Onhan siinä pieni ero onko sitä lomalla vai ei... Aika kun ei riitä blogipäivityksiin, vaikka tarvittavat kuvat on otettu jo aikaa sitten.

Niin on aika kulunut, että Niksi-ipanasta on vähitellen tulossa talouden toiseksi suurin nelijalkainen. Painossa Niksi ohitti Millin jo aikaa sitten ja pian sitä hurahdetaan Pikun ohi. Toissapäiväinen punnitus antoi lukemiksi 5,6 kg. Säkäkorkeus on noussut maltillisemmin, mutta kuitekin tasaisen varmasti. Arvioisin, että nyt ollaan aika tarkkaan 30 cm:ssa eli sentti-pari Milliä ja Pikkua matalampia, mutta rotumääritelmän mukaisen kääpiöpinserin ylärajalla. Niin ja ikäähän Niksillä on nyt 5,5 kk.

Heinäkuussa alkanut hampaiden vaihtuminen saatiin vihdoin päätökseen. Viimeinen kulmahammmas tiputettiin toisella varsinaisella "treeni"kerralla omassa agilityhallissa 3 viikkoa sitten. Hampi löytyi pussista :) Viimeinen poskihammas irtosi puolestaan ensimmäisellä kerralla pentukurssilla 1,5 vk sitten. Luulin kaikkien hampaiden jo lähteneen, mutta niin vain pienen repimisleikin jälkeen ulos putkahti vielä yksi. Koska hampaiden vaihtumisen sanotaan liittyvän lopulliseen korvien asentoon, on tässä mielessä Niksi pitänyt meitä jännityksessä.

Viimeisen kulmahampaan lähtiessä kolme viikkoa sitten oli tilanne tämä:

Toinen korva tukevasti pystyssä, mutta toisessa ei mitään elonmerkkejä. Helenan kanssa keskusteltuani päättelimme, että Niksistä olisi tulossa pystykorva. Tästä johten kaivoin vanhanmalliset Leukoplastit kaapista ja teippasin korvan. Itse korvalehti oli niin tukevaa tekoa, että pelkkä renkula tyden ympärille riitti pitämään koko komeuden pystyssä. Teipattuani korvan, totesin, että sen olisi voinut laittaa 0,5 cm alemmaksikin, mutta teippiäpä ei niin vain irroitettukaan.

Lepakko

Teippausta olisi kai täytynyt pitää pari viikkoa, mutta Niksi päätti toisin. Kolmen päivän ja usean teipin korjailun jälkeen päätimme ottaa teipin kokonaan pois. Myös korva vaikutti olevan kauniisti ja tukevasti pystyssä. Teipin ja erityisesti sen liiman irroittaminen oli yhtä tuskaa. Kun Helenan suosittelemaan minkkiöljyä ei löytynyt, käytimme puuhassa Pikun jäljiltä jäänyttä apteekin hajutonta ihonhoitoon tarkoitettua öljysuihketta. Teippi lähti, mutta liimaa jäi. Totesin, että aivan koiran kiusaamista koko teippaushomma.

No niin, molemmat korvat olivat hienosti kohti taivaita kokonaiset kolme päivää. Sitten meidän kääpiöpinseri ajatteli taas ryhtyä mini-dobberiksi.

Tällä hetkellä korvissa ei ole ollut lähes kahteen viikkoon enää lainkaan elonmerkkejä, mutta silti en vielä uskalla tuulettaa, että jännitysnäytelmä olisi ohitse.

Niksin koulutaipaleen alusta kerron joskus toiste, mutta laitanpa tähän loppuun vielä kuvan. Meillä osataan jo paikka-käsky. Jos ei aina ja jokapaikassa, niin ainakin joskus ja pienen hetken. Ainoa hankala on se, että katsekontaktiakin on harjoiteltu, joten pää ei millään tahdo pysyä suorassa muun ruumiin kanssa. Tämän parempaan ei tälläkään kertaa pystytty. Niksi 5 kk, 1 vk.

 

Pikusta olemme olleet ajoittain taas enemmän huolissamme. Tuntui pitkään, ettei lihotuskuuri tuota lainkaan tulosta vaan Pikku on hitaasti käymässä yhä vain luisevammaksi ja kuihtuneemmaksi. Nyt vajaan viikon Pikku on ollut suprelihotuskuurilla: kolme ateriaa päivässä (kuten pitkään on jo menty), superrasvaista porsaan kylkeä, rasvaista kalaa, kylmäpuristettua rypsiöljyä ja sikakasvis-mixiä + keitettyä porkkanaa. Tuolla annoskoolla ja ruokamäärällä Millistä tulisi norsu hetkessä, mutta Pikun ruuat tuntuvat haihtuvan ilmaan. Jätöksetkin kun ovat olleet aivan maltillisia.

 

Pikun liikkuminen oli ajoittain elokuussa jotenkin erikoista: Toisinaan se kulki omituisesti vinossa ja kerran iltalenkillä Pikun koko niska ja pää olivat jonkin aikaa aivan kummallisessa asennossa ja askel oli horjuva. Niksin kanssa pienetkin painiyritykset lopetettiin alkuunsa. Varasin ajan Kotin Tanjalle ja kävimme siellä kaksi kertaa. Molemilla kerroilla Pikkua taisi jännittää paljon jo paikka, Tanja kun ottaa vastaan KoiraKissa-Klinikan takatiloissa. Tanja varmisti sen, mitä itsekin epäilin: Pikun selkä on aivan jumissa ja selvästi pahin on lapojen alue. Ensimmäisellä kerralla Tanja onnitustui jotenkuten käsittelemään molempia puolia, mutta toisella kerralla tämän viikon maanantaina Pikku ei halunnut lainkaan olla vasen kylki lattiaa kohti. Sehän on juuri se puoli, johon sisuskaluja painava mötti enemmän vaikuttaa. Homma piti siis lopettaa kesken, eikä Pikkua enää tällä(kään) asialla kiusata. Tanjalla käyntiä suositteli siis eläinlääkäri on kesäkuussa. Tanja kummasteli sitä, miten ihmeen tyytyväiseltä Pikku vaikuttaa, vaikka hengitystahti on niin hurja. Tanjakin totesi, ettei Pikulla ole enää lihaksia nimeksikään ja kuulemma oikean jalan naksuminen (joka on alkanut naksumaan yhä enemmän) johtuu juuri lihasten katoamisesta. Koska Tanja oli sitä mieltä, että selkä on todennäköisesti kipeä, aloin taas Norocarpin antamisen ja varasin samalla ajan KoiraKissa-Klinikalle ensi maanantaiksi. BoT-verkkoloimenkin ostin pari viikoa sitten ja sen käyttöä on nyt harjoiteltu päivittäin. Ohjeen mukaista kahdeksaa tuntia tuskin tulemme sitä pitämään, koska Pikulle tulee selvästi aina jossakin vaiheessa liian kuuma. Noin neljällä tunnilla ollaan siis menty.

Kaikesta tästä huolimatta Pikku on ihmeen pirteä. Parhaita Pikun mielestä ovat privaattilenkit, joita pyrin sen kanssa tekemään aina kun vain aika sallii. Metsässä Pikku viipottaa lähes vanhaan malliin, haistelee hajuja ja etsii käpyjä leikittäväksi. Aina välillä hidastetaan tahtia ja odotellaan, että hengitys tasaantuu.