Nyt on sitten viimeisen viikon aikana edelleen tosissaan sulateltu jäädyksissä ollutta harrastuspuolta. Viikko sitten sunnuntaina olin koko päivän toimitsijana ATT:n kisoissa ja maanantaina mukana tulevan alkeiskurssin sisäänotossa. Ei muuten ole mikään helppo tehtävä olla valitsemassa alkeiskurssille pääseviä, kun paikkoja on vain noin joka toiselle! Olisikohan sitä ikinä itse läpäissyt sisäänottoa, ne kun nimittäin tulivat mukaan kuvioihin vasta myöhemmin :P Tiistaina olin sitten kouluttamassa uutta ryhmääni ja keskiviikkona itse treenaamassa. Melkoisen agility-painotteinen neljä päivää!

Keskiviikkona Marja oli suunnitellut meille sujuvan radan, joka taas paljasti meidän heikkouksia. Käännöksissä kaarteita pienemmäksi ja takaa-leikkaukset sujuvammiksi, siinä  taas ne perinteiset asiat, mistä huomautukset saatiin. Pikku himmaili keinulla oikeaa vapautuskohtaa hakien hiukan turhan kauan, mutta toisaalta onhan viimeisestä keinun harjoittelustakin melkoinen tovi. Radan ulkopuolella olleella mattokeinulla ilmeni vielä aivan uusi ilmiö: Pikkua selvästi miellytti mattomateriaali tassujen alla ja sitä sai oikein houkutella astahtamaan vielä sen viimeisen askeleen keinonurmelle. Vanhalla keinulla tuota ei tapahtunut. Saataisiin nyt vielä se avain, niin päästäisiin jossakin vaiheessa omatoimisestikin hallille.

Keskiviikon jälkeen Pikun tassut vaikuttivat ehkä aavistuksen ärtyneiltä, mutta syynä saattoi olla vain juoksentelu ulkona jäisen karhealla pinnallakin. Silmät ovat olleet 5 pv:n kuurin jälkeen kunnossa. On niin ihanaa, kun ei tarvitse pelätä silmien puolesta joka treenikerran jälkeen! Kutinaa on taas ollut vähän enemmän, mutta huomenna olisikin taas siedätyspistoksen aika. Niin ja Millin maha näyttäisi vihdoin olevan kunnossa, enää jäljellä on vain yksi punottava patti. Se sairastelu-osiosta.

Metsälenkeilläkin ollaan käyty sitten viime päivitysten. Ennen lumentuloa seikkailtiin jälleen Karevansuon takaisissa maisemissa Ruskon puolella. Nyt pitää tyytyä vähän leveämpiin polkuihin, koska Milli ei arvosta hangessa rämpimistä. Pikku taas viipottaa missä vain, mutta nuo tassut ei vain tahdo kestää menossa mukana.

Loppuun vielä uusin fleece-haalari, joka on Pylkön Tuulan tekosia. Tosi sopiva ja mukava päällä (tai ainakin siltä vaikuttaa) ja kangas on sellaista lämpimän tiivistä. Haalari käy molemmille tytöille vaikkakin Millille jää enemmän tyhjää puvun sisään.

Ja kyllä! Meidän Milli on nykyään pääasiassa pystykorvainen!