Lauantaina ajeltiin Pikkiksen kanssa Riihimäelle kisoihin. Olin useampi päivä aikaisemmin katsellut säätiedotuksia ja ihmetellyt, miten monta astetta eri päivien välillä ennusteet vaihtelivat. Lauantaina herättyäni totesin mittarin näyttävän meillä Maskussa -11 astetta eli aivan liian kylmää. Sekä Ilmatieteenlaitos että Foreca kuitenkin lupailivan ilman lämpenevän ja lisäksi Riihimäen seudulla näytti pakkasta olevan aamuvarhaisella mittausten mukaan vain -6 astetta. Päätin luottaa säätieteilijöihin ja lähdin matkaan.

Riihimäelle saavuttuani havaitsin, että hieman turhan kylmä sää kyllä oli aamun sääennustuksiin ja mittauksiin nähden. Auton mittarissa oli -7,5 astetta ja lisäksi tuuli tuntui melkoisen kylmältä. Jos olisin tämän lähtiessäni tiennyt, tuskin olisimme matkaan lähteneet. Nyt kuitenkin parin tunnin ajomatkan jälkeen ajatus kisan väliinjättämisestä tuntui ikävältä ja niinpä päätin ottaa tämän uutena kokemuksena siitä, miten koira saadaan pysymään lämpimänä kylmyydestä huolimatta. Ehdimmekin ennen ensimmäistä kisaa tehdä puolen tunnin metsälenkin niin, että itselle tuli suorastaan hiki (ja minä en helposti hikoile). Pikulla oli päällä tietysti haalari ja pipo ja lämmittelylenkin jälkeen laitoin sille vielä ylimääräisen takin päälle autoon. Rataantutustumisen jälkeen pidin Pikun käytännössä kokoajan liikkeessä. Aloitin haalarin riisumisen vasta siinä vaiheessa, kun edellinen koira meni radalle. Silti näki, ettei Pikulla turhan lämmin ollut. Ei kai se ihme olekaan, kun iho paistaa läpi niin selässä, jaloissa kuin mahapuolellakin. Riman hallin hiekkapohja oli yllättävän hyvä, eikä se pölynnyt lainkaan. Tosin emme kyllä viettäneet aikaakaan siellä yhtään tarpeettomasti.

Mujusen ensimmäinen rata ei ollut vaikea. Ilmeisesti keskiviikon epävirallisten keppitunarointi jätti alitajuntaani pelon uudesta keppimokasta ja niinpä kepeille lähetykseni oli aivan surkea! Pikku meinasi mennä ohi. Mujunen oli kiltti, kun ei antanut kieltoa. Tosin videon kuvakulma vääristää keppien aloitusta vielä enemmän kuin se oikeasti oli, ja niinpä videon perusteella meille olisi ehdottomasti kuulunut antaa vitonen. Seuraavat seitsemän hyppyä etenin todella varovasti ja Pikku teki samoin. Vasta hieman ennen loppusuoraa itse vapauduin ja silloin Pikkuunkin vasta tuli eloa. Tuloksena siis hitaahko nolla ja sijoitus 11.

Toinen rata oli heti ensimmäisen jälkeen ja niinpä ensimmäisen radan jäähdyttelylenkin jälkeen Pikku ehti olla autossa vain hetken ennen uutta lämmittelyä. Mujusen toinen rata oli hyppyrata, joka oli ei-Mujusmaisesti kaikkea muuta kuin suoraputkinen juoksurata. Rata vaikutti tutustumisessa kuitenkin helpommalta, vaikkakaan alun suorittamistavasta olin epävarma. Alun hyppyjen jälkeinen ensimmäinen valssi olikin sitten todella myöhässä ja se vei Pikulta hetkeksi vauhdin kokonaan. Muuten rata sujui aivan kohtalaisesti ja ilman virheitä ja niinpä päivän tulokseksi tuli toinen nolla ja sijoitus 2.

Kohtalaisen tyytyväinen kai päivään voi olla vaikkakin täydellisistä suorituksista oltiin melkoisen kaukana. Pikku pystyi kisaamaan sen mittakaavassa ääriolosuhteissa kylmyyden suhteen. En silti todellakaan ota tätä tavaksi vaan toivon, ettei vastaavaa tilannetta enää koskaan tulisi. Saisi se kesä vähitellen jo saapua! Ai niin, nyt taitaa ne karsintanollatkin sitten olla koossa.