Joululoma alkaa pian häämöttämään. Jäljellä on enää yksi viikko ja sitten sitä saadaankin olla erossa arkielämästä peräti reilun kahden viikon ajan. Tällaisia reissulaisia kun kerran ollaan, on Millikin joutunut sopeutumaan olosuhteisiin. Millin lempinukkumapaikka nykyään on mikäs muu kuin emännän vaatekassi. Ei se huoltajakaan pääse siten häipymään kesken kauneusunien.  

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lähes kahden kuukauden tauon jälkeen me päätettiin tänään lähteä TSAU:n hallille liitelemään. Sää oli juuri sopiva: ei kylmä, ei tuulinen ja ei rapainen. Kylmällä kääpiöpinserin kanssa ei nimittäin treenattaisi, tuulisella kelillä pitäisi Pikku-otusta jatkuvasti kiusata pipolla. Rapaisella märällä kelillä taas hallin hiekka jämähtää niin tiukasti Pikun ihoon kiinni, ettei siitä voi seurata mitään hyvää. Mennyt viikko ollaan pärjätty edelleen ilman järeämpiä aseita, joten kai sitä voi alkaa riskiäkin taas ottamaan? Vasemmassa korvalehdessä on edelleen sama haavakohta, mutta muuten korvien eroosio ei ole edistynyt. Onneksi.

 

Otin ensin Millin kanssa, sitten Pikun. Koirista ei taukoa huomannut mitenkään, mutta itsestä kyllä. Miten aina voi ollakin joka paikasta myöhässä? Pikku karkasi pari kertaa itsekseen puomille. Se kipitti miljoonaa alastulokontaktille eikä todellakaan jäänyt epäselväksi mitä vailla se mielestään oli. "Yksi viidenkymmenensentin pikkupallo tänne, kiitos!" Mikä sellaisessa pienessä kapineessa voikin olla niin ihanaa?  Hallissa oli yksi kappale maailman onnellisimpia koiria kun pikkupallo löytyi.

 

Treenitauon pituuden vuoksi me ei kauaa esteillä vanhettu, mutta ehkäpä me saadaan uusinta jo lähitulevaisuudessa?