Se on hassua, miten loman loppu tuntuu aina hupenevan käsiin. Alussa lomapäivät menevät kohtuu hitaasti, mutta kun lomailuun tottuu, päivät omituisesti vain hujahtavat ohi. Viimeinen lomaviikko ennätyspitkästä kesälomasta on siis alkamassa.

Elokuun alkupäivinä kotiuduttiin taasen ja käytiin muutama kerta aksaamassa. Treenitkin olisivat olleet keskiviikkona, mutta päätin jättää ne väliin pölyävän kentän vuoksi. Pikun silmänympärykset ovat taas menneet huonompaan suuntaan ja olin ilmoittanut Pikun Vaasaan kisaamaan lauantaiksi. Onneksi on tuo pölyämätön halli!

Torstaina vein aamulla Mandon KoiraKissa-Klinikalle hammaskiven poistoa varten. Mandolla kertyy hammaskiveä melko nopeasti aivan kuten Pikullakin. Samalla halusin leikkauttaa Mandon kynnet, koska kynsien leikkuuta on tässä viime ajat harjoiteltu kokonaan uudestaan. Mandon kynnet ovat vaaleat ja hyvin erilaiset kuin meidän tytöillä. Mando on ilmeisesti aistinut hienoisen epävarmuuteni leikkaustilanteessa ja kynsien leikkuut ovat kesän mittaan muodostuneet jatkuvasti vaikeammiksi. Kynnet eivät myöskään ole päässeet luonnostaan kulumaan samoin kuin aiemmin, sillä olemme tehneet kesällä niin vähän asfalttilenkkejä. Onneksi Mando on niin ahne, että uskon kynsien leikkuun kohta taas sujuvan yksi kynsi kerrallaan ja paljon juustoa palkkana. Juustolla on kummallinen vaikutus!

Jännitti vähän aamusella viedä poika lääkäriin, koska en yhtään tiennyt miten Mando tulisi käyttäytymään. Kuten Kati arvasi, Mandon häntä laski melkein koipien väliin heti kun klinikan ovesta sisään astuttiin. Ilmoittautumistiskillä Mando tuli kiinni jalkoihini ja vastaanottohuoneessa se yritti piiloutua taakseni. Rauhoitus meni ilman mitään ongelmaa. Piikki tainnutti Mandon yllättävän nopeasti ja jätin pojan klinikalle. Epilepsian vuoksi ell halusi Mandon heräämistä seurattavan hieman tavallista pidempään. Iltapäivällä saapuessani sovitusti Mandoa noutamaan, minua odotti hieman pöhnäinen, mutta sitäkin kiukkuisempi poika. Eläintenhoitajat eivät olleet saaneet edes tippaa pois jalasta. Minut Mando tunnisti onneksi heti, vaikka sen katse harittikin vielä pahasti ja kielikin nökötti vähän suusta ulkona. Tarvittiin kuitenkin kaksi eläintenhoitajaa ennen kuin Mando oli tippaletkusta vapaa. Niin paljon poika tilannetta pelkäsi, että se pissi raukka lattialle :( Tietysti sillä oli kova hätäkin, kun kerran nestetipassa oli ollut. Kotona Mando oli oma itsensä käytännössä melkein saman tien. Meidän tytöt ovat kyllä aina nukkuneet rauhoituksen jälkeen käytännössä koko loppupäivän. Mandon mielestä päivä ei taatusti ollut niitä parhaimpia!

Perjantaina Milli ja Mando pääsivät pulikoimaan lähilampeen, mutta Pikku kainaloidensa vuoksi joutui seuraamaan vesilelujen noutoa puuhun sidottuna. Milli lähti yllättäen saukkona (sori, oli pakko ;) ) noutamaan lelua hyvin ei-millimäiseen tapaan niin, että vesi vain roiskui.

Kun sitten sitä inhaa vettä meni nenään, hidastui uimamaisterinkin tahti. Lelu täytyi kuitenkin pelastaa vaikkakin varovaisemmin kaula pitkällä.

Mando tyytyi jälleen kerran vain kahlailemaan. Mitäpä se itsensä kastelu olisi hyödyttänytkään, kun Milli kuitenkin viime kädessä olisi vienyt kaikki kivat lelut ja kepit... Pikku kuvitteli näkevänsä rannalla palloja ja tempoi kovasti narussaan. Ikävä kyllä pallot osoitautuivat hetken kuluttua vain kiviksi, mutta olisihan ne _voineet olla_ niitä pallojakin. Pakko oli päästä asia tarkistamaan.

Lauantaina pakkasin auton ja lähdin räyhäjengin kanssa suuntaamaan kohti pohjoista. Ensimmäinen määränpäämme oli Vaasa, jossa Pikulla oli edessään kaksi starttia. Vaasasta jatkoimme illalla vielä Pietarsaareen mökille. Vaasan kisapaikka meren rannalla oli todella kaunis, mutta itse kenttä oli aivan järkyttävän pölyinen. Tuntui, että sitä pölyä oli omatkin silmät täynnä saati sitten koirien... Heitin kyllä jo mielessäni hyvästit parin viikon päästä oleville rotumestaruuskisoille Hyvinkäällä, mutta katsotaan miten käy. Ihme kyllä on, jos ei eläinlääkärille aivan lähiaikoina jouduta menemään. Omassa varastossakaan ei tällä hetkellä enää Oftan Dexa-Chloraa enää ole.

Itse kisat menivät aivan nappiin. Saviojan radat eivät olleet aivan yksinkertaisia, mutta ensimmäinen agi-rata meni ihmeen hienosti. Puomin kontaktilla sain tosin jonkun ihme hepulin, enkä yhtään jäänyt katsomaan miten Pikku kontaktin otti. Otti se sen kuitenkin, koska tuloksena oli nollan lisäksi luokkavoitto. Toisena ollut hyppyratakin meni kivasti, nolla ja sija 3. Näiden karsintojen jälkeisten ensimmäisten kisojen jälkeen siis olemme jo saaneet kasaan ne vaikeimmat eli nollavoiton ja tuplanollan. Ei voi olla kuin tyytyväinen.

Pyörin kisapaikalla ajoittain koko räyhäjengin kanssa, vaikkakaan tuo lempinimi ei kyllä tällä kertaa kuvastanut lainkaan kokoonpanoamme. Mando oli osan aikaa minun kanssani radan reunamilla aivan yksinään ja Mandon käytös yllätti todella positiivisesti. Kuulutukset (tosin ehkä tavallista hiljaisemmat) eivät pelottaneet, eikä Mando juuri edes haukkunut ohikulkevia ihmisiä tai koiria. Heti kun otin sen käskyn alle, se keskittyi vain minuun. Olen tästä käyttäytymisestä erittäin iloinen, koska pian Mandon elämä todennäköisesti mullistuu enemmän kuin koskaan aiemmin. Huomenna suuntana on nimittäin Kuopio ja kenties Mandon uusi elämä...