Sain tänään töihin pysäyttävän tekstiviestin Helenalta. Niksin emä Ebba oli kadonnut aamukuuden jälkeen postinhakureissulla. Ebba oli lähtenyt viipottamaan todennäköisesti rusakon tai kissan perässä, eikä siitä oltu tehty yhtään havaintoa katoamisen jälkeen. Ebban emäntä Tiina oli etsinyt Ebbaa koko päivän huutelemalla ja ajelemalla lähitienoon teillä. Luntahan on maassa vielä sen verran paljon, että mihinkään pelloille tai muualle lumiseen maastoon ei tikkujalkaisella kääpiöpinserillä olisi ollut asiaa.

Töistä päästyäni soittelin Tiinalle ja sain kuulla etsijäkoiran juuri alkaneen etsimään Ebbaa. Yhtään havaintoa ei siitä oltu edelleenkään tehty. Vaihdettuani vaatteet pakkasin pussin makkaraa taskuun ja otin Niksin matkaseuraksi etsintäreissulle. Ajelin tunnin verran enimmäkseen pikkuteitä aina Mietoisiin asti. Toivoin kovasti, ettei pientareella vain näkyisin pientä mustaa elotonta myttyä. Mietoisten suunnasta Nousiaisiin päin palatessani näin pellon poikki talon, joka oli etäisesti tutunoloinen. Olin nähnyt aiemmin muutaman kuvan Tiinan kotitalosta ja ajattelin nyt pyöriä vähän aikaa sillä suunnalla. Yht' äkkiä näin jotain: Musta kääpiöpinseri juoksi keskellä tietä! Koira meni ohitseni, käänsin auton ja soitin Tiinalle. Selitin epäselvästi, että näin Ebban, mutta että en ollut aivan varma olinko hänen talonsa lähellä. Ajoin hitaasti Ebban perässä kohti keltaista taloa ja helpotuksekseni tunnistin auton: Tiinan auto! Ebba siis löysi itse lähes 12 tunnin karkureissun jälkeen takaisin kotiin! Meidän perässämme tuli vielä autolla pariskunta joka oli ennen minua ohittanut Ebban ja palasi tarkistamaan mihin koira oli menossa. Turha kai sanoa, että helpotus oli suuri!!

Karkulainen turvallisesti kotona ja tiukasti kainalossa :) 

Ebba oli ainakin ulkoisesti vahingoittumaton, mutta taatusti väsynyt, kylmissään ja nälkäinen. Etsijäkoira ehti tehdä töitä pari tuntia ja saattoi hyvinkin olla, että sen etsintä sai Ebban liikkeelle ja juoksemaan kohti kotia (Ebba tuli juuri siitä suunnasta missä etsijäkoira oli ollut sitä etsimässä).

Vaikka itse vain pieneltä osin osallistuin tähän tapahtumaan, tutisivat kädet vielä pitkään onnellisen lopun jälkeen. Niin helposti Ebba olisi voinut joutua auton alle pitkällä karkureissullaan ja keskellä tietä juostessaan! Samalla mieleeni muistui viime viikko, kun Niksi ensimmäisen kerran näki melko läheltä rusakon. Perään sekin olisi lähtenyt, jos ei olisi hihnassa ollut.

Mutta pääasia on, että tänäisen tarinan loppu oli onnellinen :)