Kai sitä pitäisi pikaisesti jaksaa raportoida viikonlopun kisareissukin. Jaksamista tarvitaan siihen, että flunssan kannalta reissu ei ollut kovinkaan kannattava. Sairaslomaa on otettava nimittäin ainakin vielä huominen. Niinhän se on ettei puolikuntoisena saisi kovasti riehua, mutta siltikään en suostu kisamatkaa katumaan.

Kisat olivat siis Kirkkonummella Masalan kuplahallissa. Laskujeni mukaan oli jo viides kerta kun siellä helmikuussa olin kisaamassa, ensimmäinen kerta oli Millin kanssa, muut Pikun. Paikka on aivan loistava talvikisoille. Ei tarvitse miettiä pakkasia, koska hallissa on tilaa tarvittaessa vaikka lämmitelläkin koira. Tällä kertaa sisällä oli ainakin +5 astetta, joten ei valittamista. Ainoastaan kova kaikuminen on pitemmän päälle rasittavaa. Ennemmin kuitenkin kaiku kuin kylmä!

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Rata näytti jo alkuun ihan kivalta, joskin muutama haasteellinen paikka löytyi. Olin niin tyytyväinen, kun radalta löytyi yksi melko haasteellinen takaa-hyppy (videopätkässä hyppy 11), jossa moni hyllyttikin. Paljoa me ei Pikun kanssa olla harjoiteltu, mutta juuri noita takaa-hyppyjä ollaan menty usein. Radalle meno ei jännittyänyt käytännössä ollenkaan, koska en osannut odottaa kummempia tuloksia. Puomin kontaktilla unohtuikin sitten käsky kokonaan ja Pikku jäi hetkeksi liian ylös odottelemaan. Tuloksena radalta nolla. Lähdin radan jälkeen jäähdyttelemään Pikkua enkä seurannut tulostaulua. Saviojan Anne kertoi myöhemmin, että meitä oltiin kuuluteltu palkintojenjakoon, koska me oltiin sijoituttu neljänsiksi. Ihan kivasti, kun koiria oli yhteensä 38.

Ensimmäisen radan aikaan paikalla ei ollut juurikaan tuttuja naamoja. Halusin silti kovasti saada radan nauhalle ja niipä bongasin ventovieraan uhrin radan laidalta. Suurkiitokset Niko Toloselle kuvauksesta!

Odotteluaikana ensimmäisen ja toisen radan välillä alkoi sitten mennä ääni. Oli rasittavaa yrittää saada sanottavansa kuulluksi ja lisäksi mietin, miten toisen radan ohjaus sujuisi äänettömänä. Toinen rata oli helpohko hyppyrata, jossa ehdottomasti haasteellisin kohta oli keppien aloitus. Taas olin iloinen siitä, että kepitkin ovat kuuluneet vähäiseen harjoitteluumme. Toinen kohta, mitä mietin oli lopun kaksi peräkkäistä putkea. Suunnittelin meneväni molemmat ulkokautta, mutta toteutus olikin sitten jotain aivan muuta. Jonkun ihme persjätönkin tein putkien jälkeen ja se ei todellakaan ollut suunniteltu juttu. Ajallisesti nuo ratkaisut eivät tainneet olla parhaimpia. Huomasin ratojen välissä, että Pikku taas hieman aristeli tassunpohjiaan. Sileällä asfaltilla ja nurmikolla ei ongelmaa ollut, mutta kuplahallin pihan soralla se ei selvästi tykännyt kävellä. Hallin sisällä pohjana oli hiekka, mutta todennäköisesti se sisälsi puolestaan suolaa. Mielestäni Pikku ei kulkenut yhtä hyvin toisella kuin ekalla radalla ja syyksi epäilen juuri noita arkoja tassunpohjia (illalla polkuanturat tuntuivat ihan santapaperilta :(  )

Alla hyppis, jonka kuvasi seurakaveri Matilaisen Martti. Kiitokset Martille!

En mitenkään meinannut uskoa silmiäni, kun menin vahingosta viisastuneena tulostaulua katsomaan. Meidän nolla oli nopein! Hassua sinänsä, koska mielestäni Pikku kulki hitaammpin kuin ensimmäisellä radalla. Tällä kertaa pääsin jopa palkintojenjakoon ja kannettavaa sieltä sitten riittikin. Alla kotona otetussa kuvassa on koko saalis, kuvasta puuttuu vielä kisalahjakortti. Pikku ei tietenkään itse pääse palkinnoistaan nauttimaan, mutta eiköhän niille joku sijoituspaikka löydy.

On se Pikkis vaan niin taitava!

Nyt on sitten kisattu neljä kisaa viime kesän SM-kisojen ja karsintojen jälkeen ja tuloksena on neljä nollaa. Kolme siis vielä puuttuu.... En voi kieltää etteikö ajatus arvokisoihin pääsystä tänäkin vuonna houkuttaisi. Olisi se uskomatonta, jos me saataisiin nuo puuttuvat nollat kasaan.