Miten pian se aika kuluukaan! Seitsemän viikkoa sitten haimme ipanan kotiin ja sen jälkeen on kyllä kasvettu kohisten.

Epäviralliset (ja epävarmat) mittaustulokset: säkä 26 cm, paino 4,2 kg. Painoa ei siis ole tullut viimeisen kuuden päivän aikana tuon mukaan lainkaan, mutta viime punnitus tapahtui melko pian ruuan jälkeen ja tänäinen vähän ennen ruokaa. Sanoipa rotumääritelmä mitä hyvänsä, olen aina ollut sitä mieltä, että suuri on kaunista ainakin jos kääpiöpinsereistä puhutaan.

Niksi on jo iso tyttö :)


 

Ollaan harjoiteltu mm. istumista ja maahanmenoa, mutta ei lainkaan seisomista näyttelyseisonnasta nyt puhumattakaan. Niinpä seisomiskuvan ottaminen yksin on melkoisen vaikeaa, kun toinen tarjoaa  jatkuvasti istumista, maahanmenoa (tai tassua!). Parempaa ei nyt sitten saanut. Pääasia kuitenkin on, että näkee miten ipanan kintut ovat venähtäneet. Samalla on vauhtikin kyllä kasvanut niin, että välillä oikein hirvittää.