Niksi kasvaa vaudilla. Perjantaina Niksin ollessa tasan 11 viikkoa vanha pääsin punnitsemaan sen eläinkaupan tarkalla "hedelmä"vaa'alla. Tulos 3,25 kg kai kertoo, että isäpappaan ollaan taidettu tulla koon puolesta :D Millihän on siis aina painanut n. 5 kg ja Pikku n. 6 kg. Ei taida tytöstä aivan rääpälettä tulla...

On tässä toki tullut muutakin kuin käpyjä syötyä...

 

Edelleen olemme pysyneet siinä tavoitteessa, että joka päivä ipana kohtaisi jotain uutta. Mökillä tapahtumat ovat pieniä, mutta kyllä naapurin piipahtaminen Niksiä rapsuttamassa kuitenkin tapahtumaksi lasketaan. Kotosalla tapahtumia on helpompi järjestää, mutta enemmän vaivaa se vaatii kuin aikoinaan Pikun kanssa. Kun Pikku oli pentu, oli se mukana lähes aina Millin treeneissä. Samalla tuli tavattua suuri joukko uusia koiria ja ihmisiä. Asuimme myös kaupungissa kerrostalossa, joten ihmisiä, autoja, koiria ja ties mitä tuli pakostakin päivittäin vastaan. Nyt kun harrastustoiminta on katkolla ja asumme aikaisempaan verrattuna melkein maalla, täytyy toimintaa lähteä varta vasten etsimään. Uusi toiminta voi tosin odottaa lähes ulko-ovenkin takana naapurin lasten muodossa. Kun sitten naapurin lapset ovat tuttuja, käydään vierailulla työkavereiden lasten luona. Aikuisia rapsuttelijoita riittää yleensä aina missä ikinä liikutankaan, pentu kun tuntuu olevan monen mielestä vastustamaton ohitettava. Enemmän ihmisiä ja koko joukkoa koiria kävimme ihmettelemässä eilen Mynämäellä epävirallisissa kilpailuissa. Niksi selvästi vielä arasteli erityisesti koirien haukkumista varsinkin, kun henkivartija-Pikku odotteli autossa. Kun Pikku on vierellä, kasvaa Niksin itseluottamus selvästi.

Tänään Niksi pääsi tutustumaan reilun viikon vanhempaan kääpiöbullterrierinpentuun Diivaan. Aivan aluksi Niksi hieman arasteli Diivan päällekäyvää tyyliä, mutta pian se ymmärsi miten pentutreffeillä kuuluu toimia eli jahdata ja painia!

"Mä näytän sulle mistä kääpiöpinserit on tehty!"

 

"Ota kii! Mä lennän sua karkuun!"

 

"Tällä ninja-potkulla mä sut selätän!"

 

Kaunis Diiva

Lisää kuvia pentutreffeiltä.

 

Johan sanoi, että Pikulla on lehmän hermot ja se kuvastaa hyvin, miten kärsivällisesti se ipanaan suhtautuu. Vähän väliä Niksi haastaa Pikkua leikkimään, hyppii sen naamalle tai roikkuu leukapielessä. Näissä tilanteissa Pikku alkaa usein itsekin leikkimään tai vain seisoo kärsivällisesti odottaen ipanan taas rauhoittuvan. Jos naskalit iskevät turhan ilkeästi, Pikku kyllä ilmoittaa asiasta. Samoin Pikun ruoka- tai nukkumarauhaa Niksin on turha yrittää häiritä - sanomista tulee ja ankaramman kautta. Mando yrittää pääsääntöisesti päästä Niksiä karkuun ja Milli taas yrittää huonolla menestyksellä pitää kakaran riehumista aisoissa. Onpa tässä käynyt muutaman kerran jo niinkin, että Niksin vietyä Millin suusta lelun ja Millin hermostuessa asista, ipana on päättänyt pitää puolensa. Peli on pitänyt viheltää poikki ennen kuin kunnon sota on syttynyt.

Pikku on joka tapauksessa Niksin idoli ja paras kaveri.

 

... kai huomasitte poliisin tarkkailun?

.... ja miten niin meidän koirilla on leluja...?!?