Vielä(kään) ei olla patologin terveisiä saatu. KoiraKissa-Klinikalla Pikun tutkinut eläinlääkäri soitti reilu viikko sitten tuloksista, mutta mitään ratkaisevaa hän ei osannut kertoa. Bakteeritulehduksen mahdollisuus on kuitenkin poissuljettu, mutta virusperäinen tulehdus on siis edelleen mahdollinen syy. Allergiaa liittyvät tekijät ovat ilmeisesti kokonaan myös poissuljetut. Huuhtelunäytteessä oli ollut joitain eläinlääkärille tunnistamattomia soluja, mutta solut voivat silti olla kuulemma lähtöisin aivan normaalista epiteelisolukosta tai vastaavasta eikä siis välttämättä kasvaimesta. Ymmärrän hyvin, ettei tavallisen eläinlääkärin voi olettaa tietävän ja tunnistavan kaikkea. Enhän minäkään tunnista kuin tavallisimmat ökkömönkiäiset vaikka miten biologiksi itseäni tituleeraisin. Eläinlääkäri mainitsi myös granulomatoottisen tulehduksen mahdollisuuden, josta googletinkin tietoa, joskin löytäen asiaa lähinnä vain ihmispuolelta. Tuossakin kyse on keuhkojen tulehdusreaktiosta, jonka aiheuttaja ymmärtääkseni usein jää hämärän peittoon.

Pikku on voinut edelleen ihan hyvin. Olen alkanut tekemään sen kanssa nyt myös lyhyitä noin vartin hihnalenkkejä päivittäin, koska tähän saatiin lääkäriltä lupa. Sekin tuli testattua kantapään kautta, että aterioita on Pikulle pakko tarjota neljä päivässä. Unohdin nimittäin pääsiäisen reissailujen vuoksi yhden aterian välistä, jonka seurauksena päiväpeitto pääsi jälleen pesukoneeseen pyörimään. On se kumma, miten ne ökät täytyy heittää aina joko matolle tai päiväpeitolle :P Kun annoksia tarjotaan riittävän usein, ruoka myös maistuu Pikulle paljon paremmin.

Kuvasatoa pääsiäiseltä. Pikku tarkkailee maisemaa: "Oiskohan täällä rusakoita... tai edes oravia?".

 

Kaksi muuta ovat lenkkeilleet yhdessä. Talven mittaan löydettiin lähimaastosta mukavat tallatut polut, jotka joku toinen koiraulkoiluttaja oli tehnyt. Näitä polkuja ollaan sitten menty ristiin rastiin. Sen verran noita polkuja tuolla on kulkenut, ettei aina todellakaan tarvitse kiertää samaa reittiä. Harvoin on ketään tullut vastaan, joten Milli ja Mando ovat saaneet juoksennella pitkät taipaleet vapaana. Nyt polut alkavat olla jo niin sulia, että taisi tänäinen lenkki olla niitä kevään viimeisimpiä. Metsä, jossa polut kulkevat, on suurelta osin melkoisen märkää ja jopa soistunutta, joten ilman kahluusaappaita ei metsään pian ole enää asiaa.

Milli ja kevätpuro

 

"Eiks täällä saa haistellakaan rauhassa?"

Mandolla on vauhti päällä, kuten tavallista:

Mandosta vielä sen verran, että sillä saattoi ehkä olla lievä kohtaus varhain tiistai-aamuna. Heräsin klo 5 johonkin kumman kolahdukseen ja kuulin jonkun vaeltelevan lähellä. Tuttu glunk glung-ääni sai aivoni hereille ja syöksähtämään ääntä kohti. Hassua, miten koiran oksentaminen herättää kyllä tokkuraisimmankin mielen. Oksut osuivat onneksi tällä kertaa ohi maton ja ennen kuin olin ehtinyt kerätä jäljet, pyysi Mando ulos. Johan päästi sen takapihalle ja se kakkasi saman tien. Tultuaan sisälle Mando mielestäni otti muutaman kummallisen sivuaskeleen, mutta muuta ei sitten enää tapahtunutkaan. En lisää kuitenkaan tuota kohtausta listaan, vaikka epäilys asiasta jäikin vaivaamaan.