä. Jännitin joukkuekisaa melkoisesti, vaikka itse rata ei erikoisen vaikealta vaikuttanutkaan. Totta puhuen rata oli todella helppo esimerkiksi medien joukkuerataan verrattuna. Tämä Vellun (=käävil Ellan ohjastaja V-P Suuronen) ottama kuva kiteyttää mun mielestä aivan loistavalla tavalla radan ja sen ongelmat.


 

Jep, puomilta komea kontaktivirhe Berglundin katseen alla! Jotenkin niin hassua, miten arvokisoissa meillä tuntuvat nuo kontaktit vain usein paukkuvan. Berglundin mainitsin tuossa siksi, että hänen seistessä radalla emme tunnu ikinä pudasta rataa pystyvän tekemään ja se kävi myös mielessä puomin alastuloa kohti juostessa. Tuossa vaihessa tuli siis vitonen ja sen luulin myös olevan tuloksena maaliin juostessa. Hylättyhän radasta kuitenkin tuli, vaikka en sitä itse huomannut. Seuraavan radan kuvasi muistaakseni Mäntysalon Tapsa.

 

Perhanan rengas! Pikku hyppäsi siitä ohi ja itse vain jatkoin sokean tyytyväisenä matkaa. En tosin tiedä, olisinko huomannut virhettä, vaikka olisin kiinnittänyt siihen enemmän huomiota. Miia ja Daisy tekivät kolmantena koirakkona vitosen ja saman tulosen saivat Riikka ja Elsa. Oli kyllä todella huono omatunto, kun meidän vuoksi Riikalle tuli kyllä valtavat paineet. Sorry vielä Riikka, selvisit radasta kaikesta huolimatta hienosti! ATT:n minijoukkue sijoittui joukkueissa lopulta sijalle 13. ja siihen sijoitukseen minä ja Pikku ollaan siis kyllä täysin osattomia. Se päätös tuli nyt sitten lyötyä lukkoon, että enää en halua joukkekisoihin mokaamaan ja se on kyllä ihan kaikkien etu!

Sunnuntaina herätessä sää ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta ja sadettahan kaikki sääennustajat olivat sunnuntaille luvaneetkin. Aivan aamulla ei vielä satanut, joten rataantutustumiset saivat kaikki tehdä kuivana. Yksilöhyppyrata oli kyllä juuri minun makuuni, mujusmaisia suoria putkia oli Jokisen Askon radalla peräti kolme. Silti sitä arvokisoissa alkaa jännittämään sellaistenkin kohtien onnistumista, jotka normaalisti ovat meidän vahvuuksia (esim. alun takaakierto). Onneksi agilityssa ei jaeta tyylipisteitä, koska niitä ei olisi meille kyllä annettu. Olin noin tsiljoonassa kohdassa radalla myöhässä ja muutenkin ohjaukseni oli epävarmaa koko radan ajan. Erityisen paljon myöhästyin käännöksessä keppien jälkeiselle putkelle, koska jäin varmistelemaan lauantaina epäonnistunutta rengasta. Olisi kyllä tuollakin radalla saanut ajasta tiputettua pois, jos vain jos vain tämä kartturi olisi ollut tehokkaampi. Toisaalta kisan edetessä alkoi myös sade, joka oli ajoittain melko runsastakin. Meidän suorituksen aikaan vettä vain ripsi taivaalta, mutta keinonurmikenttä tuntui ikävän liukkaalta. Riikka mm. liukastui radalla hieman myöhemmin ja menetti siksi mahdollisuutensa finaaliradalle pääsyyn. Meidän sijoitus oli hyppiksella 17., joten olimme oikeuttettuja osallistumaan finaaliradalle. Radan taisi kuvata Suurosen Vellu, jos en aivan omiani muista.

 

Odottelut eivät näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuneetkaan mitenkään ylipitkiltä. Sadekin onneksi loppui ja kentille tuotiin hiekkaa liukkautta estämään. Finaalirataa en sitten lopulta jännittänyt ollenkaan niin paljon kuin lauantain joukkuerataa. Pikun kanssa kävin ottamassa "kontakteja" rapuilla, vaikka en mitään vastaavaa ole ikinä aikaisemmin kokeillut. Ehkäpä juuri sitten siitä sain itselleni varmuuden, että kyllä me ne kontaktit osataan. Varmasti ei ole kyllä järkevää hetki ennen tärkeää rataa alkaa kokeilemaan jotain aivan uutta harjoitustapaa, mutta nyt se ehkä kannatti. Meidän finaalirata ei ollut täydellinen, mutta se oli jo paljon rennompi kuin meidän kaksi edellistä suoritusta. Pikulta kyselin ääneen ennen rataa, että koitettaisko me nyt tällä kertaa saada se nolla, kun näin kauas ollaan tultu. Pikku taisi olla samaa mieltä, koska se nolla me sitten saatiin. Tarkkasilmäiset huomannevat, että Berglund ei seisonut keinonurmella vaan juuri sen ulkopuolella, joten siinä lienee myös nollan salaisuus ;D Omien sanojensa mukaan aivan fiiliksissä ollut seurakaveri unohti kuvata meidän radan, joten nyt ei ole kuin laittaa linkki Royal Caninin sivuille, josta finaaliradat ainakin hetken vielä löytyvät. Ostin kyllä myös finaaliratojen DVD:n, jota paikanpäällä myytiin.

http://www.royalcanin.fi/agism09/   ja sieltä sarja: mini ja lähtö: mini035

Lopputulosten kymmenes sija tuntui enemmän kuin mukavalta! Minien yhteistulokset

Vielä loistavammin meni meidän matkaseuralaisilla Niinalla ja Sumulla. Niina tykitti Sumun kanssa medeissä aivan loistavan hyppyradan ja käsittämättömän upean agilityradan ja he olivat lopputuloksissa viidensiä! Onnea Niina ja Sumu vielä sadannen kerran! ----- Niina, älä lue seuraavaa! ----- Puoli sekuntia kovemmalla ajalle he olisivat olleet pronssilla! :O

Niinalta kadehdin kyllä rautaisia hermoja, erinomaista keskittymiskykyä ja mahtavaa koiranohjaustaitoa, unohtamatta tietenkään sitä, että Sumu on upea koira! Olen aivan satavarma, että tästä parista kuullaan vielä ja paljon! Onneksi sitä itse kisaa mineissä :D

Kotiin päästiin maantantaina iltapäivällä väsyneinä, mutta iloisina. Kiva oli reissu ja vähän kauemmaskin kannatti tällä kertaa lähteä. Kiitos matkaseurasta Niinalla ja Sumulle!

Tähän loppuun vielä kuva meidän loisto-otuksesta Jokikeskuksen lähimaisemissa. Pikkikseltä löytyy hermoja ja taitoja vaikka kuinka korkealle, kun vaan tämä hidasoppinen ohjaaja yltäisi edes joskus vähääkään samalle tasolle...