Kuluneella viikolla lähes kuukauden kestänyt karanteeni ja aksatauko tuli vihdoin päätökseen. Millin yskä oli lopulta Niksiä selvästi lievempi, mutta hengityksen rohina aiheutti huolta. Vettorissa Millillä sitten todettiin kuuntelun ja keuhkoröntgenin perusteella keuhkoputkentulehdus, johon saatiin ab-kuuri. Antibiootit tuntuivatkin tehoavan parissa päivässä ja rohina (ja kuorsaus) lakkasivat. Ensi viikolla mennään vielä jälkitarkastukseen tarkastamaan, että jälkitautikin on talttunut. Samassa yhteydessä Millille tehdään sydänultra, koska ell kuuli sivuäänen aiempaa selvemmin.

Niksin kanssa on lenkkeilty normaalisti jo useampi viikko. Ilmoitin päähänpistosta sen WeCa:n kisoihin Noormarkkuun vähän kai siksikin kun pääsiäiskisat menivät sivu suun (talkootyöpanostani tietysti lukuunottamatta). Ennen kisoja kävin näyttämässä Niksille omalla hallilla esteet ajatuksella "muistaks mitä näillä tehdään". Odotukset eivät siis todellakaan olleet korkealla ja ymmärsin kyllä, että kakkosluokan korkkauksen olisi voinut siirtää tulevaisuuteenkin. Reissu oli kuitenkin ihan positiivinen ja opettavainen kokemus meille kummallekin. Ilmeisesti sen verran Niksi on jo eri halleja nähnyt, ettei se juuri kummeksunut uutta ympäristöä, mistä tietysti olin mielissäni. Jossain sentään on tapahtunut edistystä :D

Anders Virtasen molemmat radat olivat menevän mukavia, eivätkä mitään vaikeita. Ensimmäinen rata oli ihan ok, vaikkakin vauhti oli hitaanpuoleinen ja meno oli muutenkin sellaista varmistelua alusta loppuun. Huomaan, että edelleen valitsen aina sen varmimman ohjaustavan, vaikka tietäisin sen olevan huonompi ratkaisu kuin jokin muu. Riskinottokykyni on olematonta, enkä luota koiraan. Ei siis mitään uutta. Keinu oli hidas, mutta mitä muuta olisi voinut odottaa, kun oltiin uudessa hallissa uudella keinulla ilman harjoittelua viime kisan jälkeen. Niksillä myös silmät liikkuivat vierellä liikkuneen tuomarin suuntaan noin niin kuin ennkkovaroituksena tulevasta. Nollalla tultiin maaliin ja sijoituskin oli ihmeekseni toinen, joten eka luva tarttui haaviin.

Toinen rata olikin sitten Niksin kisauran ensimmäinen agirata, jossa ei ollut keinua. Rata jää mieleeni kuitenkin jostain aivan muusta syystä.... Anders Virtanen totesi myöhemmin huomanneensa saman kuin minä: Niksi mulkoili häntä jo radan alkuosan kepeiltä asti. Videolla ei vielä keppien ja puomin välillä kunnolla näy sitä miten Niksi silmät jatkuvasti kääntyivät kohti epäilyttävää meitä seuraavaa tummapukuista heppua, jota tässä tapauksessa  kutsutaan myös tuomariksi. Vauhti tietysti tippui selvästi, kun tummaa tyyppiä täytyi pitää silmällä. Kun tyyppi seurasi meidän perässämme koko puominkin, Niksi päätti jo ilmaista mielipiteensä moisesta toiminnasta. Niksi stoppasi puomin alastulolle kaksikin kertaa ennen oikeaa paikkaa. Videolla näkyy vain se, miten Niksi kääntyy tuijottamaan tuomaria, mutta siinä ei näy ylösnousseita selkäkarvoja tai kuulu matalaa murinaa. Pelkäsin jo, että Niksi hyppää puomilta alas ilmaisemaan mielipiteensä ihmetyypin hiipparoinnista... Keskityin niin siihen, ettei Niksi vain lähde haukkumaan Virtasta, että meinasin tehdä väärän radankin. Oli suorastaan ihme, että saatiin räpiköityä rata loppuun ratavirheettä, vaikka yliaikaa sitten tietysti kaikesta patsastelusta ja muusta hidastelusta seurasikin. Vieläkään siis tummapukuissyndroomasta ei olla päästy... Huoh! Oli erittäin opettavainen kokemus ja toivon, että nyt kakkosluokassa useampikin tuomari seuraisi meitä tämän jälkimmäisen radan lailla. Siinä vaiheessa kun kolmosiin siirrytään, toivon todella, että kaikista syndroomista on päästy ja vauhti muutenkin saatu sellaiseksi, mitä se treeneissä on. Ai niin ja ne radat.