Täytyy sanoa, että olipahan viikonloppu! Eilen kotiintullessa olin todella uupunut ja täytyy sanoa, että vasyttää kyllä edelleenkin. Koska olin vakuuttunut, ettei meillä ole mahdollisuuksia sunnuntaille, en ollut sitten varannut majoitustakaan. Ajattelin, että jos sellainen ihme tapahtuisi että sunnuntaille selvitään, niin sitten ajellaan Forssaan yöksi. Näin sitten tapahtui ja tuo suuntaansa sadan kilsan ylimääräinen ajelu tietysti verotti yöunen pituutta. Toisaalta nukuttiin kyllä tutussa ympäristössä hyvin kaikki kolme. Niin, Milli raukka piti ottaa reissuun mukaan ja se vietti kisapäivät pääsääntöisesti autossa. Milli olikin oikeutetusti  tästä tylystä kohtelusta selvästi  katkera.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vaikea se on uskoa vieläkään, että kaikkien niiden huonojen ennakko-odotusten jälkeen Pikku tosiaan sai ensimmäisen sijoituksensa MM-karsinnoissa eikä sijoittuminen sijalle 12 ihan huonokaan ollut. Ehkä eniten kummastuttaa se, ettei me hyllytetty yhtään rataa! Pikkis oli kunnossa, eikä mun aivotoiminta hyytynyt kokonaan kuten tavallisesti käy tilanteissa, jossa on paineita. Kaikki oli siis loistavasti!

Lauantain toinen rata on mun mielestä yksi elämäni parhaista. Vaikeilla ja tarkkutta vaativilla radoilla en normaalisti onnistu ollenkaan, vaan tuloksena on tavallisesti ollut hyl. Tuolla radalla uskalsin tehdä asioita, joita en ole ennen edes kokeillut Pikun kanssa. En varmistellut vaan vain menin ja vielä rennosti. Lauantain ekalla radalla pitkäksi menneitä kaarroksia ei tällä toisella radalla ollut ollenkaan samassa määrin. Kontaktien kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska mulla ei ollut lainkaan kiireen tunnetta.

Sunnuntaina paineita tietysti oli huomattavasti enemmän kuin lauantaina. Tietysti tiesin sijoituksemme putoavan, mutta asetin tavoitteeksi saada karsinnoista tuloksen. Yksi hylly siis oltaisiin saatu tehdä ja tiesin suurimman hyllyriskin olevan agiradoilla. Ensimmäinen sunnuntain rata oli mun mielestä aika vaikea tai paremminkin siinä oli muutama ilkeä kohta. Olo ei ollut ollenkaan niin vapautunut kuin lauantaina ja homma meni vähän varmisteluksi. Menin vielä jostain kumman syystä tekemään puomin päähän suunnittelemattoman huonosti sijoitetun ja ajoitetun valssin pelätessäni Pikun muuten valitsevan väärän pään putkea puomin jälkeen. No Pikkishän loikkasi kontaktin ja mulle jäi vain mieleen miten tyhmästi sen eteen ponkaisin. Ihme toimintaa... No, vitonen puomin kontaktilta ja yliaikaa, mutta ei hyllyä!

Sunnuntain hyppis oli sitten kaikkien varmisteluiden äiti :D Kaarteet meni pitkäksi, kepeillä menin toooodella hitaasti ihan siinä pelossa, että JOS se vaikka muuten jättäisi jonkin välin pujottelematta. Eihän sellaista tavallisesti tapahdu. Pikku ehti monessa kohtaa kysymään, että mihin mennään. Tuloksena ei ratavirheitä, mutta yliaikaa. Jos oltaisiin oltu puoli sekuntia nopeampia, oltaisiin saatu nolla ja pisteitä. Radan jälkeen asia ei harmittanut yhtään, mutta myöhemmin ajateltuna olisin voinut ehkä kuitenkin ohjata edes hieman rohkeammin. Se puoli sekuntia olisi saatu helposti pois vähän reippaammalla otteella.

Finaaliradalle menin oikein hyvillä mielin. Tiesin, että tulos saadaan, koska hylkyjä ei ollut pohjalla. Aikaisemmilla radoilla Pikku oli mielestäni liikaa kiinnittänyt huomiota edellä menevän suorituksiin ja halusin kokeilla palloharhautusta. Pikulle rakas pieni pehmopallo, jolla olin sitä radan jälkeen palkannut oli taskussani ja Pikkis tiesi sen. Juuri ennen rataa sujautin pallon Elsille (kiitos Elsi avusta!), mutta Pikku luuli pallon olevan taskussani. Enää se ei muihin huomiotaan kiinnittänyt, vaan nyt mentiin sinne radalle oikeasti yhdessä. Rata oli mielestäni karsintojen agi-radoista helpoin, mutta siinä oli kohta, jonka arvasin tuottavan ongelmia; puomin jälkeiset kaksi hyppyä. Takaa ohjaus on heikoin kohtani ja näissä hypyissä se olisi pitänyt olla hanskassa. Ehtiäkseni tekemään valssin puomin jälkeisen hypyn taakse hätäilin puomilla ja tulokseksi tuli kontaktivirhe. Valssini oli siitä huolimatta myöhässä ja niin oli seuraavakin valssi parin hypyn päästä. Näitä juttuja en ilmeisesti ikinä opi, en edes kantapään kautta. Vitosella tultiin maaliin ja ihanneaikaankin päästiin. Radan jälkeen Pikkiksen riemu oli suunnaton, kun rakas pallo löytyi.

Lopputuloksena siis erittäin onnistunut viikonloppu, paljon paremmin meni mitä uskalsin edes haaveilla! Paljon näin kauempana asuvia tuttuja ja oli kiva vaihtaa kuulumisia. Mukaviin uusiinkin ihmisiin tuli tutustuttua. Vähän oli sunnuntainta haikea mieli miettiessäni, että nämä saattoivat olla sitten Pikun viimeiset karsinnat... Eihän sitä koskaan tiedä varmasti, mutta jos samaan malliin mennään kuin aiemmin, ei ilman lääkkeitä kauaa pärjätä. Katsoin omat ratani sekä videokameralta että DVD:ltä ja katselu paljasti sen minkä tiesinkin. Ohjauksellisesti en ole kehittynyt lainkaan ja ohjaukseni hidastaa Pikkua jatkuvasti. Teen tyhmiä ja väärin ajoitettuja valsseja kohdissa, joissa takaaleikkaus olisi paras ratkaisu. Edes kepeillä en uskaltanut yhtään vedättää kuten normaalisti. En siis uskalla ottaa riskejä, mutta ehkäpä me juuri siksi saatiin tulos kaikilta radoilta.

Pikkis on loistokoira. Tänään maanantaina se on ollut ehkä vähän tavallista väsyneempi, mutta taatusti ohjaaja on enemmän. Tämä päivä levätään, mutta pian olisi kiva päästä kokeilemaan uusia husky-valjaita :)