Kotosalla ollaan oltu jo pari päivää ja Forssassakin ehdittiin pyörähtämään. Nyt kuitenkin niitä viime viikonloppuna kuvattuja ratoja.

Melkein suorastaan hävettää tämä ensimmäinen rata. Miten ihmeessä tällaisella ohjauksella voi tulla voitto kisassa, jossa on 39 koiraa?!? Ohjaaja joka paikassa myöhässä. Hylky ennen keppejä oli aivan hilkulla, mutta ihmeen kaupalla se Pikku vain löysi sen oikean välin.




Kuten aiemmin totesin, toinen rata meni vähän paremmin. Onneksi tuossa ei näy kaikelle kansalle miten törkeän pitkäksi neljänneksi viimeisen hypyn kaarros meni....




Jatkoin Pikun silmälääkekuuria Saijonmaa-Koulumiehen ohjeen mukaan viikonlopun kisojen jälkeen. Nyt pitäisi sitten koittaa pärjätä näillä lääkityksillä peräti elokuun ensimmäisen viikonlopun yli eli yli kaksi viikkoa. Vuosi sitten tämä olisi saattanut olla ainakin jonkinlainen haaste, mutta nyt saatetaan hyvinkin pärjätä luonnetestin yli. Toivottavasti ainakin.