Keskiviikkona kisattiin Pussikoirien kisoissa Forssassa. Kerrankin oli lyhyt matka kisoihin, koska matkaa Talsoilan kentälle ei montaa sataa metriä ollut. Lyhyestä matkasta oli hyötyä varsinkin, kun kisat venyivät melkoisen pitkälle iltaan (yöhön). Ennen molempia ratoja Pikku aloitti taas niska vääränä taivaalle tuijottelut. Itikoitakin oli kiva kytätä, onneksi tällä kertaa ei sentään radalla (kuten eräissä kisoissa muinoin, kun kesken radan piti lähteä kärpästä jahtaamaan). Pöhkö koira. Yhden vanhan hylätyn pesäpallonkin se taas bongasi, mutta ikävä omistaja yritti kiertää moisen kaukaa. Päivän eka rata meni mun mielestä ihan hyvin. Lähdössä sijoitin Pikun aluksi tosin jotenkin aivan väärin ja jouduin käymään korjaamassa sen paikkaa. No, tulipa ainakin ylimääräistä lähtöharjoittelua. Etenkin A:n kontaktiin olin tyytyväinen, mutta puomilla en taas malttanut ihan niin kuin olin ajatellut. Tuloksena nolla ja toinen sija. Voittaja Daisylle hävittiin noin sekunti.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Radan kuvasi Tiina, kiitokset!

 

 

Toinen rata oli myös nolla (sijoitus 3.), mutta en ole rataan todellakaan tyytyväinen. Olin puomilla aivan varma sivulle katsoessani, että Pikku loikkasi kontaktin. Videolla näkyy, että sen takajalat lähteävät hyppäämään kontaktin yli (tämän siis näin), mutta etujalat osuvat kontaktille (tätä en nähnyt). Kuvittelin meidän saaneen vitosen ja asia ketutti. Onneksi sentään silti jatkoin rataa. A:lla en sitten tehnyt oikeastaan mitään. Videolla näkyykin, että menen tavallista edemmäs ja vain urpona seison ja ihmettelen, kun koira kaasuttaa ohi. Oli ihan vain tuurista kiinni, ettei vitonen tullutkin siinä. Loppurata köpöteltiin jotenkin löysästi. Radan loputtua mietin, että tuliko vitosen lisäksi toinen vitonen A:lta ja olin todella hämmästynyt nollasta. Suoraan sanoen sitä nollaa me oltaisi kyllä ansaittu. No, sitä saa mitä tilaa. Harjoitellakin kai joskus pitäisi, jokainen kisa kun aina vesittää noita kontakteja (varsinkin kun radalla ei toimi niin kuin on ajatellut).

 

Toisen radan kuvasi Eeva.

 

Meidän piti mennä Millin kanssa näyttämään sitä lauantaina havaittua pattia yhden nisän vieressä, mutta onneksi ei sitten tarvinnutkaan. Tiistaina en enää mitään pattia löytänyt, eikä sitä ole maanantain jälkeen enää tuntunut. Sain siis perua ajan. En sitten tiedä mikä ihmeen patti ole kyseessä, päälle päin kun se ei näkynyt, vaan vain tuntui pienenä muhkurana.

 

Pikku raapi alkuviikosta mahansa pitkästä aikaa verinaarmuille. Syytä olen pohtinut, mutta ihan  arvailuksihan se taas menee. Eilen se joka tapauksessa sai siedätyspiikin. Jos kutina nyt loppuu itsekseen, voisi tuolla piikillä ajatella olevan vaikutusta asiaan

 

Löysin eräästä koirakirjasta vinkkejä siihen, millainen nimi koiralle on hyvä ja toisaalta listan nimistä, joita ei pitäisi käyttää. 

Nimiä joita ei tulisi antaa koirille: "Pikku – Jokainen koira, olipa se sitten vasikan kokoinen tai mahtuipa vaikka taskuun, pitää itseään aina suurena koirana. Miksi siis loukata sen tunteita?" Sorry Pikku!