Voisi olla vaikka Iltalehden otsikko, mutta kyllä tämä on ihan vain meidän elävästä elämästä. Otsikossa mainittua tuotemuotoilijaa tuskin tarvitsee erikseen esitellä? 

Maanantaina töistä kotiin palattuani huomasin, että olohuoneen lattia on täynnä pientä erittäin terävää palasta. Vähän aikaa ihmeteltyäni ymmärsin palasten olevan peräisin muovisesta pakkauksesta, jonka sisällä on ollut pieni cd-levytyyppinen levy. Johanin palattua kotiin, hän alkoi ääneen miettiä, että onkohan kaikki palaset tässä. En jäänyt pohtimaan asiaa yhtään pidempään, vaan kurvasin autolla kauppaan tankoparsaostoksille. Kokonaisena syödyn tankoparsan sanotaan kietoutuvan terävien esineiden ympärille ja niin toivoin tässä tapauksessa käyvän, mikäli neiti tuotemuotoilija olisi levynsiruja niellyt. Salaisuudeksi jäi, oliko tankoparsapäivälliselle todellista tarvetta.

Tiistaina kotiin palattuani oikein mietin, mitä ulottuvuuksia harrastus tällä kertaa olisikaan saanut. Mitään ei oltu hajotettu, mutta lähdetiessäni Millin ja Mandon kanssa lenkille, tein jättimokan eli jätin keittiön oven auki. Palattuani näin heti, että keittiön pöydällä oli käyty, mutta mitään kiinnostavaahan en ollut pöydälle jättänyt. Sen sijaan keittiön vähän korkeammalle sivupöydälle jättämäni käsilaukku oli maassa ja sisältö oli levitetty pitkin poikin. Se kiinnostavin, eli pastillirasia, olikin viety tarkempaan tutkiskeluun olohuoneeseen. Rasia oli palasina ja pastillit oli levitetty siististi olohuoneen matolle, mutta niistä ei oltu ehditty syömään kuin ehkä pari. Sen olen onneksi tajunnut, että mitään ksylitolia sisältävää en laukuissani ikinä pidä. Ksylitolikarkkeja kun ei tarvitse montaa syödä, kun jo voi koiralta henki lähteä.

Koska neiti tuotemuotoilija ei keskiviikkona saanut tilaisuutta harrastukseensa (ei joutunut olemaan yksin kotona lainkaan), otettiin vahinko tietysti takaisin torstaina. Kotiin palattuani näin taas heti, että jotain oli puuhasteltu. Matto oli rutussa ja lattialla oli ruskea pahvilaatikko siististi päältä avattuna. Olohuoneen lattialta löytyi muovinkappaleita ja sohvalta sitten tuotemuotoilijan taidonnäyte eli uudellenmuotoiltu hiljattain käytöstä poistettu modeemi. Olikin nuo aikaisemmat esineet olleet vähän turhan halpiksia!

Torstaina myös tosissaan pelästyin ja ymmärisn, mihin tämä harrastelu voi vielä johtaa. Elinan treenien lämmittelylenkillä huomasin, että Niksi yritti välttämättä ahmia ruohoa. Meidän piti tehdä pitempi ratasuoritus, mutta emme päässeet alkua pidemmälle,koska ensin Niksi vaikutti oudon vaisulta ja vähän sen jälkeen se pysähtyi ja meni maahan. Treenit jäivät tietysti siihen. Vähän ajan kuluttua Niksi kakkasi ja vaikutti sen jälkeen aivan normaalilta. Ei oksentanut, yrittänyt syödä ruohoa tai ollut muutenkaan omituinen. Perjantaina kävin pikaisesti omalla hallilla tarkistamassa, että koira on sielläkin taas ihan tavallinen. Se on jokaisen tuotemuotoilukeran jälkeen syönyt, kakannut ja riehunut kuten aina, mutta tiedän nyt, että tällä menolla on vain ajan kysymys, koska se syö oikeasti jotain sellaista joka tukkii suolen. Yhtään huonetta meillä ei pysty järjestämään niin, etteikö tuo kenguru jotain voisi kitaansa saada ja mihinkään vessaan en sitä tietenkään ala telkeämään. Torstaina iltamyöhään Johan sitten nikkaroi kokoon saman vanhan pentuaitauksen, jossa Niksi vietti yksinoloajat pentuna. Neiti tuotemuotoilja sai nyt sitten vankilatuomion siksi aikaa, kunnes järkeä tulee päänuppiin. En todellakaan halua odottaa niin kauan, että jotain pahaa todella sattuu ja Niksi päätyy suolitukoksen takia leikkauspöydälle. Niksi itse ei yllätykseksemme ole tuomiotaan protestoinut. Mistään eroahdistuksestahan tässä ei mielestäni ole kyse, vaan ihan puhtaasti tylsyyden poistamisen tarpeesta. Tylsää sillä vankilassakin varmasti on, mutta onneksi yksinjäämisrutiini on niin tuttu, että Niksi tietää jo tärkeimmän: vankilassa lusitaan :P