Eilinen työpäivä meni tuskastuttavan hitaasti. Yhdeltä Johan toi töihin mennessään Millin koululle minulle matkaseuraksi ja sen jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Isojokea. Matkalla Riikka Jucun emäntä soitteli ja kertoi tulevansa myös paikalle. Isä ja tytär kohtasivat siis myös ensimmäistä kertaa.

Niksin veli Hermanni oli haettu jo aamulla uuteen kotiinsa Helsinkiin, mutta pikkuveli Charlie Chaplin (joka muuten edelleen on kotia vailla, vinkkinä vain!) oli siskonsa kanssa pihalla. Ulkona olivat myös Helenan koirat ja Niksin isä Jucu sekä Riikan toinen koira Pepe.

Jucu-isä on kyllä komea pakkaus! Kääpiöpinseri minun makuuni sekä ulkonäön että luonteen puolesta ja siksipä minulle ei mikään muu kuin Jucun tytär kelvannutkaan :)

 

Isän ja pikkuveljen kohtaaminen:

 

Niksi on puuhakas ja aikaansaava neiti:

 

Pikkuveljen kanssa vielä viimeiset painit.....

 

... ja viimeiset yhteiset päivätorkut.

 

Kasvattaja-Helenalta saatiin mukaamme kattavan pentupaketin joka sisälsi mm. pennunhoito-ohjeet, ruokaa ja leluja. Saimme myös mukaan jo viralliset paperitkin.

Pikkuveikka testaa Niksin narulelua:

 

 

Ennen kotimatkaa päästin Millin Niksin luo, eikä Milliä moinen ipana paljoa kiinnostanut. Niksi oli totutettu aiemmin tuomaani boksiin, joten itse boksissa olo ei sitä ahdistanut. Sen sijaan Niksi kertoi jo alkumatkasta äänekkään mielipiteensä moiseen hökötykseen telkeämisestä. Ovi auki ja sassiin-kiljumista kesti ensimmäiset puoli tuntia ja senkin jälkeen kiljukaula jatkoi serenadiaan aina tasaisin väliajoin. Kerran pysähdyttiin paluumatkalla jaloittelemaan ja vettä juomaan ja sitten kurvattiinkin omalle parkkipaikalle. Pikku oli Niksistä ensin hieman täpinöissään, mutta pian se menetti kiinnostuksensa ja ryhtyi omiin puuhiinsa. Takapihalla annoin Mandon haistella Niksiä ja Mandon mielestä koiralapsi oli suhteellisen epäkiinnostava. Hyvä niin.

Ensi ateria uudessa kodissa upposi nälkäiseen kitaan välittömästi ja muutenkin Niksi asettui taloksi ilman sen kummampia kommervenkkejä. Illalla nukkumaan mennessä laitoimme ipanan pentuaitaukseen (jossa se oli käynyt jo aiemmin illalla tutustumassa) ja kuten arvata saattaa, Niksi lausui moisesta jälleen oman äänekkään mielipiteensä. Miten voi pienestä suloisesta koiranpennusta lähteä niin karmea ääni?!? Vuoronperään rääkymistä, kiljumista ja ulvomista. Alkoi jo mietityttää, tulevatko naapurit pian ihmettelemään mitä meillä oikein tapetaan... Lopulta ensin Johan ja aamuyöstä minä roikotimme toista kättämme häkin vieressä, jolloin Niksi tunsi olonsa turvalliseksi ja lopetti kiljumisen. Pitkin yötä se kävi tarkistamassa onko käsi vielä paikalla ja jos oli, se meni boksiinsa unille. Tänään aamupäivällä sitten pistin sen uudelleen aitaukseensa ja viisveisasin vastalauseista. Vajaan tunnin Niksi kiljui samalla kun itse olin naapurihuoneessa ja sitten se hiljeni ja nukahti. Tätä harjoitusta tullaan taatusti tekemään nyt usein.

Tänään kaikki neljä ovat olleet sulassa sovussa. Mando väistää Niksiä, mutta koitti jo kerran kutsua sitä leikkiin kuten Pikkukin. Milliä ällöttää Niksin lirit ja satunnaiset sisäkakit (tänään 2/3 kakoista on tehty ulos) ja se yrittää muutenkin olla niin kuin pentua ei näkisikään. Niksi itse tuntuu jo hyvinkin tietävän miten meillä kuuluu olla ja elää: