Eilen perjantaina oli Millin vuoro käydä hammastarkastuksessa ja -putsauksessa. Johan vei sen aamulla Vettoriin, jossa pumpun kuuntelun lisäksi otettiin myös verikoe. Molemmat olivat ok, sydämestä nyt tietysti oli kuulunut se lievä sivuääni, mutta sehän on jo vanha juttu. Menin hakemaan vielä tokkuraista koiraa yhden jälkeen töistä päästyäni ja sain kuulla juuri sen, mitä olin odottanutkin. Milli on viime aikoina alkanut taas leluilla leikkimisen jälkeen nuolla vimmatusti etutassujaan. Aikaisemmin se on ollut merkki hammasongelmista ja niin oli myös tällä kertaa: taas yksi ytimeen saakka lohjennut hammas. On se kummallista, miten Millin hampaat yksi kerrallaan vain murenevat suuhun, vaikka mitään leluja tai pieniä tikkuja kummempia se ei pureksi. Ruokakin on käytännössä pehmeää. Onneksi tällä kertaa hammas oli pieni, joten operaatio tai sen jälki ei ollut iso. Muuten hampaat olivat olleet kuulemma hyväkuntoiset, eikä hammaskiveäkään ollut paljoa. Kahden viikon päästä on sitten aika jälkitarkastukseen. Olemme myös nyt alkaneet Dentisept-geelin käytön, jota jatkossa laitetaan hampaisiin kolmesti viikossa.

Milli toipui operaatiosta todella nopeasti. Vähän kotiin tulon jälkeen se oli jo kerjäämässä ruokaa, mutta annoin vasta myöhään illalla aivan minimaalisen annoksen. Tänään on sitten syöty senkin edestä. Takapihan ennätyshanget ovat sulaneet ja piha on vihdoin kuiva, joten auringonpalvojien kelpaa.

Katsoa saa, mutta purra ei vielä. Jospa kuitenkin heittäisit hieman?

Helsingin yliopistollisesta eläinsairaalastakin oltiin jo viikko sitten soiteltu Elisa Välimäelle ja hän minulle. Jos Pikun tilaan haluaisi selvitystä, olisivat vaihtoehdot juuri ne mitkä olivatkin jo tiedossa (rintakehän avaus tai tietokonetomografia). Olen päättänyt, että niin kauan kun Pikku voi näinkin hyvin, ei sitä rasiteta lisätutkimuksilla, hoitovaihtoehtoja kun ei kuitenkaan diagnoosin löydyttyäkään montaa olisi. Seuraavan kerran kun menemme Koira-KissaKlinikalle voidaan ottaa seurantaröntgenkuva ja kenties ultrata vatsa, molemmat kun voi suorittaa ilman narkoosia. Tiedän kuitenkin Pikun hengitystahdista, että röntgenkuva ei ainakaan paljoa paremmaksi ole helmi- tai maaliskuusta muuttunut. Mietityttää kyllä oliko BAL-näyte riittävän kattava ja teenkö nyt kuitenkaan oikean ratkaisun... Tuntuu vain, että Pikun koko elämä on ollut yhtä terveysongelmien kanssa painimista ja erilaisia hoitotoimenpiteitä. On vain hyväksyttävä se, että keuhkot tuskin enää entisekseen palautuvat. Pikku olisi ansainnut kyllä jotain aivan muuta, mutta niillä korteilla on vain mentävä, mitä synnyinlahjakseen on saanut. Risa mikä risa, mutta silti niin rakas.