Lyhyesti kerrottuna: Tavoite täyttyi ja vielä mentiin vähän yli tavoitteidenkin, mutta myös niiden ali :P

Viime sunnuntaina TSAU:n kisojen ensimmäisen radan (meille ensimmäisen) piti alunperin tuomaroida Berglund. Kauhusta kankeana saavuin kisapaikalle todetakseni, että tuomarina tulisikin toimimaan Rauno. Jännitys laski saman tien, kunnes sitten pääsin tarkastelemaan Raunon koukeroita... Kuten arvata saattaa, Raunon rata oli selvästi tarkkaan harkittu. Tunsin epätoivon iskevän uudelleen sillä tiesin, etten tulisi pääsemään yhtään helpommalla. Rata oli looginen, mutta yhtään lepäilyvaraa se ei sallinut. Tarkkana kuin porkkana piti olla koko radan, enkä tiennyt monessakaan kohtaa miten ohjaus olisi pitänyt tehdä.

Kisaamisessa on parasta se, että kisaradat paljastavat parhaiten heikkoudet. Niin myös nyt. Aina kun en tiedä, miten koiraa pitäisi ohjata, teen valssin :D Niin myös nyt. Ja niitä valsseja tulikin sitten monen monta, sain ihan useammaltakin seurakaverilta lukuisista pyörähdyksistäni kommenttia. Kuvittelin radan olevan katastrofaalisempi mitä se sitten olikaan. Meidän turmioksi koitui puomin jälkeinen elämä. En ollut osannut valita mitä teen ja sitten teinkin taas valssin (kuinkas muuten), mutta tällä kertaa aivan vääräaikaisen ja -paikkaisen. Kyllä Pikun tosiaan saa tekemään kontaktivirheen jos sitä oikein yrittää. Seuraavalla kontaktilla Pikku sitten kyllä pysähtyi ja saatiin rata läpi vitosella. Sinänsä hassua oli, että lähes kolmenkymmenen kisaajan joukossa tuolla vitosella sijoituttiin kakkosiksi, koska vain voittaja sai nollan. Ei mikään kovin yleinen ilmiö kolmosissa.

Radan kuvasi Meron Jasmina -kiitokset!

 

 

Toinen rata oli Berglundin hyppyrata. Vuoden tavoite takaraivossa yritin pohtia, miten todennäköisimmin voisin nollaradan tehdä. Hyppyradalla todennäköisyys on aina suurempi ja toisaalta Berglund oli kerrankin rakentanut meille sopivan radan. Takaakiertoja piisasi, mutta ne ovat myös meidän vahvuutemme. Hyppis ei ollut helppo, mutta tiesin, että se oli suoritettavissa. Toisin kuin Raunon radalla, tällä radalla suurin piirtein tiesin rataantutustumisen jälkeen mitä pitäisi tehdä. Alun pienen haparoinnin jälkeen kisarata meni ihan sujuvasti. Tuloksena nolla, joka lopulta osoittautui luokan nopeimmaksi. Berglundin nolla lisäksi saimme myös jotain, mitä en itse asiassa osannut ennalta edes toivoa tai odottaa. Kiitos kesäkuisen sääntöuudistuksen on Pikku paitsi agilityvalio niin nyt myös hyppyvalio. Virallisesti tuo titteli saadaan vasta ensi vuonna, mutta  mahtoikohan Pikkis olla peräti ensimmäinen rotunsa edustaja?

Radan kuvasi Anttilan Miia - suuret kiitokset hänelle!

 

 

Vuoden tavoitteet ovat nyt kasassa: Tulokset molemmissa arvokisoissa ja nolla Berglundilta. Tuo tittelirivistön kasvaminen on sitten vain ylimääräistä plussaa :)

Parasta kaikessa on kuitenkin kai se, että olen tässä pikkuhiljaa huomannut, että Pikku voi elää lähes normaalikoiran elämää. Ei sunnuntain pölyaltistus hyvää tehnyt, mutta ainakaan vielä ei pahempaa oireilua ole ollut. Silmät on ok, samoin kuin tassut ja kainalot. Pesuja ja siedätyspistoksia tulee omaan tahtiinsa, mutta se on kuitenkin niin pientä aikaisempaan verrattuna. Tämän ilon tajunnee vain sellainen, joka 24/7 kutisevan koiran kanssa on joskus elänyt.