Pitkäksipä on taas päivitysväli venähtänyt.

Niksin kanssa ollaan käyty rally-tokossa viikoittain ja enää yksi kerta on kurssia jäljellä. Jos aikaa olisi rajattomasti, kivahan tuota olisi jatkaa. Vapaa-aika on kuitenkin sen verran rajallista, että tämä harrastus jatkunee kukaties sitten ehkä taas ensi vuonna kovien pakkasten ajan. Todella rennosti ollaan harjoitukset otettu ja kotona asioita harjoiteltu. Ei ole yllätys, että vaikeinta Niksille on pysyä paikallaan etenkin seisten, mutta kyllä sitä malttiakin on alkanut löytyä.

Tammikuun loppupuolella ennen kovien pakkasten alkua Niksi oli juoksemassa metsässä Mandon kanssa. Kuten arvata saattaa, vauhtia riitti ja ilmeisesti niitä vaarallisiakin tilanteita, koska Niksi reilun viikon ajan aina levon jälkeen ontui oikeaa takajalkaansa. Metsälenkkiä seuraavana viikkona olin onneksi sattumalta varannut ajan Tanjalle. Tanja löysi selästä ilmeisesti metsälenkillä päättömän törmäilyn seurauksena syntyneen lukon, joka saatiin auki. Mitään muuta isompaa vikaa ei löytynyt ja Tanja epäili Niksin venäyttäneen kinttunsa. Koska ontuminen (ei laskenut heti oikeaa takajalkaa maahan) levon jälkeen jatkui Tanjalla käynnin jälkeenkin, ehdin jo varata ajan Vettoriin Granholmille. Ehdin siinä jo mielessäni pohtia kaikki ristisidevauriot ja muut isot ongelmat, kun ontuminen lopulta vain itsekseen katosi ja sain perua lääkäriajan. Tanjalla käytiin myös tällä viikolla ja Niksi sai puhtaat paperit kaiklta osin.

Pakkasjakson vuoksi lenkkeilyt jäivät pariksi viikoksi minimiin. Pakkasten osuivat tietysti siinä mielessä sopivasti, ettei mitää aksailua olisi voinut kuvitellakaan ilman ontumisiakaan. Hieman Niksi ehti kyllä käymään ylienergisine mielentiloineen kaikkien hermoille :P

Niksin fyssarikäynnin vuoksi Milli sai toimia tuuraajana yhden kerran rally-tokossa. Epäilin, mahtaako se lainkaan vuosien tauon jälkeen muistaa yhtään mitään muuta kuin istumisen. Niin ne asiat vain tuntuvat iskostuneen muistiin, että Milli selvisi rallytokosta kerrassaan hienosti! Se oli jo kotoa lähtiessä aivan tohkeissaan päästessään mukaan ja intoa riitti koko ajaksi. Sen huomasi, että vasemman silmän sokeus haittaa tietyissä liikkeissä ilmeisesti koska näkökenttä on vajavainen toiselta puolelta. Tuntui myös luksukselta se, että Milli osaa näin varttuneella iällä ottaa monet asiat paljon lunkimmin kuin nuorena plikkana. Ihana, taitava Milli!

"Me oltiin rally-tokossa! Lihapullat riitti, vaikka söin niitä monta!"

Olin päättänyt jo kauan sitten, että haluan Niksin kanssa osallistua KKK:n kisoihin Masalassa hiihtolomaviikon alussa. Näihin Masalan kisoihinhan Milli osallistui v. -03 ja -04 ja Pikku -05 -  -10. Viime vuosi jäi välistä, mutta taas päästiin mukaan. Masalan etu on se, että helmikuun pakkaset eivät lämpimässä kuplahallissa haittaa ja koiran pystyy hätätilassa jopa lämmittelemään hallia ympäri kiertämällä. ATT:llakin olisi ollut samana päivänä ykkösten kisat ja kieltämättä lumimyrsyssä aamuvarhaisella kohti Kirkkonummea ajalu ei ehkä ollut kovinkaan järkevää. Olin ehtinyt käymään Niksin kanssa harjoittelemassa leikkauksen jälkeen vain jokusia kertoja, joten siltä pohjalta odotukset tulosten suhteen eivät olleet suuria. Sitä viimeistä ykkösluokan nollaa ei aivan saatu, mutta muuten reissu oli mielestäni oikein onnistunut.

Ensimmäinen Muotkan rata kaatui puomin suureen vetovoimaan. Ne kerrat, kun vuoden vaihteen jälkeen olemme hallilla käyneet harjoittelemassa, olemme keskittyneet paljolti vain kontakteihin. En silti arvannut, että Niksi kahdesti yritti puomille väärään aikaan. Ensimmäinen kerta oli ihan oma moka, mutta toinen kerta jo nauratti. Keinu oli loistava. Niksille uudenlainen rengas tuotti taas ensiyrittämällä ohimenon, mutta sen jälkeen homma jo sujui. Vauhti oli koko radan oikein hyvä ja olin rataan tyytyväinen pieniä lipsahduksia lukuunottamatta. Toinen rata oli ensimmäinen lähestulkoon toisinpäin. Koska keinu oli taas sitä rämähtävämpää sorttia, arvasin Niksin nyt jännittävän toisella kerralla keinun suoritusta. Toinen rata oli ratavirheetön, mutta Niksille oli taas iskenyt jänskätysvaihde päälle ja se tuntui heti vauhdissa. Jo toisena esteenä olleet kepit mentiin hitaaaaaaasti ja kahdessa viimeisessä putkessa kupattiin pieni ikuisuus. Videota katsoessa hitaus ei ehkä niin näy, mutta radalla ollessa ero ensimmäiseen rataan tuntui kyllä suurelta. Toiseksi viimeisestä putkesta olisin sitä paitsi antanut kiellon pysähtymisen johdosta, mutta ilmeisesti tuomari oli ykkösluokkalaisille kiltimpi. Ihanneaika oli aika tiukka ja meidän aika +0,94. Olen silti ihan tyytyväinen, ettei tällä toisen radan suorituksella vielä nousua kakkosiin saatu. Paljon on menty näissä jänskätysjutuissa eteenpäin, mutta vielä tarvitaan rutkasti lisää kokemusta. Radat. Siitä olen iloinen, että Niksi ei arastellut yhtään kaikuvaa kuplahallia, pyöröovia tai protestoinut lainkaan boksiinjäämistään rataantutustumisten ajaksi. Helppo kisakaverihan tuosta on muodostunut :)

Mandostakin muutama sana. Kolmen lääkkeen yhdistelmä lääkkeiden sivuvaikutuksia ajatellen on toiminut ihan ok. Yleinen huteruuskin on vähentynyt. Suuri takaisku on kuitenkin se, että Mando sai kohtauksen 8.2. Kohtaus kesti yhden aallon eikä ollut mitenkään kovin pitkä, mutta kyllä sitä oli taas ikävä katsella. Olin yksin kotona ja kamera oli lähettyvillä. Pystyin kuvaamaan kuitenkin vain kohtauksen alkua ja loppua, koska Mandoa oli pidettävä kiinni ettei se heittelehtiessään olisi loukannut itseään. Lääkärissä käytiin pari päivää sitten ja kaikesta huolimatta järkevimmältä tuntuu pitää lääkitys nyt samassa. Mitään uutta lääkettä en halua ja uskalla lähteä kokeilemaan. Jos kohtauksia tulee vain kahden kuukauden välein, on se kai vielä aika siedettävää vaikka niitä tuhoja siellä päänupissa todennäköisesti tuleekin. Niin kauan mennään, kun se yhtään on järkevää. Tulevaisudesta ei sitten koskaan tiedä.